Sitten kun.

Sitten kun ne menkat sitten keskiviikkona alkoi. Olivat ne punaiset, vertakin verisemmät, limaiset, oksettavat, möyhentävät, ällöttävät ja kyyneleitä virtaavat. Meidän tähtemme valui viemäriin. Tähdenlento tapahtui taas jollekin muulle.

Sitä raskausuutista odotellessa. Olisiko se hän vai hän ystävistäni? Ainakin he odottavat odotusta tällä hetkellä. Pian ilmoitus varmaan meille jo kuuluu.. On toinen ainakin vältellyt tapaamistani jo pitkän tovin.

Menkat siis tulivat ja olivat ja nyt ovat heiluttelemassa lähtöään. Sain kasattua maanantaina soiton keskussairaalaan. Ei pahoittelua, vaan UUDEN PASSin siirtoa varten varatun uä- ajan! Meinasin lentää pyllylleni. Kerroinkin sen hoitajalle puhelimeen; en olisi uskonut, että tänä vuonna enää tapahtuu mitään. On kuin tämä vuosi olisi jo eletty moneen kertaan loppuun. Että saisi pyyhkiä sen almanakasta ja ottaa uuden käyttöön. Niin mitä vielä!

16.9 olisi nyt sitten seuraava lurkistus. Hitto soikoon. Toisaalta toivoin, että tämä olisi nyt ollut tässä. Että hoidot loppuisivat hetkeksi aikaa, jne. Mutta vahva mieheni oli toista mieltä. Hän haluaa nyt tarmolla eteenpäin kaikki kymmenen ivf-  hoitoa ja katsotaan matkan varrella mitä muuta elämäämme keksimme. Tuskin mitään, koska remontti vie niin ison osan rahoista hoitojen lisäksi joka kuukausi.