torstai 18. syyskuuta 2014

Syli, jolla on merkitys.

Olen saanut kyselyitä uuden elämämme alusta teiltä lukijoilta, joten järjestelin hiukan ajatuksiani kertoakseni jotain... jotain millä ymmärtäisin itsekin tämän kaiken.

Kolme kuukautta sitten sai sylini uuden merkityksen. En ole enää vieras syli, joka saa painaa hetkeksi lainalasten ihoa vasten omaani,vaan lainalapsi on ihan ikiomani. ♥
Sitä olen miettinyt niin kovin, että olenhan osannut nauttia jokaisesta ainutlaatuisesta hetkestä tämän pienen poikani kanssa, kun hänet minulle on lainaksi käsivarsilleni luotu. Vastaus; olen minä.
Kaikki on ollut kuin satua, josta nipistän itseäni välillä heräämään. Kyllä, tämä on totta ja tämä kaikki sattuu minulle.

Lapsettoman tarinassa kolme kuukautta oli pitkää piinaa, aikaa jonka toivoi vain menevän ohi, kun silmät sulkee, aikaa joka ei tunnu menevän mitenkään eteenpäin.

Elämän merkityksen saaneena, onnistuneena, onnellisena, satukirjan päähenkilön äitinä toimijana kolme kuukautta on ollut silmänräpäys.
Niin hellyttävä, uskomaton, pehmeä, rakkauden täytteinen.

Alkumme yhteiselle matkalle laitoksella oli vaikea, komplikaatioilta ei meidän kummankaan kohdalla vältytty. Silloin heräsi paljon kysymyksiä miksi alkuun Saattamisen ja elämän uuden alun tulee olla niin vaikeita, kipeitä ja tehdä minusta niin hauraan...
Vastauksen olen saanut tähän kaikkeen nyt, kun arki on pienen  pojan kanssa mahdollista.  Meillä on toisemme. Kuten yö laulussaan laulaa; me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit.
Äitinä ja isinä pienen pojan vanhempina saamme kiitollisena jatkaa elämäämme täällä.


Kenenkään ei kuuluisi kokea elämää tyhjyydessä, toivon sydämestäni sylin täytettä teille kaikille sitä kovasti toivoville. Onneksi lääketiede on jo näin uskomatonta, että sillä pystytään tekemään mahdottomasta mahdollinen ♥

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, kun kerroit kuulumisianne.
Olen odottanut niitä. Toivon sinulle voimia ja hyviä, läheisiä ystäviä, jotka voisivat olla apunasi ja tukenasi vauva-arjessa.

Tedän suurenmoista matkaanne ainutkertaisen poikanne vanhemmiksi on seurannut - "isoäiti pohjanmaalta".

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Hei isoäiti Pohjanmaalta,
kiitos kannustavista sanoistasi. Olemme erityisessä asemassa saadessamme olla kiitollisia paitsi rakkaasta pojastamme, myös ympärillämme olevista rakkaista. Tukeminen, ylös nostaminen ja matkan jatkaminen ei ole aina tasaista,mutta näillä kokemuksilla pysyvät ihmiset takuulla vierellämme aina ♡

Kiitos kun tarinamme on kiinnostanut sinua, ihanaa raikasta syksyä ja valloittavaa arkea! Toivottavasti saat olla paljon lastenlastesi kanssa yhdessä ♥

Anonyymi kirjoitti...

Miten siellä elämä rullailee? :) Uusia postauksia kaivaten...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea tuhannesti. <3<3<3 Ihanaa lukea tarinaasi ja kuvitella että pian itsekkin olen samassa paikassa. Pitkän tuskallisen tappelun jälkeen saimme alulle pienen ihmeen, luomusti kylläkin mutta helppoa se ei ollut kun todettuna pco. Melkein ehdein jo luovuttaa ja nyt viikoilla 15 ei vieläkään oikeen ymmärrä että kyllä se vain tällä kertaa on minun lapseni, minä olen se joka kärsii supistukset, lähtee laitokselle huutamaan ja kiljumaan ja lopulta varmasti itkemään onnesta kun pieni nyytti on sylissäni <3<3 Enää en ole pelkkä täti tai tausta tuki joka jännittää yön yli koska pienokainen pääsee maailmaan ja onko kaikki hyvin. Tällä kertaa saan itse kokea kaiken<3 enkä malta odottaa !! Tarinaasi on ollut ihana seurata ja on antanut itsellekkin voimaa selvitä. kiitos sinulle ja oikeen hyvää jatkoa teidän perheelle <3 nauti äitiydestä täysin rinnoin<3