Turhaa.

Tekisi mieli jatkaa tuota otsikkoa "aivan turhaa..." ja diipadaapa. Mutta en taida viitsiä.

Viime viikkoina on elämässäni tapahtunut monta hyvää asiaa, monta iloista asiaa, ripakopallinen uusia asioita ja jännittäviäkin asioita, surullisia asioita. Ja tuskaa. Sitä sitten tämä viikko. Kun viimein jo luovutin, että - on ok, jos syön nyt ehkäisypillereitä. Nyt ei paineita ainakaan olisi? Että nyt voin vain elää ja nauttia rakastelusta, jos mieli tekee. Että voin vain olla normaali vanha oma itseni. Se itseni, joka olin ennenkuin minusta tuli lapseton. Ennenkuin minusta tuli lapsettomuushoitosanoja viljelevä yksilö.

Mutta siihen eivät nämäkään ehkäisypillerit antaneet lupaa. Tietenkään. Viikko alkoi maanantai- iltana pienillä nipistyksillä alamahassani. Kuuntelin itseäni, että - mitä tämä oikein on? Kirjoitin tarkasti paperille ylös. Aamulla sain vastauksen. Vuosin verta. En mitenkään älyttömän paljon, mutta vuosin kuitenkin. Mietin, että tekikö illan rakastelu asialle jotakin? Olisiko tämä ehkäisypillereistä johtuvaa kierron sekoittumista? Olisiko tämä kenties se kysta, jota olen poistattamassa ensimmäisessä ivf- hoidossani? Kunnes pääsin sille ajatustasolle, josta on ollut vaikea päästä eteenpäin; Pääsisinkö edes koko ivf- hoitoihin kun kuukautiseni tulivat kerran aivan liian aikasin!?

Soitin lapsettomuushoitajalle. Hänellä heräsi huoli. Hän lupasi konsultoida lääkäriäni. Oli rauhallinen ja ystävällinen. Lupasi soittaa takaisin, kun tietäisi, tulisinko vastaanotolle. Tuli keskiviikko ja en saanut vastausta. Verinen vuoto jatkui. Ei paljon, mutta riittävästi. Sen verran, että PCO- sairautta kärsineenä minun kuukautiseni ovat muutenkin niukat, niin nämä menisivät ihan kuukautisista. Jos minun käskettäisiin alkaa laskemaan kiertopäiviä, olisin laskenut tästä jälleen alusta. Niin paljon verta siis kuitenkin tuli.

Hoitaja ei soittanut. Eilen aloitin soittelemisen takaisin. Se meni vähän väliä vastaajaan, en saanut vastausta. Alkoi itkettää. Ensimmäistä kertaa koko hoitojen aikana myös miestäni alkoi itkettää. Itkimme yhdessä. Jos tämä olikin nyt lopun alku. Jos tämä olisi sitä, että taistelemme luontoa vastaan ja näin on käytävä, että ymmärrämme lopettaa luonnon vastaan tekemisen voiman. Luonto lopettaa meidät itse. Sitten sain tänään hoitajan kiinni. Lääkäri oli konsultoinut minua. Ei halua vastaanotolleen, vaan jatketaan näin. Ei kuulemma tarvitse välittää. On välivuotoa, joka katsotaan sitten kun pistoshoidot oli määrä aloittaa.

Painoin puhelimen kiinni. En ymmärrä taaskaan, en mitään. En ainakaan sitä, että verestä ei tarvitse välittää. Hain pitkästä aikaa kaupasta siideriä. Join sen yksin samalla kun kirjoitin tätä. Voi miten hyvää se onkaan. Taidan saada jälleen kesän, jolloin minulla on lupa istua illan hämärästä aamun kosteuteen kesäyössä terasilla hyvin ruskettuneen päivän seurauksena. Ei tarvitse, eikä saa, peitellä mahaa ja juoda kylmää vettä. Kylmää vettä saan vain taas niskaani.

IVF, jos se nyt peruuntuu. Jos epäröintini ja luonnonhaluttomuus on päättänyt sen käyvän loppumaan näin, tulee se vastaan vasta syksyllä uudelleen. Katsos, on kesätauko.

Kuluneen viimeisen 1,5vkn sisällä lähipiiriini on syntynyt 4 vauvaa. Kaikki eri perheisiin. Kaikki ihmeitä, jokaikinen. Niin joo, kuulinpas myös, että yksi pariskunta odottaa jo toista lastaan (eli ensimmäinen on jo syntynyt..) sinä aikana, kun me olemme rakkaudella hartaasti toivoneet ensimmäistä plussaa. Niin joo, kuulin myös että "vahinkoja sattuu" tarina on jälleen aikuisten puheissa.

Sitten kuulin tarinan pienistä kaksosista. Yhden mielipiteestä IVF:ään ja tähän kaikkeen. Kirjoitan siitä joskus. Se on pakko purkaa, mutta en jaksa enää. Tuli jo nytkin tuutin täydeltä. Kiitos blogini. Tätä purkausta olikin jo ikävä.


ps. kiertopäiviäni en nyt anna välivuodon vuoksi pois, joten elän nyt kp 18.