Kahdeksan.

Olen niin onnellinen. 

Kahdeksan raskausviikkoa lasketusti takana ja monta edessä ♡

Tissit kasvaa, turvottaa mahaa ja väsyttää koko ajan entistä enemmän; mikään näistä ei koskaan milloinkaan olisi normaali tilanteessa tämän arvoista. Elämäni on tässä ja nyt.

Mieheni ja minä, kumpikin, onnesta soikeina. Mieheni juuri lähdettyään töihin ja pusuteltuaan meidät, kertoi miten kovasti meitä rakastaa. Miten "kova työ" hänellä nykyisin onkaan ennen töihin lähtöä suukotella meidät kummatkin ;-)
Suureksi on siis murheemme vaihtuneet... Hih.

Viime viikolla työssäni varjostuksiakin jälleen näkyi; meillä oli parvorokkoepäily. Menin verikokeisiin, tuloksia odotellessa. Mutta ainakaan viime syksyyn mennessä en ollut sairastanut ko. sairautta. Toivottavasti tämä oli vain epäily...
Romahdan, jos teen itse jotain väärin enkä voinut suojella pikkuista.

Mutta en murehdi sitä. En missään tapauksessa. Sen olen oppinut, että kriisi, kuin kriisi, kaikki on surtava silloin kun sen aika on. Ei etukäteen voi alkaa suremaan mitään,- ja kaikkihan meillä menee viimeinkin vain hyvin! 

Pieni syke.

Perjantaina sen näimme.

Kuvaruudulla oli elämäni ensimmäistä kertaa ultraäänessä muutakin, kuin PCO ja helminauhamaisuus.

Siellä oli kohtu. 

Äidin kohtu, jossa oli sisällä pieni ruskuaispussi, jonka sisällä sykki pienempääkin pienempi sydän. Se värähteli ja näimme sen kumpikin. Sain siitä kuvan kehystettäväkseni matkaani. Päiviä oli matkassa tuolloin 6+2. Nyt niitä on 6+5. Hyvin vähän, mutta meille niin paljon.

Tässä hetkessä, kiitollisina hiljaa, olemme onnellisia. Viimein. 

Onnen kyyneleet.

Tuhannet kiitokset kaikille onnittelijoille. Blogini on pitänyt hieman taukoa ajatusten kasaamisen vuoksi. On ollut silti ilo lukea kommenttejanne ja tukevia lausahduksianne siitä, miten tämä kaikki voi viimein kääntyä voitoksi ja lapsettomat voivat saada tällä tarinalla itselleen voimaa.

En tiedä mitä ajattelisin. Ajatukset harhailevat onnen kyyneleistä jo mahdollisiin tuleviin suuriin pettymyksiin. Tiedän, se on ikävää. Ei mitään voi muutenkaan surra etukäteen, - tiedän senkin. Mutta jos vielä hieman pidän ympärilläni tätä jykevää muuria, jonka olen rakentanut ennen PAS:ia. Niin kauan, kunnes joku tuolta valkotakkisista minua onnittelee ja pyytää huokaisemaan helpotuksesta.

Elämäni ensimmäinen äitiysneuvola aika on nyt varattu. Sain tehtyä sen maanantaina. Se on marraskuussa ja ennen sitä pitäisi käydä verikokeissa seulonnoista, varhaisultrassa keskussairaalassa ja voi kyllä, tänään varhaistakin varhaisemmassa ultraäänitutkimuksessa omasta tahdostani yksityisellä klinikalla. Varasin sen viime viikolla, kun en jaksanut omaa pääkoppaani enää; seitsemän testiä tein kaikenkaikkiaan todetakseni, että kyllä Pallo oikeasti on matkassani. Huokaisin hieman ja tilaisin itselleni maanantaina Bola- kaulakorun. Se on kaunis, hopeinen, kauniisti helisevä koru, jota vaalin rakkaudella. En toki vielä aio käyttää sitä  pitkään aikaan kaulassani, mutta korulaatikkooni se sai elämän mittaisen tarinan kerrottavaksi muille koruilleni.
Jotenkin, vaikka tämä kaikki on todellista, tarvitsen ympärilleni asioita konkretisoimaan tämän kaiken.

Syy miksi erityisesti tahdoin jo nyt tilata korun, on lausahdus, joka sivustolla oli "Bola- koru helähtää kauniisti, kun sitä liikuttaa. Ääni muistuttaa tuulen kuiskausta, sen kuulee, mutta sitä ei kuitenkaan kuule. Ääni on juuri niin voimakas, että se kuuluu korun kantajalle, mutta ei kaikille ohikulkijoille."

Olen ehkä hieman höperö, mutta se suotakoon nyt. Viimein.
Ihmeellinen ihme sattui meille, minulle, minun kohtuuni. Tänään mahdollisesti sisälläni polskuttaa toinenkin sydän. Tänään haluan mennä sitä tapaamaan ja olla onnellinen. Toivon totisesti, että käynti rauhoittaa mieltäni ja saan luvan hengähtää.

Tällä viikolla minulla oli parturi. Mietin jo hetkisen, että perunko sen kokonaan, koska luin jostain joskus, että alkuraskaudesta värjääminen ei ole suositeltavaa. (Kyllä, olen hysteerikko!) Ja kampaaja on nykyisin myös kaverini, niiin, kävipä sitten hullusti. Kampaaja sai tarinan kuultavakseen meistä.

Meidän ihmetarinamme. Ja me kyynelehdimme. Me annoimme onnen kyyneleiden virrata.


Seuraavaksi toivoisin kertovani tarinamme illalla ystävillemme, joilla on ollut viime kuukausina oman pienokaisensa kanssa kovin rankkaa. Toivon, että meillä on illaksi iloisia uutisia kerrottavana. Toivon niin. Toiveeni siis jatkuvat edelleen. Ne ovat nähtävästi vain vaihtaneet muotoa. Sellaista kai se elämä on. Ensin toivoo viivaa tikkuun. Sitten taas seuravaa askelta ja seuraavaa. Kunnes vihdoin kohtaamme.

Pohdintaa.

Olen viime päivinä pohtinut tätä jo henkireiäksi muodostunutta blogiani. Mitä tapahtuu nyt kun kaikki on uusissa uomissa? Eiliseen saakka hillitsin itseäni ja pidin oloni jokseenkin rauhallisena. Sitten tein tälle erää viimeisen raskaustestin. Se näytti tältä.

Sitten sain mielenrauhan ja tähän tyydyn. Oloni on tyyni ja onnellinen. Olemme perhe. Tänään sain todeta miehelleni; hei täältä me tultiin! 

Voi miltä sellaisen sanominen tuntui!

Varasin ensi viikolle varhaisultran - toivotaan Pallon sykkeiden jo kuuluvan ♡

Mutta mitä teen tälle blogille? Aloitanko uuden, keskitynkö kirjoittamaan omaa päiväkirjaa itselleni vai jatkanko tarinaamme? Tunnet minut jo aika hyvin seurattuasi matkaamme.. en haluaisi teistä täysin luopua.  Vaikka päivä jolloin kerroin teille testistäni saikin osaltaan lukijoissa kadon - aion nauttia tästä hetkestä koko elämäni kyllyydestä! ♡♡♡

Testipäivän ilta.

Tämä on viides testini. Juuri tehty.  

Ostin vielä viisi lisää. Koskahan uskon? En ainakaan vielä. Tapahtuiko tämä todella minulle? Viimeinkö? Olenko tämän ansainnut? Voi kumpa teillä muillakin... kenenkään ei tätä helvettiä kuuluisi läpi käydä! 

Kiitos onnentoivotuksistanne. Ne tulevat tarpeeseen ♡ Pianko minäkin valitan turvonneista nilkoista ja suklaahimosta... ;-)

Varoitus. Luet omalla vastuulla.

Pakko oli aloittaa otsikko näin. Tai aihe. Tai oli mikä ikinä oli. En halua teidän kanssasisarten musertuvan. Toivottavasti ei käy niin. Olette niin tärkeitä kaikki minulle.  Aloitin tämän tekstin niin monta kertaa jo, että olen tukahtua.

En tiedä miten sen kertoisin.  En varautunut tähän, vaikka koko elämäni olen viimeiset vuodet nojannut tähän toiveeseen ja ihmeeseen. Perjantai iltana tein ensimmäisen, eilen aamuna kaksi seuraavaa, tänä aamuna neljännen ja vastaus ei muuttunut matkan varrella. (Testasimme jo epäuskoisina yhdellä testillä mistäkin,  jos testit olisivat viallisia...)


Mutta tulos on; Ja kun vihdoin kohtaamme.

Meidän rakas Pallo löysi kuin löysikin itselleen paikan. Testin sai tehdä vasta tiistaina, mutta tässä se on tänään.

Haluan uskoa tähän ja haluan rakkautemme riittävän Pallon pysymiseen kyydissäni ♡ Voi tätä tunteiden määrää. Mikään ei saa pilata tätä. Tämä on meidän hetkemme. Pienen muurin pidän Pilvilinnan edessä vielä siihen saakka, kunnes joku muu auttaa meitä todistamaan tämän varmaksi.



Olen onnellinen.  ♥

Vuoto.

Kun 25 vuotta elämästä on kulunut voi todeta seuraavanlaisen tarinan lapsettomaksi aikuiseksi kasvun keskellä.

12 vuotiaana minulla alkoi menkat, jotka olivat tosin heti hyvin epäsäännölliset,- jos ollenkaan. En merkinnyt niitä ylös oikein mihinkään ja äidille vain totesin asian, vaikkakin hyvin häpeillen.

Yhdenkin kesän muistan, noin 13 vuotiaana, kun menkkoja ei ollut koko kesänä toukokuusta- elokuuhun. Se oli mukavaa vain. Kun sai polskia rantahietikoissa ja ei tarvinnut häpeillä tampponien tai siteiden kanssa.

14 vuotiaana aloin seurustella vakavasti. Terveydenhoitaja ehdotti tosissaan minulle ehkäisypillereitä suhteen vuoksi, mutta myös epäsäännöllisen kuukautisvuodon vuoksi. Siskoni oli aikaisemmin jo tässä välissä ollut huolissaan kummallisesta kierrostani. Itse vähät asiasta välitin. Oli vain hassua, kun kavereilla oli joka kuukausi syy olla uintitunneilta ja koulusuihkuista pois. Minä olin silloin tällöin, mutta kun pillereitä aloin käyttämään, niin olin aina päivien tarkkuudella! Se oli jotenkin huojentavaa ja tunsi olonsa jo niin aikuiseksi.

15 vuotiaana olin erittäin tiiviissä parisuhteessa, "elämäni rakkauden kanssa", joka ei kuitenkaan koskaan ollut kyllä mies minun makuuni laisinkaan,- kun näin jälkeenpäin katsoo. Olihan hän kiva, hauska ja surkuhupaisan huoleton. Mutta se siitä. Suhdetta jatkui kuitenkin 18 vuotiaaksi saakka saman alkuperäisen kokelaan parissa. Tämä on ollut varmasti nuoruuden pelastukseni yhdeltä sun toiselta ajatukselta, menohaluilta, sukupuolitaudeilta ja nuoruuden hulluuksilta.

Suhde päättyi kuitenkin ollessani 18. Sitten menin tulin ja tempaisin monenmoista kokeilua puolen vuoden hurmiossa, kunnes löysin yhdestä miehestä erojuhlaa viettäessäni nykyisen avopuolisoni. <3 Se onkin tarina ihan erikseen.

Yhtä siitä illasta lähtien onkin sitten pidetty. Yhteen muutimme puolen vuoden seurustelun jälkeen ja pian niihin aikoihin sain kummallisen päähänpistoksen.

Siskoni oli kärsinyt näihin aikoihin jo lapsettomuushoidoista esikoistaan odotellessa useamman tovin. Hänellä todettiin ikävä sairaus. PCO. (Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy 5–10 %:lla naisista. Häiriön perussyytä ei toistaiseksi tunneta, mutta sekä perimällä että ympäristötekijöillä arvellaan olevan yhteyttä asiaan. Monirakkulaoireyhtymän tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset. Yli puolet potilaista on ylipainoisia, ja heillä on taipumus erityisesti ns keskivartalolihavuuteen. Oireet voivat myös vaihdella naisen hedelmällisen iän aikana: kuukautiskierrot ovat nuorena kovin epäsäännölliset, mutta toisaalta 40 vuoden iässä monella kierto säännöllistyy.

Gynekologisessa kaikututkimuksessa voidaan nähdä monirakkulainen munasarjarakenne (PCO, polykystiset munasarjat) ns. sattumalöydöksenä, naisella jolla ei ole mitään gynekologisia oireita. Tällainen tilanne voi olla jopa 20 %:lla naisista.) Lähde: Terveyskirjasto

Ja siitä se ajatus sitten kai minullekin tuli. Kun aina ollaan saatu kuulla siitä, miten samannäköisiä olemme, miten samanoloisia olemme ja miten omakin vatsareppuni oli vuosien saatossa alkanut kasvaa ällöttävän näköiseksi, vaikka muilla kanssasisarilla ei sellaista ollut. Vaikka elin suhteessa muiden viikonloppurällästyksiin nähden hyvinkin seesteistä elämää ja terveellisesti.

Sitten varasin yksityiselle klinikalle ajan. Yhdeksäntoistavuotiaana menin yksin klinikalle ja sain tuomion. Monirakkualaiset munasarjat. Ne eivät olleet pahan näköiset, mutta monirakkulaiset, helminauhaiset. Lääkäri ajatteli, että ei vaadi toimenpiteitä ennen raskauden haavetta. Se haavehan oli jo. Oli ollut minulla aina. Pyysi hakeutumaan heti lääkärihoitoon jos raskautta alkaa suunnittelemaan toteutustasolla.

Kotiin palasin tuona päivänä ystäväni ovensuussa poikkeamalla. Itkuisin silmin kerroin hänelle, nykyisen kummipoikani äidille, että minusta ei tule koskaan äitiä. Hän halasi ja muistan aina sen katseen. Miten lähelle se osui.

Jatkoin matkaa kotiimme ja itkin koko matkan. Kotona itkin lisää. Mies tuli töistä kotiin ja mitä voi 20 vuotias mies tajuta tällaisessa tilanteessa? - Ei mitään. Hän vain söi ja sanoi voi voi. Eihän sitä nyt vielä tiedä, siihen on aikaa kun sellaisen haluamme. Voi voi.

Ja se painettiin aika pitkälti villaisella. Puhuttiin siitä vähintään joka kuukausi, varmistelin vähintään puolivuosittain, olisiko jo aika. Ymmärrämmehän me, että tämä päätös käyttää ehkäisyä välineenä, on väärin, jos vauvaa ei sitten koskaan tulisikaan, on sen tuleminen silloin estetty, kun se olisi ollut mahdollista. Me ymmärsimme sen. En voinut painostaa miestä, hänhän olisi voinut ottaa jalat alleen ja lähteä tilanteesta pois. Teimme päätöksen, käyn puolivuosittain tarkistuksessa PCO:n suhteen. Aina vastaus oli sama. Aina lääkäri ihmetteli, mitä näin nuori tekee vastaanotolla jollei raskaustoive edes ole vielä ajankohtainen. Aina se käynti maksoi, oli turhauttava, mutta valmisteleva. Olen valmistellut itseäni tähän pisteeseen niin kauan.

Sitten se koitti. Opiskeluni alkoivat olla loppusuoralla, enää olisi jäljellä vain seuraava kevät kokonaan. Olimme vuosia puhuneet, että kun olen valmistumassa, voin olla vaikka jo synnyttämässä, niin valmista kaikki on. Laskimme/ laskin kalenteria kuukausia. Valmistauduimme huolella. Kävin YTHS:n piirin vastaanotolla, sain jo lähetteen yksityiselle todettavaksi ultraäänellä jälleen sama kohtalo. Sitten lokakuussa 2011 lopetimme pillerit. Marraskuu oli ensimmäinen kierto ilman lääkettä. Joulukuussa olin saanut ajan lääkärille. Sain heti tueksi terolut- tabletit. Joulukuun lopussa, hieman ennen vuodenvaihdetta, kävin ensimmäisen kerran vyöhyketerapiassa. Siellä kohtu- jalkapohjani- kohdassa oli arkaluontoisin paikkani. Itku valui silmistä, kun se sattui niin. Terolutit tekivät oloni turpeaksi. Sain kerrottua siskolleni tästä uudesta odotuksen odotuksesta. Elämästämme mennä eteenpäin. Jännitti niin. Siskoni oli hyvin iloinen päätöksestämme, mutta näin jälkikäteen myöntänyt, että oli pelokas ja jännittynyt, että ei vain kävisi näin.

Olin niin onnellinen. Ostelin vauvanvaatteita, äitiysvaatteita, netistä katselin vaunuja, sisustin huonetta sen mukaan, mihin sopisi hoitopöytä, tilasin vauvakirjan, kävin lenkillä, söin hyvin ja terveellisesti. Valmistelin elämän muutenkin jo valmiiksi kaikkea varten. Laihdutin kaikenkaikkiaan 9kg ennen tätä koitosta. Mikään ei voinut estää hyväntuulisuuttani. Rakastelimme kaikkialla ja kaiken aikaa. Jos tällä kertaa? Olin niin rakkauden täytteinen, että olin jo unohtaa, miltä tuntuu olla surullinen tai epätoivoinen. Koulu oli stressaavassa tilanteessa, tein paljon töitä ja en lomaillut koskaan, enkä pitänyt toisaalta myös vapaapäiviäkään. Aika kului.

Lähdimme porukalla lappiin. Siellä rintoja puristi niin, että käytin vain tukiliivejä. Siitä päivästä lähtien, aina nykyhetkeen saakka. Tuntui, että niitä ilman en enää voi elää. Tuli raskausuutisia. Olin murtunut. Aikaa oli kulunut vasta niin vähän, perustelin.

Aloin tehdä ovulaatiotestejä. Olin niihin koukussa. Kesään mennessä olin tehnyt kymmeniä raskaustestejä. Heinäkuussa menin taas lääkäriin. Sain clomifenit. Mies kävi siemennesteanalyysin antamassa. Saimme vastauksen: ok sperma, vähän huonolaatuisia siittiöitä, raskaus mahdollinen.

Luotimme tähän. Kunnes viimein sain meille ajan perhesuunnitteluneuvolaan. Sieltä oli tähän mennessä sanottu aina, että ei vielä. Luomusti tulee yrittää vuoden ajan.
Pääsimme sisään. Minut ultrattiin ja "todettiin" pco. Ahaa- ihmettelin. Katsoimme siemennesteanalyysin tuloksia. "Tässä vika". Kuulimme. Se oli paljon viitearvojen ulkopuolella.

Saimme lähetteen keskussairaalaan. Päätimme, että emme jaksa odotella, vaan varasin tampereen AVA- klinikalta ajan suunnittelukäynnille. Meille piirrettiin ja selostettiin siellä kaikki erinomaisesti. Minut ultrattiin ja pco siellä kukki edelleen. Siemennestanalyysi tulisi ottaa uudeleen, samoin keltarauhasarvot tulee ottaa. Ja metformin- aina 80 luvulta asti hyväksi todettu lapsettomuuslääke,- aloitettiin. Lääkäri ehdotti fiksusti, että ensimmäinen kierto aloitettaisiin vasta tammikuussa mahdollisen lääkekaton täyttämistä ajatellen.

Otin sen vastauksen aika tyynesti vastaan. Hinnasto ava- klinikalla näytti tältä:

Lapsettomuustutkimukset
1.käynti sisältäen erikoislääkärin tutkimuksen,		240	198
ultraäänitutkimuksen sekä tutkimus/hoitosuunnitelman
Erikoislääkärin vastaanottokäynti ja ultraäänitutkimus		155	124
Munatorvien aukiolotutkimus (SSG)		319	264
Siemennesteanalyysi		96	71
Siittiöiden DNA:n fragmentaatiotesti		257	257
Kudosnäyte kiveksistä (Kivesbiopsia)		583	493
Kohtutähystys ( hysteroskopia)		441	386
Myooman tai polyypin poisto kohtutähystyksen yhteydessä		1419	1276
Infektiotutkimukset (verikokeet)		150	123
Lapsettomuushoidot
Inseminaatio (IUI), sisältää miehen osuuden		342	291
Koeputkihedelmöitys (IVF), sisältää 3 ultraäänikäyntiä, keräyksen sekä siirron   (*		2810	2328
IVF-hoito luovutetuilla munasoluilla (*, (hinta ei sisällä lääkkeitä)		6000-7000
Alkion kuoren avaus		417	417
Alkioiden pitkä viljely		515	433
Alkioiden pakastus		463	463
Pakastetun alkion siirto, sisältää uä-tutkimuksen, alkioiden sulatuksen sekä siirron		986	815
Luovutetut siittiöt, sis. Yhden vuoden säilytysmaksun		514	514
Puhelimitse  annetut reseptit tai hoito-ohjeet		14-35	11-31
Lääkärin lausunto		62-133	54-112
Peruuttamaton käynti		80
Toimistomaksu		14,8	14,8
Laskutuslisä		15	15
(* asiakkaan maksukyvyn varmistamiseksi tarkastamme luottotiedot
Raskauden seuranta, Perinatologi Tapio Kurki
Erikoislääkärin vastaanottokäynti ja alkuraskauden uä-tutkimus		201	166
Erikoislääkärin vastaanottokäynti ja niskapoimu uä + verikoe (10-13 rask.vko)		265	216
Raskaus uä (17-21 rask.vko, rakenne uä)		241	199
Raskaus uä (>21 rask.vko), ei Kelan suorakorvausta		228
Lapsivesinäytteen otto ja tutkimus		1182	948
Äitiysneuvola
Ensikäynti neuvolassa kätilön vastaanotolla		93	81
Neuvolassa otettavat  laboratoriotutkimukset		142	122
Jatkokäynti neuvolassa		46	40
Synnytysvalmennus		43	31
Sikiön sydänäänimonitorointi (KTG)		42	30
Gynekologiset vastaanottokäynnit ja tutkimukset
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, sis.
Kohdun ja munasarjojen uä-tutkimus	yht.	213	178
Kohdunsuun irtosolututkimus ( Papa )		52	44
Limakalvonäyte kohdusta ja sen tutkiminen, käynti lääkärillä, ja laitos-osuus		289	238
Ultraäänitutkimukset(muut kuin lapsettomuustutkimuksiin ja raskaudenaikaiseen seurantaan kuuluvat)
Rtg-ylilääkäri Heikki Laine
Rintojen uä-tutkimus		174	145
Rintojen uä-tutkimus ja ohutneulanäyte		365	283
Vatsan alueen uä-tutkimus		205	168
Munuaisten uä-tutkimus		111	82
Kilpirauhasen uä-tutkimus		144	115
Erityisvastaanotot
Pari- ja seksuaaliterapeutti
yksilöaika		72
pariaika		115
pariaika, sukusoluneuvonta		169
Muut palvelut
Ennakoiva munasolupakastus (halutun solumäärän pakastaminen vaatii todennäköisesti enemmän hoitokertoja, jolloin hinta on tässä ilmoitettua suurempi)		alkaen 2750

Päätimme yhdistää kaikki säästömme. Tästä se lähtisi. Uusi elämä. Olimme varmoja.

Clomifenit lopetettiin minulta, koska niistä olin kokenut pahaa oloa. Oksentelua, ripulia ja heikotusta. Ne vaihdettiin teroluteihin jälleen. Voi olla, että kaikkein vaikeinta matkassa oli kuitenkin psyykkinen minä. Tuona syksynä olin niin rikki. Itkin kaikki päivät ja yöt. En nukkunut, enkä iloinnut, en surrut, enkä tehnyt. Vain olin. 11 ympäriltäni oli raskaana. Mukaanlukien siskoni ja paras ystäväni. Sitten lisää ystäviäni, sitten lisää, lisää, lisää. Olin yksin.

Tammikuuhun varattiin suunnittelukäynti ivf- hoidolle. Se peruttiin, koska tammikuun ensimmäisellä viikolla saimme kirjeen "kutsu lapsettomuustutkimuksiin keskussairaalaan". Viimein perhesuunnittelun lähettämä lähete oli mennyt eteenpäin. Se helpotti rahatilannetta, mutta ei päätä eikä aikaa. Suunnittelussa käytiin, keväällä oli huhtikuussa siemennesteanalyysi. Parempi tulos kuin kesällä. Tuli inseminaatio lääkkeelliseen kiertoon, koska löydettiin yksi follikkeli. Se osoittautui kystaksi, joka oli ollut siellä ties kuinka kauan. Sitä ei vielä arvattu. Vaan taas tehtiin inseminaatio samalle kystalle seuraavaan kiertoon. Ainiin, se oli näkynyt myös joulukuussa ava- klinikan tehtyä lähete yksityiselle klinikalle. Eli yli puolivuotta minua raskaudutettiin olemassa olemattomaan kystaan. Lääkeannoksia muuteltiin. Metformin teki oloni huonoksi, päivälääke pudotettiin pois. Iltaan ja aamuun lisättiin annostusta. Tuli kesä. En voinut uskoa, että kesä tuli jo ja toinen inseminaatio- vauvani putosi pöntöstä alas kesken työaamun ja jatkoin vain työpäivää kuin ei mitään.

Räjähdin. 

Rakennuksellamme räjähti. Laitetaan se myyntiin, - päätettiin.

Mieheni masentui ja räjähti.

Kävimme terapiassa.

Terapiassa.

Lääkkeitä.

Siemenneste oli heikkoa. Se johtui masennuslääkkeestä- painotin.

Räjähdin taas.

Olimme erota. 

Suunnittelimme eroa.

Asunto ei mennytkään kaupan.

Saimme ohittamattoman tarjouksen urakointiin.

Kättelimme ja urakka aloitettiin 16.7.2013

Sain esimiestason työpaikan pian kättelyn jälkeen.

Saimme suunnittelukäynnin kesäkuuhun IVF- hoidolle.

Aloitin pistoshoidot, tarkalla kellonajalla ja annoksella. Irrotuspiikillä ja tuskalla. 

Gonal ei tuottanut tulosta. Munarakkuloita kertyi vain kaksi. Niitä ei punktioitu. 

Inseminaatio. 

Vuoto.

Lähdimme Kreikkaan.

Pelastimme suhteemme. (Riitelimme ja sovimme. Rakastuimme ja huusimme.)

Tulimme takaisin eheänä yhtenä kappaleena. Se ei ollut itsestäänselvyys.

Oli heinäkuun kesätauko hoidoista. Heinäkuun lopussa IVF- suunnittelukäynti.

Annosta nostettiin reilusti. Aina 195iu./ päivässä.

Se tuotti tulosta.

Aloitin uudet työt. En tehnyt mitään raskasta siellä.

Kypsyttelin uutta elämää sisälläni.

12.8.2013 oli punktio. Meidän päivämme.

17 munasolua saatiin kerättyä. Siittiöitä oli liian vähän. Alkiota saatiin 3. Yksi siirrettiin tuoresiirrolla 16.8.2013. 

Lugesteronit ja zumenonit käyttöön. 

Ei raskaana. Ilmestyi testipäivästä seuraavana päivänä. 

En jaksa. Ajattelin. Mieheni kannusti. 

Pas- siirtoon päästiin seuraavaan kiertoon. Siirto tehtiin 24.9.2013. Testi piti tehdä 8.10.2013. 

Vuoto alkoi tänään 3.10.2013. 

Elänkö vielä? 

-Itkuinen Tuulen kuiskaus-

Kaksplus.

Kuvailee elämääni tällä viikolla näin:

Tämän viikon aikana istukka ja ruskuaispussi alkavat kehittyä. Ruskuaispussi rupeaa pian tuottamaan lapsen ensimmäisiä verisoluja. Muutaman viikon kuluessa ruskuaispussi häviää. Tämän viikon aikana alkio yhdistyy istukkaan pienen varren voimin. Varresta kehittyy napanuora, ja raskauden edetessä lapsi saa äidin veren ravintoaineet sitä kautta. Jo nyt pienen alkion hermosolut alkavat kehittyä. 

Kun alkio on kiinnittynyt kohdunseinään, keho alkaa tuottaa hCG-hormonia. Tämä on se hormoni joka antaa positiivisen tuloksen raskaustestissä. Hormonitaso on kuitenkin niin alhainen vielä tässä vaiheessa, että se ei välttämättä vielä anna positiivista tulosta.

Kun munasolu kiinnittyy kohdunseinään, saattaa muutama pieni verisuoni rikkoutua. Tämä huomataan usein verensekaisen emätineritteen muodossa, ja se on täysin vaaratonta. 

http://kaksplus.fi/sisalto/raskausviikko-4-2132

Ei saisi lukea. Ei saisi linkittää. Ei saisi tietää. Mutta laskettuaikamme on 11.6.2013. Niin kauan, kunnes toisin todistetaan.


Haluan taas uskoa. Haluan saada voimaa. Haluan olla positiivinen. Haluan, haluan, haluan. Ja taas taustalla soi Minä toivon.


Ja hetkenpäästä taas olen sekaisin. Hormonihirviö mikä hirviö. 

Päänsärky ja itku. Hammasten kiristys ja stressi.

Kaikki ottaa aivoon.

Alapäätä nipistelee.

Vuodan kirkasta valkovuotoa kassikaupalla. 

Hermostuttaa. 

Itkettää.

Pienetkin asiat nyppivät. 

Halkean tästä raivosta. 

En kestä yhtään töissä vastoinkäymisiä, eikä vitsit naurata.

Kotona vain tiuskin ja husin. 

Tänään purkasin kaiken läheisimmän ihmiseni asunnon maalaamiseen; kuin omassa raksassa ei olisi mitään ;-)

Mutta joka tapauksessa. Hermostuttaa. Olen hormonihirviö, joka vain sekoaa.

Kilahdus.

Viikko siirrosta ja olen tässä pisteessä. Aion testata lauantaina ekan kerran, vaikka viikon päästä saisi vasta. Haluan jo kääntää pääni negatiivisen tuloksen näyn opettelemiseen, että kykenen tiistaina töihin testaamisen jälkeen; "Kuin ei mitään"- fiiliksellä.

Sekin vituttaa jo valmiiksi. Jos kaikki oli taas tässä. :( Ei saisi ajatella näin, koska sitten kaikki ainakin on jo mennyttä, mutta silti ajattelen. Entä jos....