Lääkärikäynti.
45minuuttia myöhässä.
Odotellaan käytävällä.
Kurkkua ahdistaa.
Itkettää.
Mieheni ajatukset ovat kuun ja taivaan välillä.
Hän kyselee typeriä.
Meidän vuoronumeromme.
Ystävällinen lääkäri. "Hei". Ja tuttu käden puristus. Kurkkuani ahdistaa. Itkettää ihan hurjasti. Ultrataan. Munarakkuloita nähtävissä 1, 2, 3, ...tuttua pco- potilaalle jatkaa lääkäri 4, 5, 6, 7, ...ymmärräthän, että hyperstimulaation riski voi olla valtava. Tiedätkös mikä se on 8, 9, 10, 11, 12.. Ainakin 12 munarakkulaa nähtävissä. Okei. Tehdään niin, että aloitamme nyt pistoshoidot ja saat tästä lukujärjestyksen. Oletko ok?
Itkettää. Saan hymyn ja nyökkäyksen. Mieheni ei puhu mitään. Puristaa vain kädestäni. Silmissäni sumenee. Taisin olla hetken taju kankaalla, kunnes sain itseni kasattua. Ei tässä mitään.
Saan kysyttyä mieltämme ahdistaneen kysymyksen. Voiko ivf:n sijasta tehdä ICSI:n? Mieheni stressi hermostuttaa meitä kumpaakin ja pelkäämme, että vähäisetkin siittiöt ovat nyt surkastuneet tai surkastumaisillaan tästä prosessista. Lääkäri on ystävällinen. Toteaa vain, että se on hyvin mahdollista. Sitä ei voida tietää ennenkuin itse päivänä, kun punktio tehdään ja siemenneste analysoidaan ja pestään. Usein kuulemma joka tapauksessa puoliin munarakkuloista tehdään ICSI ja puoleen IVF. 50/50. Se on mahdollista. Mutta kuulemma enemmän mahdollisuuksia on IVF:llä, jolloin munarakkula saa itse päästää siemeneen sisäänsä, eikä kukaan ihminen sitä riekaloi. Munarakkulat eivät kuulemma siitä pidä. Kaikki on kuitenkin mahdollista.
Munasarjastimulaatio. Sillä nimikkeellä lukujärjestys annettiin. Suunniteltu punktioviikko 20.
Ja no niin. Pistospäivä alkaa tänään. Muistathan, että pistos tulee antaa ihon alle vatsamakkaraan joka päivä samaan aikaan. Ymmärthän? Taas kurkkuani ahdistaa, mutta nyökkään. Pistoksen nimi on GONAL. Sairaanhoitaja näytti pistoksen, otat makkarastasi näin kiinni ja pistät näin. Kas näin. Hyvä ja sitten muista, että et vedä verta piikkiin, se menee muuten rikki. Ainiin, tiedäthän että tämä lääke maksaa noin 200€. Tarvitset niitä ehkä myös toisen. Onnea matkaan.
Se alkaa tänään. Apua, tänään! Lääke on vielä kaupassa. Ehkä uskalla mennä hakemaan sen. Mieheni meni töihin. Yhtä ymmällään hänkin.
Viimeinen lääkärin lause kummittelee päässäni; "Tämä teidän lapsettomuutenne on niin selkeä, että se päättyy ihan varmasti hyvin. En voi luvata mitään, mutta toivotaan kaikki yhdessä."
Hienoa, että jollekin tämä on selkeä paketti. Kuvittelin sairaala jalkojeni alla poistuessa rakennuksesta, että miltä tuntuisi työskennellä siellä muutaman vuoden kuluttua. Voisin olla vertaistukiolkapää. Sellaiseksi minusta olisi. Siinä minulle tulevaisuuden haaveammatti. Hah. Kuka pieni lapsi haaveilisi kiharatukkaisena nappisilmänä olevansa isona lapsettomuushoitojen vertaistukitäti? - Niinpä.
Vappu taitaa mennä tänään moppia heiluttaessa ja energiaa purkaessa. Ehkä viimein vaihdan verhot. Jotain muutosta arkeen, kun ei muuten ole ;-)
Asia kerrallaan. Vappuiloa sinulle!
tiistai 30. huhtikuuta 2013
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Osa 1.
Se päivä koitti. Välivuodosta huolimatta on tänään Se päivä. Kuukautiseni alkoivat.
Tiistai- aamuna menen sairaalaan. Täynnä toivoa. Olemme allekirjoittaneet mieheni kanssa nyt suostumuslomakkeet tähän kaikkeen.
Elämme jännittäviä aikoja. Tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin. Päätös on tehty. Tervetuloa uusi elämä, - et tiedäkään, miten sinua on odotettu.
IVF ♡
Tiistai- aamuna menen sairaalaan. Täynnä toivoa. Olemme allekirjoittaneet mieheni kanssa nyt suostumuslomakkeet tähän kaikkeen.
Elämme jännittäviä aikoja. Tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin. Päätös on tehty. Tervetuloa uusi elämä, - et tiedäkään, miten sinua on odotettu.
IVF ♡
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Tänään.
Ei ole helppoa. Ei ole helppoa olla tukena, kun maailma romahtaa. Nyt tiedän, mitä mieheni joutui läpikäymään viime syksynä minun maatessani peittojen alla ja toivovan, että maailmanloppu tulisi tai ainakin joku sammuttaisi valot ja saisin vain itkeä itsekseni. En uskonut ikinä joutuvani samankaltaiseen tilanteeseen; mutta lohduttajan tuojana. Minun täytyy olla nyt vahva. En voi antaa tämän kaiken hukkua pois.
Mieheni on saanut itseään hieman takaisin aikaisemmasta kirjoituksestani. Hän kävi lääkärillä, mutta sitkeänä suomalaisena miehenä, ei tietenkään ottanut loppuunpalamista niin vakavissaan, että olisi antanut sairaslomaa kirjoittaa. Olemme puhuneet järkeviä ja keskusteltu tilannetta puolin ja toisin. Nyt saa talo odottaa. On aika keskittyä siihen, mitä olemme oikeasti haaveilleet aina. Mitä kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta annan muille tilaa kuvitella ymmärtävänsä. Ainakin tämän blogin välityksellä.
Olen alkanut epäilemään, että muutama ystäväni on löytänyt blogini ja lukee sitä minulta salaa. Ystäväni, olen kiitollisia, että olette jatkaneet hiljaiseloa silti lukemisestanne. Ymmärrättehän, että tämä on päiväkirjani, jota olen kirjoittanut pysyäkseni eheänä. Pysyäkseni ihmisenä, joka jaksaa päivästä toiseen, lapsettomana. Tämä on selvitymistarinaa. Ei sitä, että julkisesti kiroan teidän raskauksia, teidän onneanne tai purkaisin katkeruutta. Tämä on vain osa sitä, mitä kumpuilee ajatuksistani ilman, että pohdin niitä kovin pitkään. Kiitos ymmärryksestänne. Olkaa silti kilttejä ja antakaa minun jatkaa tätä kirjoittamista. En pysty teitä pakottamaan olematta tekstieni äärellä, kun varmasti uteliaisuutenne on puolellanne ja haluatte lukea enemmän tarinaani, mutta en lupaa kaiken olevan ruusuilla tanssia. Voiko tarina lapsettomuudesta olla sellainen?
Yhdestä asiasta lapsettomuuden kautta olen onnellinen ja iloinen. Uudesta ystävästäni. Yhdelle ihmiselle olen näyttänyt kasvoni oikeasti tämän blogin ja oman elämäni kautta ja olen siitä hyvin iloinen. Tämä ystävyys alkoi tarinalla siitä, että kiitin häntä antamastaan tarinasta medialle. Muistatte varmasti kaikki televisio-ohjelman Erilaisista äideistä? Telkkarista jaksoja katsellessani ajattelin viikko toisensa jälkeen, että ehkä tällä viikolla olen itsekin jo raskaana. Söin terveellisesti, kävin jumpalla ennen ohjelman alkua ja kuuntelin kroppaani hyvin tarkasti. Nautin ohjelman katsomisesta ja uusien elämän ihmeiden syntymisestä. Silti yksi jaksoista oli yli muiden. Se tulee tänään uusintana Avalta klo 19. Eli kaikki lauantaimätöt kasaan olkkarin pöydälle ja nenäliinoja iso pino vierelle;
Osa 6. Perhe Güneysel-Tuominen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineet Melinda ja Teemu odottavat viimein esikoistaan. Miten pitkään jatkunut lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja Melindan äidiksi valmistautumiseen?
Kiitos Melinda ♡
Oma tilanteeni on nyt sellainen, että pillerit jäivät nyt pöytälaatikkoon torstaista lähtien. Tiistaina klo 10. menen sairaalaan. Ensimmäinen hoitojen suunnittelukäynti. IVF olet jälleen tervetullut perheeseemme.
Mieheni on saanut itseään hieman takaisin aikaisemmasta kirjoituksestani. Hän kävi lääkärillä, mutta sitkeänä suomalaisena miehenä, ei tietenkään ottanut loppuunpalamista niin vakavissaan, että olisi antanut sairaslomaa kirjoittaa. Olemme puhuneet järkeviä ja keskusteltu tilannetta puolin ja toisin. Nyt saa talo odottaa. On aika keskittyä siihen, mitä olemme oikeasti haaveilleet aina. Mitä kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta annan muille tilaa kuvitella ymmärtävänsä. Ainakin tämän blogin välityksellä.
Olen alkanut epäilemään, että muutama ystäväni on löytänyt blogini ja lukee sitä minulta salaa. Ystäväni, olen kiitollisia, että olette jatkaneet hiljaiseloa silti lukemisestanne. Ymmärrättehän, että tämä on päiväkirjani, jota olen kirjoittanut pysyäkseni eheänä. Pysyäkseni ihmisenä, joka jaksaa päivästä toiseen, lapsettomana. Tämä on selvitymistarinaa. Ei sitä, että julkisesti kiroan teidän raskauksia, teidän onneanne tai purkaisin katkeruutta. Tämä on vain osa sitä, mitä kumpuilee ajatuksistani ilman, että pohdin niitä kovin pitkään. Kiitos ymmärryksestänne. Olkaa silti kilttejä ja antakaa minun jatkaa tätä kirjoittamista. En pysty teitä pakottamaan olematta tekstieni äärellä, kun varmasti uteliaisuutenne on puolellanne ja haluatte lukea enemmän tarinaani, mutta en lupaa kaiken olevan ruusuilla tanssia. Voiko tarina lapsettomuudesta olla sellainen?
Yhdestä asiasta lapsettomuuden kautta olen onnellinen ja iloinen. Uudesta ystävästäni. Yhdelle ihmiselle olen näyttänyt kasvoni oikeasti tämän blogin ja oman elämäni kautta ja olen siitä hyvin iloinen. Tämä ystävyys alkoi tarinalla siitä, että kiitin häntä antamastaan tarinasta medialle. Muistatte varmasti kaikki televisio-ohjelman Erilaisista äideistä? Telkkarista jaksoja katsellessani ajattelin viikko toisensa jälkeen, että ehkä tällä viikolla olen itsekin jo raskaana. Söin terveellisesti, kävin jumpalla ennen ohjelman alkua ja kuuntelin kroppaani hyvin tarkasti. Nautin ohjelman katsomisesta ja uusien elämän ihmeiden syntymisestä. Silti yksi jaksoista oli yli muiden. Se tulee tänään uusintana Avalta klo 19. Eli kaikki lauantaimätöt kasaan olkkarin pöydälle ja nenäliinoja iso pino vierelle;
Osa 6. Perhe Güneysel-Tuominen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineet Melinda ja Teemu odottavat viimein esikoistaan. Miten pitkään jatkunut lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja Melindan äidiksi valmistautumiseen?
Kiitos Melinda ♡
Oma tilanteeni on nyt sellainen, että pillerit jäivät nyt pöytälaatikkoon torstaista lähtien. Tiistaina klo 10. menen sairaalaan. Ensimmäinen hoitojen suunnittelukäynti. IVF olet jälleen tervetullut perheeseemme.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Kuulumisia.
Olen elänyt täältä hetken hiljaiseloa. Olen kasaillut ajatuksiani ja viettänyt aikaa läheisteni kanssa. Oikeastaan tarkemmin sanottuna mieheni kanssa. Hänellä ei ole kaikki kohdallaan. Olen niin surullinen, että en edes jaksa enää itkeä. Olen niin pettynyt, ahdistunut ja ikävissäni.
Kerroin aikaisemmin, että ostimme talon. Ei minkälaisen tahansa talon, vaan remontoitavan kohde talon. Nyt olen yksinäisessä tilanteessa. Mieheni ei jaksa talon remontoimista sittenkään. Hänen ajatuksensa ei tule kohtaamaan omiani sittenkään, hän ei halua sitä sittenkään. Mikä minä sitä olen vastustamaan? Olen sanonut kaiken, mitä sanottavaksi tällaisessa tilanteessa jää. Olen tukenut kaikella tavalla, mitä ikinä onnistun ylläpitämään.
Ja nyt. Kurkkuani ahdistaa. Olen oksentamisen partaalla. Olen ystäväni luona yökylässä, koska en uskalla nukkua mieheni vieressä. En uskalla kuulla sitä, että hän sanoo, tämän kaiken loppuvan. Että hän sanoo, että jos en uskalla luovuttaa, hän luovuttaa kaiken.
En nyt. Olen odottanut huomista päivää niin pitkään, lähes elämäni. Odotan, että kuukautiseni saavat alkaa. Huomenna otan viimeisen ehkäisytabletin ja sen jälkeen toivomme, jos olisin uskovainen ihminen, suorastaan rukoilisin, että kuukautiseni alkaisivat viikonloppuna. Että tiistaille varattu aika sairaalaan olisi sen arvoinen. Että pistoshoidot alkaisivat ja IVF olisi täällä. Että pienokainen saisi jälleen uuden yrityksen tulla maailmaan. Ja mieheni tekee minulle näin.
En ole valmis ottamaan tätä vastaan. En yhden materiaalisen asian tähden. Tämä elämämme kohokohta on kuitenkin täysin muu, kuin talo. Mutta ei taloja osteta ja myydä seuraavassa käänteessä, vain yhtäkkiä, tuosta nuon vain.
Tämä IVF on taidettu jo kuopata tuhoon. Mitä jäljelle jää, jos parisuhdekin kaatuu? Mitä jäljelle jää, jos olin lähellä kuukausi sitten saamassa kaiken; rakkautta, talon ja hoidot. Jos huominen aamu vie minulta kaiken.
En osaa enempää kertoa tästä pahuudesta. Toivottavasti selviämme hengissä tästä.
Kerroin aikaisemmin, että ostimme talon. Ei minkälaisen tahansa talon, vaan remontoitavan kohde talon. Nyt olen yksinäisessä tilanteessa. Mieheni ei jaksa talon remontoimista sittenkään. Hänen ajatuksensa ei tule kohtaamaan omiani sittenkään, hän ei halua sitä sittenkään. Mikä minä sitä olen vastustamaan? Olen sanonut kaiken, mitä sanottavaksi tällaisessa tilanteessa jää. Olen tukenut kaikella tavalla, mitä ikinä onnistun ylläpitämään.
Ja nyt. Kurkkuani ahdistaa. Olen oksentamisen partaalla. Olen ystäväni luona yökylässä, koska en uskalla nukkua mieheni vieressä. En uskalla kuulla sitä, että hän sanoo, tämän kaiken loppuvan. Että hän sanoo, että jos en uskalla luovuttaa, hän luovuttaa kaiken.
En nyt. Olen odottanut huomista päivää niin pitkään, lähes elämäni. Odotan, että kuukautiseni saavat alkaa. Huomenna otan viimeisen ehkäisytabletin ja sen jälkeen toivomme, jos olisin uskovainen ihminen, suorastaan rukoilisin, että kuukautiseni alkaisivat viikonloppuna. Että tiistaille varattu aika sairaalaan olisi sen arvoinen. Että pistoshoidot alkaisivat ja IVF olisi täällä. Että pienokainen saisi jälleen uuden yrityksen tulla maailmaan. Ja mieheni tekee minulle näin.
En ole valmis ottamaan tätä vastaan. En yhden materiaalisen asian tähden. Tämä elämämme kohokohta on kuitenkin täysin muu, kuin talo. Mutta ei taloja osteta ja myydä seuraavassa käänteessä, vain yhtäkkiä, tuosta nuon vain.
Tämä IVF on taidettu jo kuopata tuhoon. Mitä jäljelle jää, jos parisuhdekin kaatuu? Mitä jäljelle jää, jos olin lähellä kuukausi sitten saamassa kaiken; rakkautta, talon ja hoidot. Jos huominen aamu vie minulta kaiken.
En osaa enempää kertoa tästä pahuudesta. Toivottavasti selviämme hengissä tästä.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Meinasin jo nukkua
..Mutta halusin jakaa tarinan pienistä kaksosista.
Kun näin nämä lapset, tuli itselleni hyvä mieli. Vanhemmat olivat jo hieman vanhempia kuin minä. Lapset olivat kaksosia, mutta eivät samannäköisiä. Toinen tumma, toinen vaalea. Ääni ihan samanlainen.
Mutta puhe kateissa. Mietin ääneen, että voi kumpa lapset saisivat itselleen keinon kommunikoida tässä maailmassa.
Sain vastauksen puolivieraalta ihmiseltä:
Voi älä sinä tuollaisia murehdi. Äitinsä ja isänsä ovat sen aiheuttaneet. Etkös ole kuullut? Ovat sellaisen seurauksia, kun luontoa vastaan taistellaan. Sellaisia jästipäisiä seuralaisia siitä, kun vanhemmat eivät tajunneet lopettaa raskauden yrittämistä vaikka miten luonto yritti niin sanoa heille. Ei, vaan antoivat laittaa pulloon sekä äidin että isän tavarat ja sheikkasivat niitä edestakaisin jossakin pimeässä laboratoriossa. Sitten laittoivat ne ihan keinona vain äitiin. - Pyh. Ja tälläinen on lopputulos. Olisivatpa tajunneet vanhemmat lopettaa riittävän ajoissa.
Mitä tähän sitten sanomaan? En heti kyennyt sisällä pauhaavan kyynelvirtani vuoksi puhumaan mitään. Sitten nousin leijonaemon lailla vastaan ja sanoin, että eikö se ole vain hyvä, että kehitys on antanut toisenkin mahdollisuuden perheiden perustamiseen. Jos omat keinot loppuvat.
Vastaukseksi sain ikävän katseen ja sanan Pyh.. Kunpa ihmiset tajuaisivat lopettaa, kun ei heille jotain tarkoiteta.
Tätä asiaa olen itkenyt, purrut huultani ja huutanut kaverilleni puhelin kuumana. Tämän asian vuoksi mieheni ymmärsi, että olen ajatuksissani niin yksin päivisin, kun hän ei ole mukanani. Mieheni vuodatti kyyneleet ja totesi, että ei minun kuuluisi näin kamalia asioita tässä elämässä kuulla ihmisten suusta, vaikka olisivat vain mielipiteitä. Ei minua saisi satuttaa. Mutta ei minuun enää satukaan. Nyt vain olen tyytyväinen saatuani puolustaa hoitoja. Puhevika, käytöshäiriöt ja monet muut elämän seikat tulevat kulkemaan ihmisten rinnalla vaikka lapsettomuushoitoja ei olisi olemassakaan. Ensimmäistä kertaa jouduin tähän tilanteeseen. Ja uskon, että tämä oli vasta alkusoittoa. En ollut aikaisemmin pysähtynyt miettimään, että joku voi vastustaa tätä kaikkea. Tätä helvetin polkua, jota en tunnu eteenpäin pääseväni.
Kun näin nämä lapset, tuli itselleni hyvä mieli. Vanhemmat olivat jo hieman vanhempia kuin minä. Lapset olivat kaksosia, mutta eivät samannäköisiä. Toinen tumma, toinen vaalea. Ääni ihan samanlainen.
Mutta puhe kateissa. Mietin ääneen, että voi kumpa lapset saisivat itselleen keinon kommunikoida tässä maailmassa.
Sain vastauksen puolivieraalta ihmiseltä:
Voi älä sinä tuollaisia murehdi. Äitinsä ja isänsä ovat sen aiheuttaneet. Etkös ole kuullut? Ovat sellaisen seurauksia, kun luontoa vastaan taistellaan. Sellaisia jästipäisiä seuralaisia siitä, kun vanhemmat eivät tajunneet lopettaa raskauden yrittämistä vaikka miten luonto yritti niin sanoa heille. Ei, vaan antoivat laittaa pulloon sekä äidin että isän tavarat ja sheikkasivat niitä edestakaisin jossakin pimeässä laboratoriossa. Sitten laittoivat ne ihan keinona vain äitiin. - Pyh. Ja tälläinen on lopputulos. Olisivatpa tajunneet vanhemmat lopettaa riittävän ajoissa.
Mitä tähän sitten sanomaan? En heti kyennyt sisällä pauhaavan kyynelvirtani vuoksi puhumaan mitään. Sitten nousin leijonaemon lailla vastaan ja sanoin, että eikö se ole vain hyvä, että kehitys on antanut toisenkin mahdollisuuden perheiden perustamiseen. Jos omat keinot loppuvat.
Vastaukseksi sain ikävän katseen ja sanan Pyh.. Kunpa ihmiset tajuaisivat lopettaa, kun ei heille jotain tarkoiteta.
Tätä asiaa olen itkenyt, purrut huultani ja huutanut kaverilleni puhelin kuumana. Tämän asian vuoksi mieheni ymmärsi, että olen ajatuksissani niin yksin päivisin, kun hän ei ole mukanani. Mieheni vuodatti kyyneleet ja totesi, että ei minun kuuluisi näin kamalia asioita tässä elämässä kuulla ihmisten suusta, vaikka olisivat vain mielipiteitä. Ei minua saisi satuttaa. Mutta ei minuun enää satukaan. Nyt vain olen tyytyväinen saatuani puolustaa hoitoja. Puhevika, käytöshäiriöt ja monet muut elämän seikat tulevat kulkemaan ihmisten rinnalla vaikka lapsettomuushoitoja ei olisi olemassakaan. Ensimmäistä kertaa jouduin tähän tilanteeseen. Ja uskon, että tämä oli vasta alkusoittoa. En ollut aikaisemmin pysähtynyt miettimään, että joku voi vastustaa tätä kaikkea. Tätä helvetin polkua, jota en tunnu eteenpäin pääseväni.
Turhaa.
Tekisi mieli jatkaa tuota otsikkoa "aivan turhaa..." ja diipadaapa. Mutta en taida viitsiä.
Viime viikkoina on elämässäni tapahtunut monta hyvää asiaa, monta iloista asiaa, ripakopallinen uusia asioita ja jännittäviäkin asioita, surullisia asioita. Ja tuskaa. Sitä sitten tämä viikko. Kun viimein jo luovutin, että - on ok, jos syön nyt ehkäisypillereitä. Nyt ei paineita ainakaan olisi? Että nyt voin vain elää ja nauttia rakastelusta, jos mieli tekee. Että voin vain olla normaali vanha oma itseni. Se itseni, joka olin ennenkuin minusta tuli lapseton. Ennenkuin minusta tuli lapsettomuushoitosanoja viljelevä yksilö.
Mutta siihen eivät nämäkään ehkäisypillerit antaneet lupaa. Tietenkään. Viikko alkoi maanantai- iltana pienillä nipistyksillä alamahassani. Kuuntelin itseäni, että - mitä tämä oikein on? Kirjoitin tarkasti paperille ylös. Aamulla sain vastauksen. Vuosin verta. En mitenkään älyttömän paljon, mutta vuosin kuitenkin. Mietin, että tekikö illan rakastelu asialle jotakin? Olisiko tämä ehkäisypillereistä johtuvaa kierron sekoittumista? Olisiko tämä kenties se kysta, jota olen poistattamassa ensimmäisessä ivf- hoidossani? Kunnes pääsin sille ajatustasolle, josta on ollut vaikea päästä eteenpäin; Pääsisinkö edes koko ivf- hoitoihin kun kuukautiseni tulivat kerran aivan liian aikasin!?
Soitin lapsettomuushoitajalle. Hänellä heräsi huoli. Hän lupasi konsultoida lääkäriäni. Oli rauhallinen ja ystävällinen. Lupasi soittaa takaisin, kun tietäisi, tulisinko vastaanotolle. Tuli keskiviikko ja en saanut vastausta. Verinen vuoto jatkui. Ei paljon, mutta riittävästi. Sen verran, että PCO- sairautta kärsineenä minun kuukautiseni ovat muutenkin niukat, niin nämä menisivät ihan kuukautisista. Jos minun käskettäisiin alkaa laskemaan kiertopäiviä, olisin laskenut tästä jälleen alusta. Niin paljon verta siis kuitenkin tuli.
Hoitaja ei soittanut. Eilen aloitin soittelemisen takaisin. Se meni vähän väliä vastaajaan, en saanut vastausta. Alkoi itkettää. Ensimmäistä kertaa koko hoitojen aikana myös miestäni alkoi itkettää. Itkimme yhdessä. Jos tämä olikin nyt lopun alku. Jos tämä olisi sitä, että taistelemme luontoa vastaan ja näin on käytävä, että ymmärrämme lopettaa luonnon vastaan tekemisen voiman. Luonto lopettaa meidät itse. Sitten sain tänään hoitajan kiinni. Lääkäri oli konsultoinut minua. Ei halua vastaanotolleen, vaan jatketaan näin. Ei kuulemma tarvitse välittää. On välivuotoa, joka katsotaan sitten kun pistoshoidot oli määrä aloittaa.
Painoin puhelimen kiinni. En ymmärrä taaskaan, en mitään. En ainakaan sitä, että verestä ei tarvitse välittää. Hain pitkästä aikaa kaupasta siideriä. Join sen yksin samalla kun kirjoitin tätä. Voi miten hyvää se onkaan. Taidan saada jälleen kesän, jolloin minulla on lupa istua illan hämärästä aamun kosteuteen kesäyössä terasilla hyvin ruskettuneen päivän seurauksena. Ei tarvitse, eikä saa, peitellä mahaa ja juoda kylmää vettä. Kylmää vettä saan vain taas niskaani.
IVF, jos se nyt peruuntuu. Jos epäröintini ja luonnonhaluttomuus on päättänyt sen käyvän loppumaan näin, tulee se vastaan vasta syksyllä uudelleen. Katsos, on kesätauko.
Kuluneen viimeisen 1,5vkn sisällä lähipiiriini on syntynyt 4 vauvaa. Kaikki eri perheisiin. Kaikki ihmeitä, jokaikinen. Niin joo, kuulinpas myös, että yksi pariskunta odottaa jo toista lastaan (eli ensimmäinen on jo syntynyt..) sinä aikana, kun me olemme rakkaudella hartaasti toivoneet ensimmäistä plussaa. Niin joo, kuulin myös että "vahinkoja sattuu" tarina on jälleen aikuisten puheissa.
Sitten kuulin tarinan pienistä kaksosista. Yhden mielipiteestä IVF:ään ja tähän kaikkeen. Kirjoitan siitä joskus. Se on pakko purkaa, mutta en jaksa enää. Tuli jo nytkin tuutin täydeltä. Kiitos blogini. Tätä purkausta olikin jo ikävä.
ps. kiertopäiviäni en nyt anna välivuodon vuoksi pois, joten elän nyt kp 18.
Viime viikkoina on elämässäni tapahtunut monta hyvää asiaa, monta iloista asiaa, ripakopallinen uusia asioita ja jännittäviäkin asioita, surullisia asioita. Ja tuskaa. Sitä sitten tämä viikko. Kun viimein jo luovutin, että - on ok, jos syön nyt ehkäisypillereitä. Nyt ei paineita ainakaan olisi? Että nyt voin vain elää ja nauttia rakastelusta, jos mieli tekee. Että voin vain olla normaali vanha oma itseni. Se itseni, joka olin ennenkuin minusta tuli lapseton. Ennenkuin minusta tuli lapsettomuushoitosanoja viljelevä yksilö.
Mutta siihen eivät nämäkään ehkäisypillerit antaneet lupaa. Tietenkään. Viikko alkoi maanantai- iltana pienillä nipistyksillä alamahassani. Kuuntelin itseäni, että - mitä tämä oikein on? Kirjoitin tarkasti paperille ylös. Aamulla sain vastauksen. Vuosin verta. En mitenkään älyttömän paljon, mutta vuosin kuitenkin. Mietin, että tekikö illan rakastelu asialle jotakin? Olisiko tämä ehkäisypillereistä johtuvaa kierron sekoittumista? Olisiko tämä kenties se kysta, jota olen poistattamassa ensimmäisessä ivf- hoidossani? Kunnes pääsin sille ajatustasolle, josta on ollut vaikea päästä eteenpäin; Pääsisinkö edes koko ivf- hoitoihin kun kuukautiseni tulivat kerran aivan liian aikasin!?
Soitin lapsettomuushoitajalle. Hänellä heräsi huoli. Hän lupasi konsultoida lääkäriäni. Oli rauhallinen ja ystävällinen. Lupasi soittaa takaisin, kun tietäisi, tulisinko vastaanotolle. Tuli keskiviikko ja en saanut vastausta. Verinen vuoto jatkui. Ei paljon, mutta riittävästi. Sen verran, että PCO- sairautta kärsineenä minun kuukautiseni ovat muutenkin niukat, niin nämä menisivät ihan kuukautisista. Jos minun käskettäisiin alkaa laskemaan kiertopäiviä, olisin laskenut tästä jälleen alusta. Niin paljon verta siis kuitenkin tuli.
Hoitaja ei soittanut. Eilen aloitin soittelemisen takaisin. Se meni vähän väliä vastaajaan, en saanut vastausta. Alkoi itkettää. Ensimmäistä kertaa koko hoitojen aikana myös miestäni alkoi itkettää. Itkimme yhdessä. Jos tämä olikin nyt lopun alku. Jos tämä olisi sitä, että taistelemme luontoa vastaan ja näin on käytävä, että ymmärrämme lopettaa luonnon vastaan tekemisen voiman. Luonto lopettaa meidät itse. Sitten sain tänään hoitajan kiinni. Lääkäri oli konsultoinut minua. Ei halua vastaanotolleen, vaan jatketaan näin. Ei kuulemma tarvitse välittää. On välivuotoa, joka katsotaan sitten kun pistoshoidot oli määrä aloittaa.
Painoin puhelimen kiinni. En ymmärrä taaskaan, en mitään. En ainakaan sitä, että verestä ei tarvitse välittää. Hain pitkästä aikaa kaupasta siideriä. Join sen yksin samalla kun kirjoitin tätä. Voi miten hyvää se onkaan. Taidan saada jälleen kesän, jolloin minulla on lupa istua illan hämärästä aamun kosteuteen kesäyössä terasilla hyvin ruskettuneen päivän seurauksena. Ei tarvitse, eikä saa, peitellä mahaa ja juoda kylmää vettä. Kylmää vettä saan vain taas niskaani.
IVF, jos se nyt peruuntuu. Jos epäröintini ja luonnonhaluttomuus on päättänyt sen käyvän loppumaan näin, tulee se vastaan vasta syksyllä uudelleen. Katsos, on kesätauko.
Kuluneen viimeisen 1,5vkn sisällä lähipiiriini on syntynyt 4 vauvaa. Kaikki eri perheisiin. Kaikki ihmeitä, jokaikinen. Niin joo, kuulinpas myös, että yksi pariskunta odottaa jo toista lastaan (eli ensimmäinen on jo syntynyt..) sinä aikana, kun me olemme rakkaudella hartaasti toivoneet ensimmäistä plussaa. Niin joo, kuulin myös että "vahinkoja sattuu" tarina on jälleen aikuisten puheissa.
Sitten kuulin tarinan pienistä kaksosista. Yhden mielipiteestä IVF:ään ja tähän kaikkeen. Kirjoitan siitä joskus. Se on pakko purkaa, mutta en jaksa enää. Tuli jo nytkin tuutin täydeltä. Kiitos blogini. Tätä purkausta olikin jo ikävä.
ps. kiertopäiviäni en nyt anna välivuodon vuoksi pois, joten elän nyt kp 18.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)