32+4

Miten tämän sanoisin? ..Aika, kulje hitaammin! Olisiko se hyvä ilmaisu? Tai se, että aika ota minut mukaasi. Anna meidän mennä.
Jokainen päivä on saavutus. Jokainen päivä on kaunein. Joka päivä olen onnellisempi. Ulkonäköni on muuttunut paljon. Mahani on suurentunut joka päivä. Joka päivä ihmettelen sitä suurta ihmettä, joka meille suotiin.

Nyt kuulen sen jo läheisimmiltäni; voi apua, miten aika menee nopeaa. Tuntuuko sinusta siltä?

Tuntuu. Mutta en uskalla myöntää sitä. Se on tavattoman utopistista. Silloin kun odotti vain odotuksen odottamista, tuntui, että aika ei mene mihinkään. Aina oli joku määränpää kovin kaukana "ensi kuun kiertoon voidaan tehdä se ja se hoito..". Ne olivat aina kovin kaukaisia sanoja. Että tulen sairaalasta ulos tiedon kanssa, että tällä kertaa ei tehdä mitään suurta, mutta ensi kerralla sitten.

Ja nyt olen tässä. Lakkaan ihmettelemästä, että olen yksi niistä "mammoista" jotka ihmettelevät mihin se kaikki aika on kulunut? Alanko olla "normaali"? Alanko tosissaan kokemaan asioita, jolloin huomaan, ajattelevani kuten valtaväestön kuuluukin raskaudesta ajastella? Kummallista.


Kaikki on siis hyvin. Erinomaisesti. Hymyilen joka hetki. Havahdun ihmettelemään kasvavaa vatsaani joka hetki. Jos peili on lähellä, huomaan pistäväni vaatteitani tiukemmin korsettini ympärille joka kerta. Se ei ole tyypillistä minua, ei koskaan. Olen aina halunnut vain piilotella löllerö- vatsaani. Joka on myös tyypillistä PCO- naisille. Siis se löllerö. Eli keskivartalolihavuus. Sanon sen nyt, tai siis kirjoitan, tuntematta siitä syyllisyyttä. Se ei ole ongelmani tänään. Ehkä puolenvuoden päästä voin ottaa siitä otteen kiinni ja yrittää pitää siitä otteesta tiukasti kiinni. Ei tänään kuitenkaan.

Nyt annan tissien ja masun kasvaa. Myös peppuni voi levetä. Eikä se haittaa. Se on nyt osa minua. Sen vuoksi en aio ahdistua. Nämä pienet potkut ja kyljeni musertamiset ovat vain arvokkaita. Niitä kuuntelen kropastani. En roikkuvaa allia tai yöllisiä suonenvetoja. Ne ovat vain niin pientä ne. Suonenvedot ovat inhottavia, mutta jos se on raskauden aikainen "vaivani" niin aika pienillä jutuilla mennään.

Yksi rakkaimmistani totesi sen eilen. Jos synnyttäisin kuten hän ensikoisensa, olen laitoksella 4vkn kuluttua! Ja siihen ei ole pitkä aika ei. Kaikki on nyt kotona valmista. Rintapumppu pitää vielä ostaa ja kassi laitokselle pakata mukaan.

Millaisetkohan olisivat kivat omat kotiintulovaatteet? Se oli ensimmäinen kysymykseni koskien itseäni koko synnyttämisestä tähän mennessä...Huh hei, maratooni, täältä tullaan!