Sitten kun ne menkat sitten keskiviikkona alkoi. Olivat ne punaiset, vertakin verisemmät, limaiset, oksettavat, möyhentävät, ällöttävät ja kyyneleitä virtaavat. Meidän tähtemme valui viemäriin. Tähdenlento tapahtui taas jollekin muulle.
Sitä raskausuutista odotellessa. Olisiko se hän vai hän ystävistäni? Ainakin he odottavat odotusta tällä hetkellä. Pian ilmoitus varmaan meille jo kuuluu.. On toinen ainakin vältellyt tapaamistani jo pitkän tovin.
Menkat siis tulivat ja olivat ja nyt ovat heiluttelemassa lähtöään. Sain kasattua maanantaina soiton keskussairaalaan. Ei pahoittelua, vaan UUDEN PASSin siirtoa varten varatun uä- ajan! Meinasin lentää pyllylleni. Kerroinkin sen hoitajalle puhelimeen; en olisi uskonut, että tänä vuonna enää tapahtuu mitään. On kuin tämä vuosi olisi jo eletty moneen kertaan loppuun. Että saisi pyyhkiä sen almanakasta ja ottaa uuden käyttöön. Niin mitä vielä!
16.9 olisi nyt sitten seuraava lurkistus. Hitto soikoon. Toisaalta toivoin, että tämä olisi nyt ollut tässä. Että hoidot loppuisivat hetkeksi aikaa, jne. Mutta vahva mieheni oli toista mieltä. Hän haluaa nyt tarmolla eteenpäin kaikki kymmenen ivf- hoitoa ja katsotaan matkan varrella mitä muuta elämäämme keksimme. Tuskin mitään, koska remontti vie niin ison osan rahoista hoitojen lisäksi joka kuukausi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IVF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IVF. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. syyskuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
56 tuntia.
Sitten teen sen. Aion olla niin sitkeä. Raskaustestit polttelevat kaapissa ja tekisi niin mieli käyttää raskauskeijulta tilaamani Clearblue testit (6kpl!) nyt heti paikalla.
Äsken juttelin ystäväni (johon tutustuin näiden hoitojen kautta.. tavallaan. Tainno, oikeastaan heidän Helmensä välityksellä..) kanssa puhelimessa tovisen ja voi miten oloni kevenikään. Nyt on kokemuksia jaettu, on ajatuksia vaihdettu ja toivoa yhdessä puhallettu. Kumpa.
Lupasin pari postausta aikaisemmin kertoa Tayssista saamastani hoitohistoriasta koosteen. Tässä se tulee. Minun "iholla"- sarjani.
Tulosyy: Tulee ensimmäiseen IVF/ICSI- hoidon munasolukeräykseen.
Kyseessä 24- vuotias nainen, PCO ja anovulaatio. Lisäksi miehellä spermanlaatu vaihteleva. Toukokuussa tyhty IVF- hoito kokeilu, tuolloin Gonal-F 125IU ja vain kaksi follikkelia kasvoi ja muutettiin IUI:ksi. Nyt hoitoon lähdetty suuremmalla annostuksella, Gonal-F 175 IU x 9 ja 100 IU x1. Orgalutran x5. Vaste ultraäänessä ollut reilu, epäilty jopa 40 follikkelia ja Gonapeptyl trikkaus.
Raskautta toivottu pitkään ja molemmista IVF- seulat olleet vuoden sisällä negatiiviset ja katsotaan riittäviksi.
Saa Rapifen 0,5ml i.v Parakervikaalipuudutus. Punktoidaan ongelmitta molemmin puolin rakkulat tyhjiksi, vaste on hyvä, mutta ei mitenkään kennomaiset munasarjat ole. Oikea puoli selvästi kivuliaampi.
Munasoluja saatiin 17. Päädytään lähtemään tuorealkionsiirtoon ja pistää tänään pregnyl 1500IU ja aloittaa Lugesteron ja Zumenon luteriaalivaiheen tueksi. Tähdätään neljän päivän viljelyyn ja yhden alkion siirtoon.
Saatu 15 kypsää munasolua, näistä ICSI:llä hedelmöittyy viisi, osa munasoluista kuoli injektoitaessa. Siirretään päivänä 4 90%, kompaktoitunut alkio, ja neljä alkiota menee jatkoviljelyyn. Vointi ollut hyvä.
Jatkoviljelyn jälkeen pariskunnalla on pakastettuna kaksi alkiota.
Äsken juttelin ystäväni (johon tutustuin näiden hoitojen kautta.. tavallaan. Tainno, oikeastaan heidän Helmensä välityksellä..) kanssa puhelimessa tovisen ja voi miten oloni kevenikään. Nyt on kokemuksia jaettu, on ajatuksia vaihdettu ja toivoa yhdessä puhallettu. Kumpa.
Lupasin pari postausta aikaisemmin kertoa Tayssista saamastani hoitohistoriasta koosteen. Tässä se tulee. Minun "iholla"- sarjani.
Tulosyy: Tulee ensimmäiseen IVF/ICSI- hoidon munasolukeräykseen.
Kyseessä 24- vuotias nainen, PCO ja anovulaatio. Lisäksi miehellä spermanlaatu vaihteleva. Toukokuussa tyhty IVF- hoito kokeilu, tuolloin Gonal-F 125IU ja vain kaksi follikkelia kasvoi ja muutettiin IUI:ksi. Nyt hoitoon lähdetty suuremmalla annostuksella, Gonal-F 175 IU x 9 ja 100 IU x1. Orgalutran x5. Vaste ultraäänessä ollut reilu, epäilty jopa 40 follikkelia ja Gonapeptyl trikkaus.
Raskautta toivottu pitkään ja molemmista IVF- seulat olleet vuoden sisällä negatiiviset ja katsotaan riittäviksi.
Saa Rapifen 0,5ml i.v Parakervikaalipuudutus. Punktoidaan ongelmitta molemmin puolin rakkulat tyhjiksi, vaste on hyvä, mutta ei mitenkään kennomaiset munasarjat ole. Oikea puoli selvästi kivuliaampi.
Munasoluja saatiin 17. Päädytään lähtemään tuorealkionsiirtoon ja pistää tänään pregnyl 1500IU ja aloittaa Lugesteron ja Zumenon luteriaalivaiheen tueksi. Tähdätään neljän päivän viljelyyn ja yhden alkion siirtoon.
Saatu 15 kypsää munasolua, näistä ICSI:llä hedelmöittyy viisi, osa munasoluista kuoli injektoitaessa. Siirretään päivänä 4 90%, kompaktoitunut alkio, ja neljä alkiota menee jatkoviljelyyn. Vointi ollut hyvä.
Jatkoviljelyn jälkeen pariskunnalla on pakastettuna kaksi alkiota.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Terapia, naistenpoli, kaverin vauva
Tänään lähdin töistä liian myöhään, painoin liikaa kaasua ja kaahasin melkein kahdella pyörällä terapiaan. Olin 10minuuttia myöhässä ja läähätin kuin koira päästyäni sisään. Romahdin samantien. Itkua riitti ja terapeuttikin sanoi, että mistä ihmeestä tätä pahaa onnea minulle on laitettu näin paljon samassa paketissa.
Olen tietämätön.
Kerroin hänelle koko kuvion
- parisuhteesta
- talosta
- uuden työn aloittamisen jännityksestä (kaikki mitä eniten olen toivonut, on päätynyt jollain tapaa aikaisemminkin kriisiin; parisuhde, vauvan tekeminen, talon remontoiminen... miten tämä voisi päätyä hyvin?!) - lähipiirini vauvoista; syksyllä romahdin kun 11 läheistä olivat raskaana.. No nyt, ne ovat kaikki syntyneet..
- Vauvaonnittelujen viemisestä
- Siskoni perheonnesta, miten voin olla näin kateellinen vaikka olenkin tosi onnellinen heidän puolestaan! Sain tänään viimeksi puhelun; "ollaan reissussa, kun on nyt tätä lomaa koko sakilla.. tämä isolla perheellä reissaaminen on aika hurjaa.." - Tuli tunne, että niin.. Mulla onkin tosi helppoa. Omasta siskosta on ikävä puhua tähän tyyliin, jotenkin muista ihmisistä ympärillä aina pystyy nälväillä, mutta heistä ei. Ovat onnensa ansaineet. Ei heilläkään ole ollut helppoa joka asia. Mutta miksi silti heillä, vaan ei meillä?
- Kuukautisteni niukkuudesta, siitä miten ne sunnuntaina alkoivat ja humps- muutamassa tunnissa ne olivat ohitse! Voin lähes todeta, että jollen (tietenkin olen!) vaihtaisi sidettä, olisi yksi kuukautissuoja riittänyt näihin "menkkoihin".
Ja hups, 50minuuttia ei tahtonut riittääkään.
Kävimme yhdessä naistenpolin puolella juttelemassa kuukautisteni niukkuudesta. Primolutin pitäisi olla tehokkaampi, kuin terolutin, mutta tässä ollaan. Mitä nyt? Pitääkö annosta nostaa ensi kiertoon? Itkin ja sanoin, että siinä kierrossa on kaikki pelissä. Olen odottanut sitä kiertoa nyt koko elämäni, eikö nyt jo pitäisi antaa meillekin edes se mahdollisuus! Hoitaja lupasi konsultoida lääkäriä ja ilmoittaa minulle.
Sitten siirryin asiasta utopiaan. Isälläni on todettu geeniperimäinen maksasairaus. Se voi johtaa syöpään, eikä siihen tiedetä tarkempaa lääkitystä. Sain uutisen muutama viikko sitten. Voi olla, että mitään sairautta ei tästä seuraa, mutta varuunvuoksi. Voi jos uutinen olisi tullut edes muutama kk myöhemmin, ehtisin varmasti jo surra tätäkin asiaa paljon enemmän. Mutta sain sen tähän kaaokseen. Joten totesin kuultuani, että voi kamala. Isä sanoi, että nyt lapset on tutkittava (minut ja sisarukseni) asian varmistamiseksi myös. Sain lähetteen terveyskeskuksesta ja tänään luovutin vereni tutkittavaksi asiaan. Nämä tiedot lähetetään Helsinkiin ja saan kuulla uutisen parin viikon sisällä; joko olen saanut geenisairauden tai en. Siinäpä se.
Tässä paskassa ei tunnu muuta mahdollisuutta olevankaan, kuin että täällä se on. Ihan takuulla. Ja varmasti jo syöpänäkin. Ihan takuulla.
Sitten reipastin itseni. Itkin aikani autossa ja väänsin volat kaakkoon. Kävin kaupassa ja hain jätskiä. Olin ollut jo melkein kolme kuukautta surkea ihminen ja tänään otin itseäni niskasta kiinni kaiken tämän päälle. Otin vauvalahjan kaapista ja vein jätskin mukanani.
Kävin tervehtimässä uutta ystäväni vauvaa. Pidin häntä pienen hetken sylissä ja hymyilinkin. Heillä oli sotkuista, mutta lasten elämä näkyi ympärillä. Itselleni tuli pikeminkin tarve alkaa siivoamaan, kuin hoitamaan vauvaa. Mistä lie johtui. Ystäväni kertoi nimestä, synnytystarinastaan sekä kuluneesta kesästä ja vauvan elosta sekä olosta. Kysyi, mitä minulle kuuluu. Vastasin, että remonttia ja loman odottelua sekä uutta työpaikkaa. Sillä livulla pääsin ajatuksistani. Kerroin uudesta työstäni ja hän onnitteli. Samaan lauseeseen totesi, että joku toinenkin ystävänsä oli saanut samanlaisen työn. Tuli vähätelty olo. Hän kyseli myös sisareni vauvasta. Ennen kerroin suun vaahdossa sisarusteni lapsista. Nyt en olisi jaksanut. Jotenkin oli olo, että jos hän muutaman kuukauden tapaamisen jälkeen haluaa tietää ennemmin sisarukseni lasten hyvinvoinnista, kuin minun, niin olkoon. Kerroin kaiken olevan mainiosti.
Ja itkin matkalla. Itken nyt. Olen kotona. Saan itkeä ja itkeä. Olen loppu. www.rantapallo.fi, sieltä aion etsiä itselleni sopivan äkkilähdön auttamaan minut ylös. Olen liian kuormittunut nyt kaikesta ja haluan olla ja olla ja olla. Olen vajonnut maan alle. Terapeuttini kysyi, että millä pääsisin sieltä ylös.
Vastasin, että jo päivän loma kaikesta arjesta tekisi hyvää. Mutta jaksan vielä viikon. Sitten olen taas positiivinen oma itseni ja hymyilen naapureiden vauvoille ja olen täti, josta kaikki pitävät. Täti, jolla ei tule olemaan koskaan lapsia.
Olen lapseton.
Kerroin hänelle koko kuvion
- parisuhteesta
- talosta
- uuden työn aloittamisen jännityksestä (kaikki mitä eniten olen toivonut, on päätynyt jollain tapaa aikaisemminkin kriisiin; parisuhde, vauvan tekeminen, talon remontoiminen... miten tämä voisi päätyä hyvin?!) - lähipiirini vauvoista; syksyllä romahdin kun 11 läheistä olivat raskaana.. No nyt, ne ovat kaikki syntyneet..
- Vauvaonnittelujen viemisestä
- Siskoni perheonnesta, miten voin olla näin kateellinen vaikka olenkin tosi onnellinen heidän puolestaan! Sain tänään viimeksi puhelun; "ollaan reissussa, kun on nyt tätä lomaa koko sakilla.. tämä isolla perheellä reissaaminen on aika hurjaa.." - Tuli tunne, että niin.. Mulla onkin tosi helppoa. Omasta siskosta on ikävä puhua tähän tyyliin, jotenkin muista ihmisistä ympärillä aina pystyy nälväillä, mutta heistä ei. Ovat onnensa ansaineet. Ei heilläkään ole ollut helppoa joka asia. Mutta miksi silti heillä, vaan ei meillä?
- Kuukautisteni niukkuudesta, siitä miten ne sunnuntaina alkoivat ja humps- muutamassa tunnissa ne olivat ohitse! Voin lähes todeta, että jollen (tietenkin olen!) vaihtaisi sidettä, olisi yksi kuukautissuoja riittänyt näihin "menkkoihin".
Ja hups, 50minuuttia ei tahtonut riittääkään.
Kävimme yhdessä naistenpolin puolella juttelemassa kuukautisteni niukkuudesta. Primolutin pitäisi olla tehokkaampi, kuin terolutin, mutta tässä ollaan. Mitä nyt? Pitääkö annosta nostaa ensi kiertoon? Itkin ja sanoin, että siinä kierrossa on kaikki pelissä. Olen odottanut sitä kiertoa nyt koko elämäni, eikö nyt jo pitäisi antaa meillekin edes se mahdollisuus! Hoitaja lupasi konsultoida lääkäriä ja ilmoittaa minulle.
Sitten siirryin asiasta utopiaan. Isälläni on todettu geeniperimäinen maksasairaus. Se voi johtaa syöpään, eikä siihen tiedetä tarkempaa lääkitystä. Sain uutisen muutama viikko sitten. Voi olla, että mitään sairautta ei tästä seuraa, mutta varuunvuoksi. Voi jos uutinen olisi tullut edes muutama kk myöhemmin, ehtisin varmasti jo surra tätäkin asiaa paljon enemmän. Mutta sain sen tähän kaaokseen. Joten totesin kuultuani, että voi kamala. Isä sanoi, että nyt lapset on tutkittava (minut ja sisarukseni) asian varmistamiseksi myös. Sain lähetteen terveyskeskuksesta ja tänään luovutin vereni tutkittavaksi asiaan. Nämä tiedot lähetetään Helsinkiin ja saan kuulla uutisen parin viikon sisällä; joko olen saanut geenisairauden tai en. Siinäpä se.
Tässä paskassa ei tunnu muuta mahdollisuutta olevankaan, kuin että täällä se on. Ihan takuulla. Ja varmasti jo syöpänäkin. Ihan takuulla.
Sitten reipastin itseni. Itkin aikani autossa ja väänsin volat kaakkoon. Kävin kaupassa ja hain jätskiä. Olin ollut jo melkein kolme kuukautta surkea ihminen ja tänään otin itseäni niskasta kiinni kaiken tämän päälle. Otin vauvalahjan kaapista ja vein jätskin mukanani.
Kävin tervehtimässä uutta ystäväni vauvaa. Pidin häntä pienen hetken sylissä ja hymyilinkin. Heillä oli sotkuista, mutta lasten elämä näkyi ympärillä. Itselleni tuli pikeminkin tarve alkaa siivoamaan, kuin hoitamaan vauvaa. Mistä lie johtui. Ystäväni kertoi nimestä, synnytystarinastaan sekä kuluneesta kesästä ja vauvan elosta sekä olosta. Kysyi, mitä minulle kuuluu. Vastasin, että remonttia ja loman odottelua sekä uutta työpaikkaa. Sillä livulla pääsin ajatuksistani. Kerroin uudesta työstäni ja hän onnitteli. Samaan lauseeseen totesi, että joku toinenkin ystävänsä oli saanut samanlaisen työn. Tuli vähätelty olo. Hän kyseli myös sisareni vauvasta. Ennen kerroin suun vaahdossa sisarusteni lapsista. Nyt en olisi jaksanut. Jotenkin oli olo, että jos hän muutaman kuukauden tapaamisen jälkeen haluaa tietää ennemmin sisarukseni lasten hyvinvoinnista, kuin minun, niin olkoon. Kerroin kaiken olevan mainiosti.
Ja itkin matkalla. Itken nyt. Olen kotona. Saan itkeä ja itkeä. Olen loppu. www.rantapallo.fi, sieltä aion etsiä itselleni sopivan äkkilähdön auttamaan minut ylös. Olen liian kuormittunut nyt kaikesta ja haluan olla ja olla ja olla. Olen vajonnut maan alle. Terapeuttini kysyi, että millä pääsisin sieltä ylös.
Vastasin, että jo päivän loma kaikesta arjesta tekisi hyvää. Mutta jaksan vielä viikon. Sitten olen taas positiivinen oma itseni ja hymyilen naapureiden vauvoille ja olen täti, josta kaikki pitävät. Täti, jolla ei tule olemaan koskaan lapsia.
Olen lapseton.
tiistai 14. toukokuuta 2013
Tissit turpoavat.
Kuten otsikko sen kertoo! Tällainen junan alle jääneen turpoavan kindermunamainen olo on täällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta itse epäilisin tällä hetkellä rankkaa stressiä.
Ainiin, aamuyöllä herätessäni vessaan oli puhelimessani viesti. Viesti oli ystävältäni, josta kerroin viime syksynä. Tarkemmin sanottuna syyskuun puolivälin jälkeen, lähempänä lokakuuta. Aikana, jolloin oksensin clomifenin seurauksena (ja varmaan psyyykkeenikin..) ja erityisesti oksensin koko matkan hänen luotaan kotiin. Hän kertoi silloin odottavansa kolmatta lastaan, kuin sattumankauppana. Niin. Heille oli viime yönä "yhtäkkiä päättänyt syntyä tyttö". Onnittelin ja laitoin pääni tyynyyn.
En saanut enää nukutuksi. Jälleen yksi vauva oli maailmassa. Jälleen minä olen vielä lapseton. Jälleen se jatkuu, kunnes kuulen taas uuden raskausuutisen. Ikävää on myös se, että en ole kyennyt tapaamaan ystävääni, jolla on syyskuussa laskettu aika. En vain pysty, tiedän, että hän on jo niin pitkällä, että raskaus näkyy. Alkuraskaudesta näin häntä usein, nykyisin olen kiireinen. Olenko? Sitä en tiedä, onko se totta.
Nyt on tiistai. Pian on jälleen viikonloppu. Joskus odotan viikonloppuja koko viikon, toisinaan haluaisin hypätä niiden yli. Ennen kun tein vuorotyötä, pystyin sanoa ikävissä hetkissä, että valitettavasti olen töissä. Nyt virka-ajan työhön on hankalampi niin sanoa. Ja miksi edes haluaisin toimia näin; onhan pienen uusimman kummityttömme ristiäiset. Viikonloppuna minua pyydettiin vieläpä sylikummiksi. Miltä se näyttää, jos en osaa käyttäytyä? - Minä, joka rakastan lapsia! Olenhan sen näyttänyt sylitellessäni lapsia toinen toisensa perään. Täytyy siis aloittaa itsensä kasaaminen. Ennen töihin lähtöä aion sovittaa vielä ristiäisiin mekkoa ja alkaa harjoitella hymyä.
Toivottavasti jälkimmäinen tulee itsestään tilaisuudessa. Onhan hän maailman kaunein tyttö. Pieni ihminen, kaunis, pieni ihminen. Minun viides kummilapseni. Kiitos siitä, että minulla on näin monta tärkeää pientä ihmistä jaloissani, joista välitän ja tiedän, että he välittävät minusta.
Ainiin, aamuyöllä herätessäni vessaan oli puhelimessani viesti. Viesti oli ystävältäni, josta kerroin viime syksynä. Tarkemmin sanottuna syyskuun puolivälin jälkeen, lähempänä lokakuuta. Aikana, jolloin oksensin clomifenin seurauksena (ja varmaan psyyykkeenikin..) ja erityisesti oksensin koko matkan hänen luotaan kotiin. Hän kertoi silloin odottavansa kolmatta lastaan, kuin sattumankauppana. Niin. Heille oli viime yönä "yhtäkkiä päättänyt syntyä tyttö". Onnittelin ja laitoin pääni tyynyyn.
En saanut enää nukutuksi. Jälleen yksi vauva oli maailmassa. Jälleen minä olen vielä lapseton. Jälleen se jatkuu, kunnes kuulen taas uuden raskausuutisen. Ikävää on myös se, että en ole kyennyt tapaamaan ystävääni, jolla on syyskuussa laskettu aika. En vain pysty, tiedän, että hän on jo niin pitkällä, että raskaus näkyy. Alkuraskaudesta näin häntä usein, nykyisin olen kiireinen. Olenko? Sitä en tiedä, onko se totta.
Nyt on tiistai. Pian on jälleen viikonloppu. Joskus odotan viikonloppuja koko viikon, toisinaan haluaisin hypätä niiden yli. Ennen kun tein vuorotyötä, pystyin sanoa ikävissä hetkissä, että valitettavasti olen töissä. Nyt virka-ajan työhön on hankalampi niin sanoa. Ja miksi edes haluaisin toimia näin; onhan pienen uusimman kummityttömme ristiäiset. Viikonloppuna minua pyydettiin vieläpä sylikummiksi. Miltä se näyttää, jos en osaa käyttäytyä? - Minä, joka rakastan lapsia! Olenhan sen näyttänyt sylitellessäni lapsia toinen toisensa perään. Täytyy siis aloittaa itsensä kasaaminen. Ennen töihin lähtöä aion sovittaa vielä ristiäisiin mekkoa ja alkaa harjoitella hymyä.
Toivottavasti jälkimmäinen tulee itsestään tilaisuudessa. Onhan hän maailman kaunein tyttö. Pieni ihminen, kaunis, pieni ihminen. Minun viides kummilapseni. Kiitos siitä, että minulla on näin monta tärkeää pientä ihmistä jaloissani, joista välitän ja tiedän, että he välittävät minusta.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Osa 5. Ja viimeinen.
Kuten otsikkokin sen kertoo, oli tarinamme tältä erää tässä. En jaksa uskoa muuhun. Maailmani romahti eilen.
Minun piti aamulla mennä klo 9 aikaan lääkärin vastaanotolle. Mieheni on ollut kovin vaikea päästä käynneille mukaan, koska tekee reissuhommia. Lääkäri viime viikolla, kun olimme hoidon suunnittelukäynnillä, totesi että ei mieheni eiliselle käynnille tarvitse tulla. Että se on vain rutiinitarkastus pistosten alkamisen jälkeen.
Niinpä niin. Mieheni ei siis ollut mukana, vaan olin yksin. Yksin kuulemassa että tyhjää täynnä. En jaksa uskoa muuhun, nyt se on minusta otettu pois, eikä annettu. Aikaisemminhan olemme olleet yhdessä inseminaatiohoidossa, josta lääkäri totesi minulle, että ei tästä taida teille apua olla, kun miehen siittiöt ovat vähäiset ja minun munarakkulani olemattomat. Tehtiin silloin päätöis ivf tai icsi- hoidoista. Nyt kello on käännetty toisinpäin. Vaikka totuushan on, että aikaa kuluu jatkuvasti.
Istuuduin jälleen lääkärin tutkittavaksi. Olin toiveita täynnä. Se alkoi murentua. Lääkäri sanoi "oho" ja tuloksena oli, että hän oli yllättynyt gonal- lääkkeen nopeasta vaikutuksesta minulle. Hänen mukaansa lääke oli tehonnut kahteen munarakkulaan hyvin. (Olivat läpimitaltaan n. 17-18mm) Ja muut, ne "noin 40.. Olivatkin edelleen PCO:n tapaan pieniä, kivikkoisia kummajaisia. Niin, ne eivät olleet kasvaneet. Niin, emme saaneet kasvatettua kuin kaksi. Lääkäri ei suostunut kasvattamaan enempää, hänen mukaansa olisi sellainen riski, että nämä kaksi tekisivät jotain tuhoja (?) siellä jos muita vielä kasvatettaisiin. Nyt olisi tartuttava aseisiin. Tamperetta konsultoitiin, ei mitään. Tampere vastasi, että eivät ota vastaan vain kahden rakkulan vuoksi. Rakkuloita olisi tullut kasvaa ainakin 10-16, jotta siitä olisi hyötyä. Että olisi toivoa. Näinpä olenkin sitten eilen epätoivossani, ikäänkuin lohdutuspalkinnoksi jaettuna, pistänyt itseeni irrotuspiikki Pregnylin. Tällä piikillä on nyt siis "valettu vielä toivoa" meille, että voisimme jaksaa odottaa elo-syyskuuhun. Inseminaatio on siis huomenna. Miten nämä asiat voivatkaan muuttaa muotoaan näin nopeasti. Kyllästyttää. Tympäisee. Enää en karju ja huuda. Mutta poikki olen. Tästä kaikesta.
Eli siispä. Tänään ei toimenpiteitä. Huomenaamuna siemenet sairaalaan ja itse menen perässä. Kunhan siemenet on pesty. Niihin en usko lainkaan. Tulokset ovat olleet niin surkeita aikaisemminkin.
Seuraava ivf/ icsi- kierto voidaan tehdä elokuussa. Katsos, aina on oltava kuukauden kiertoväli pistosten jäkeen. On pistoshoito, "peruskierto", pistoshoito, "peruskierto" (Siksi lainausmerkeissä, että eihän minulla ole mitään ns. peruskiertoa olemassakaan.. sairastanhan pco:ta!) Ja nyt kun on heinäkuun polit kiinni, emme pääse koska pistoshoidot tehtiin toukokuussa, ei voi tehdä kesäkuussa, heinäkuun laitos on kiinni ja sitten onkin jo elokuu.
Mitä tähän pitäisi sanoa??!!
Minun piti aamulla mennä klo 9 aikaan lääkärin vastaanotolle. Mieheni on ollut kovin vaikea päästä käynneille mukaan, koska tekee reissuhommia. Lääkäri viime viikolla, kun olimme hoidon suunnittelukäynnillä, totesi että ei mieheni eiliselle käynnille tarvitse tulla. Että se on vain rutiinitarkastus pistosten alkamisen jälkeen.
Niinpä niin. Mieheni ei siis ollut mukana, vaan olin yksin. Yksin kuulemassa että tyhjää täynnä. En jaksa uskoa muuhun, nyt se on minusta otettu pois, eikä annettu. Aikaisemminhan olemme olleet yhdessä inseminaatiohoidossa, josta lääkäri totesi minulle, että ei tästä taida teille apua olla, kun miehen siittiöt ovat vähäiset ja minun munarakkulani olemattomat. Tehtiin silloin päätöis ivf tai icsi- hoidoista. Nyt kello on käännetty toisinpäin. Vaikka totuushan on, että aikaa kuluu jatkuvasti.
Istuuduin jälleen lääkärin tutkittavaksi. Olin toiveita täynnä. Se alkoi murentua. Lääkäri sanoi "oho" ja tuloksena oli, että hän oli yllättynyt gonal- lääkkeen nopeasta vaikutuksesta minulle. Hänen mukaansa lääke oli tehonnut kahteen munarakkulaan hyvin. (Olivat läpimitaltaan n. 17-18mm) Ja muut, ne "noin 40.. Olivatkin edelleen PCO:n tapaan pieniä, kivikkoisia kummajaisia. Niin, ne eivät olleet kasvaneet. Niin, emme saaneet kasvatettua kuin kaksi. Lääkäri ei suostunut kasvattamaan enempää, hänen mukaansa olisi sellainen riski, että nämä kaksi tekisivät jotain tuhoja (?) siellä jos muita vielä kasvatettaisiin. Nyt olisi tartuttava aseisiin. Tamperetta konsultoitiin, ei mitään. Tampere vastasi, että eivät ota vastaan vain kahden rakkulan vuoksi. Rakkuloita olisi tullut kasvaa ainakin 10-16, jotta siitä olisi hyötyä. Että olisi toivoa. Näinpä olenkin sitten eilen epätoivossani, ikäänkuin lohdutuspalkinnoksi jaettuna, pistänyt itseeni irrotuspiikki Pregnylin. Tällä piikillä on nyt siis "valettu vielä toivoa" meille, että voisimme jaksaa odottaa elo-syyskuuhun. Inseminaatio on siis huomenna. Miten nämä asiat voivatkaan muuttaa muotoaan näin nopeasti. Kyllästyttää. Tympäisee. Enää en karju ja huuda. Mutta poikki olen. Tästä kaikesta.
Eli siispä. Tänään ei toimenpiteitä. Huomenaamuna siemenet sairaalaan ja itse menen perässä. Kunhan siemenet on pesty. Niihin en usko lainkaan. Tulokset ovat olleet niin surkeita aikaisemminkin.
Seuraava ivf/ icsi- kierto voidaan tehdä elokuussa. Katsos, aina on oltava kuukauden kiertoväli pistosten jäkeen. On pistoshoito, "peruskierto", pistoshoito, "peruskierto" (Siksi lainausmerkeissä, että eihän minulla ole mitään ns. peruskiertoa olemassakaan.. sairastanhan pco:ta!) Ja nyt kun on heinäkuun polit kiinni, emme pääse koska pistoshoidot tehtiin toukokuussa, ei voi tehdä kesäkuussa, heinäkuun laitos on kiinni ja sitten onkin jo elokuu.
Mitä tähän pitäisi sanoa??!!
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Osa 2.
Lääkärikäynti.
45minuuttia myöhässä.
Odotellaan käytävällä.
Kurkkua ahdistaa.
Itkettää.
Mieheni ajatukset ovat kuun ja taivaan välillä.
Hän kyselee typeriä.
Meidän vuoronumeromme.
Ystävällinen lääkäri. "Hei". Ja tuttu käden puristus. Kurkkuani ahdistaa. Itkettää ihan hurjasti. Ultrataan. Munarakkuloita nähtävissä 1, 2, 3, ...tuttua pco- potilaalle jatkaa lääkäri 4, 5, 6, 7, ...ymmärräthän, että hyperstimulaation riski voi olla valtava. Tiedätkös mikä se on 8, 9, 10, 11, 12.. Ainakin 12 munarakkulaa nähtävissä. Okei. Tehdään niin, että aloitamme nyt pistoshoidot ja saat tästä lukujärjestyksen. Oletko ok?
Itkettää. Saan hymyn ja nyökkäyksen. Mieheni ei puhu mitään. Puristaa vain kädestäni. Silmissäni sumenee. Taisin olla hetken taju kankaalla, kunnes sain itseni kasattua. Ei tässä mitään.
Saan kysyttyä mieltämme ahdistaneen kysymyksen. Voiko ivf:n sijasta tehdä ICSI:n? Mieheni stressi hermostuttaa meitä kumpaakin ja pelkäämme, että vähäisetkin siittiöt ovat nyt surkastuneet tai surkastumaisillaan tästä prosessista. Lääkäri on ystävällinen. Toteaa vain, että se on hyvin mahdollista. Sitä ei voida tietää ennenkuin itse päivänä, kun punktio tehdään ja siemenneste analysoidaan ja pestään. Usein kuulemma joka tapauksessa puoliin munarakkuloista tehdään ICSI ja puoleen IVF. 50/50. Se on mahdollista. Mutta kuulemma enemmän mahdollisuuksia on IVF:llä, jolloin munarakkula saa itse päästää siemeneen sisäänsä, eikä kukaan ihminen sitä riekaloi. Munarakkulat eivät kuulemma siitä pidä. Kaikki on kuitenkin mahdollista.
Munasarjastimulaatio. Sillä nimikkeellä lukujärjestys annettiin. Suunniteltu punktioviikko 20.
Ja no niin. Pistospäivä alkaa tänään. Muistathan, että pistos tulee antaa ihon alle vatsamakkaraan joka päivä samaan aikaan. Ymmärthän? Taas kurkkuani ahdistaa, mutta nyökkään. Pistoksen nimi on GONAL. Sairaanhoitaja näytti pistoksen, otat makkarastasi näin kiinni ja pistät näin. Kas näin. Hyvä ja sitten muista, että et vedä verta piikkiin, se menee muuten rikki. Ainiin, tiedäthän että tämä lääke maksaa noin 200€. Tarvitset niitä ehkä myös toisen. Onnea matkaan.
Se alkaa tänään. Apua, tänään! Lääke on vielä kaupassa. Ehkä uskalla mennä hakemaan sen. Mieheni meni töihin. Yhtä ymmällään hänkin.
Viimeinen lääkärin lause kummittelee päässäni; "Tämä teidän lapsettomuutenne on niin selkeä, että se päättyy ihan varmasti hyvin. En voi luvata mitään, mutta toivotaan kaikki yhdessä."
Hienoa, että jollekin tämä on selkeä paketti. Kuvittelin sairaala jalkojeni alla poistuessa rakennuksesta, että miltä tuntuisi työskennellä siellä muutaman vuoden kuluttua. Voisin olla vertaistukiolkapää. Sellaiseksi minusta olisi. Siinä minulle tulevaisuuden haaveammatti. Hah. Kuka pieni lapsi haaveilisi kiharatukkaisena nappisilmänä olevansa isona lapsettomuushoitojen vertaistukitäti? - Niinpä.
Vappu taitaa mennä tänään moppia heiluttaessa ja energiaa purkaessa. Ehkä viimein vaihdan verhot. Jotain muutosta arkeen, kun ei muuten ole ;-)
Asia kerrallaan. Vappuiloa sinulle!
45minuuttia myöhässä.
Odotellaan käytävällä.
Kurkkua ahdistaa.
Itkettää.
Mieheni ajatukset ovat kuun ja taivaan välillä.
Hän kyselee typeriä.
Meidän vuoronumeromme.
Ystävällinen lääkäri. "Hei". Ja tuttu käden puristus. Kurkkuani ahdistaa. Itkettää ihan hurjasti. Ultrataan. Munarakkuloita nähtävissä 1, 2, 3, ...tuttua pco- potilaalle jatkaa lääkäri 4, 5, 6, 7, ...ymmärräthän, että hyperstimulaation riski voi olla valtava. Tiedätkös mikä se on 8, 9, 10, 11, 12.. Ainakin 12 munarakkulaa nähtävissä. Okei. Tehdään niin, että aloitamme nyt pistoshoidot ja saat tästä lukujärjestyksen. Oletko ok?
Itkettää. Saan hymyn ja nyökkäyksen. Mieheni ei puhu mitään. Puristaa vain kädestäni. Silmissäni sumenee. Taisin olla hetken taju kankaalla, kunnes sain itseni kasattua. Ei tässä mitään.
Saan kysyttyä mieltämme ahdistaneen kysymyksen. Voiko ivf:n sijasta tehdä ICSI:n? Mieheni stressi hermostuttaa meitä kumpaakin ja pelkäämme, että vähäisetkin siittiöt ovat nyt surkastuneet tai surkastumaisillaan tästä prosessista. Lääkäri on ystävällinen. Toteaa vain, että se on hyvin mahdollista. Sitä ei voida tietää ennenkuin itse päivänä, kun punktio tehdään ja siemenneste analysoidaan ja pestään. Usein kuulemma joka tapauksessa puoliin munarakkuloista tehdään ICSI ja puoleen IVF. 50/50. Se on mahdollista. Mutta kuulemma enemmän mahdollisuuksia on IVF:llä, jolloin munarakkula saa itse päästää siemeneen sisäänsä, eikä kukaan ihminen sitä riekaloi. Munarakkulat eivät kuulemma siitä pidä. Kaikki on kuitenkin mahdollista.
Munasarjastimulaatio. Sillä nimikkeellä lukujärjestys annettiin. Suunniteltu punktioviikko 20.
Ja no niin. Pistospäivä alkaa tänään. Muistathan, että pistos tulee antaa ihon alle vatsamakkaraan joka päivä samaan aikaan. Ymmärthän? Taas kurkkuani ahdistaa, mutta nyökkään. Pistoksen nimi on GONAL. Sairaanhoitaja näytti pistoksen, otat makkarastasi näin kiinni ja pistät näin. Kas näin. Hyvä ja sitten muista, että et vedä verta piikkiin, se menee muuten rikki. Ainiin, tiedäthän että tämä lääke maksaa noin 200€. Tarvitset niitä ehkä myös toisen. Onnea matkaan.
Se alkaa tänään. Apua, tänään! Lääke on vielä kaupassa. Ehkä uskalla mennä hakemaan sen. Mieheni meni töihin. Yhtä ymmällään hänkin.
Viimeinen lääkärin lause kummittelee päässäni; "Tämä teidän lapsettomuutenne on niin selkeä, että se päättyy ihan varmasti hyvin. En voi luvata mitään, mutta toivotaan kaikki yhdessä."
Hienoa, että jollekin tämä on selkeä paketti. Kuvittelin sairaala jalkojeni alla poistuessa rakennuksesta, että miltä tuntuisi työskennellä siellä muutaman vuoden kuluttua. Voisin olla vertaistukiolkapää. Sellaiseksi minusta olisi. Siinä minulle tulevaisuuden haaveammatti. Hah. Kuka pieni lapsi haaveilisi kiharatukkaisena nappisilmänä olevansa isona lapsettomuushoitojen vertaistukitäti? - Niinpä.
Vappu taitaa mennä tänään moppia heiluttaessa ja energiaa purkaessa. Ehkä viimein vaihdan verhot. Jotain muutosta arkeen, kun ei muuten ole ;-)
Asia kerrallaan. Vappuiloa sinulle!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Osa 1.
Se päivä koitti. Välivuodosta huolimatta on tänään Se päivä. Kuukautiseni alkoivat.
Tiistai- aamuna menen sairaalaan. Täynnä toivoa. Olemme allekirjoittaneet mieheni kanssa nyt suostumuslomakkeet tähän kaikkeen.
Elämme jännittäviä aikoja. Tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin. Päätös on tehty. Tervetuloa uusi elämä, - et tiedäkään, miten sinua on odotettu.
IVF ♡
Tiistai- aamuna menen sairaalaan. Täynnä toivoa. Olemme allekirjoittaneet mieheni kanssa nyt suostumuslomakkeet tähän kaikkeen.
Elämme jännittäviä aikoja. Tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin. Päätös on tehty. Tervetuloa uusi elämä, - et tiedäkään, miten sinua on odotettu.
IVF ♡
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Tänään.
Ei ole helppoa. Ei ole helppoa olla tukena, kun maailma romahtaa. Nyt tiedän, mitä mieheni joutui läpikäymään viime syksynä minun maatessani peittojen alla ja toivovan, että maailmanloppu tulisi tai ainakin joku sammuttaisi valot ja saisin vain itkeä itsekseni. En uskonut ikinä joutuvani samankaltaiseen tilanteeseen; mutta lohduttajan tuojana. Minun täytyy olla nyt vahva. En voi antaa tämän kaiken hukkua pois.
Mieheni on saanut itseään hieman takaisin aikaisemmasta kirjoituksestani. Hän kävi lääkärillä, mutta sitkeänä suomalaisena miehenä, ei tietenkään ottanut loppuunpalamista niin vakavissaan, että olisi antanut sairaslomaa kirjoittaa. Olemme puhuneet järkeviä ja keskusteltu tilannetta puolin ja toisin. Nyt saa talo odottaa. On aika keskittyä siihen, mitä olemme oikeasti haaveilleet aina. Mitä kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta annan muille tilaa kuvitella ymmärtävänsä. Ainakin tämän blogin välityksellä.
Olen alkanut epäilemään, että muutama ystäväni on löytänyt blogini ja lukee sitä minulta salaa. Ystäväni, olen kiitollisia, että olette jatkaneet hiljaiseloa silti lukemisestanne. Ymmärrättehän, että tämä on päiväkirjani, jota olen kirjoittanut pysyäkseni eheänä. Pysyäkseni ihmisenä, joka jaksaa päivästä toiseen, lapsettomana. Tämä on selvitymistarinaa. Ei sitä, että julkisesti kiroan teidän raskauksia, teidän onneanne tai purkaisin katkeruutta. Tämä on vain osa sitä, mitä kumpuilee ajatuksistani ilman, että pohdin niitä kovin pitkään. Kiitos ymmärryksestänne. Olkaa silti kilttejä ja antakaa minun jatkaa tätä kirjoittamista. En pysty teitä pakottamaan olematta tekstieni äärellä, kun varmasti uteliaisuutenne on puolellanne ja haluatte lukea enemmän tarinaani, mutta en lupaa kaiken olevan ruusuilla tanssia. Voiko tarina lapsettomuudesta olla sellainen?
Yhdestä asiasta lapsettomuuden kautta olen onnellinen ja iloinen. Uudesta ystävästäni. Yhdelle ihmiselle olen näyttänyt kasvoni oikeasti tämän blogin ja oman elämäni kautta ja olen siitä hyvin iloinen. Tämä ystävyys alkoi tarinalla siitä, että kiitin häntä antamastaan tarinasta medialle. Muistatte varmasti kaikki televisio-ohjelman Erilaisista äideistä? Telkkarista jaksoja katsellessani ajattelin viikko toisensa jälkeen, että ehkä tällä viikolla olen itsekin jo raskaana. Söin terveellisesti, kävin jumpalla ennen ohjelman alkua ja kuuntelin kroppaani hyvin tarkasti. Nautin ohjelman katsomisesta ja uusien elämän ihmeiden syntymisestä. Silti yksi jaksoista oli yli muiden. Se tulee tänään uusintana Avalta klo 19. Eli kaikki lauantaimätöt kasaan olkkarin pöydälle ja nenäliinoja iso pino vierelle;
Osa 6. Perhe Güneysel-Tuominen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineet Melinda ja Teemu odottavat viimein esikoistaan. Miten pitkään jatkunut lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja Melindan äidiksi valmistautumiseen?
Kiitos Melinda ♡
Oma tilanteeni on nyt sellainen, että pillerit jäivät nyt pöytälaatikkoon torstaista lähtien. Tiistaina klo 10. menen sairaalaan. Ensimmäinen hoitojen suunnittelukäynti. IVF olet jälleen tervetullut perheeseemme.
Mieheni on saanut itseään hieman takaisin aikaisemmasta kirjoituksestani. Hän kävi lääkärillä, mutta sitkeänä suomalaisena miehenä, ei tietenkään ottanut loppuunpalamista niin vakavissaan, että olisi antanut sairaslomaa kirjoittaa. Olemme puhuneet järkeviä ja keskusteltu tilannetta puolin ja toisin. Nyt saa talo odottaa. On aika keskittyä siihen, mitä olemme oikeasti haaveilleet aina. Mitä kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta annan muille tilaa kuvitella ymmärtävänsä. Ainakin tämän blogin välityksellä.
Olen alkanut epäilemään, että muutama ystäväni on löytänyt blogini ja lukee sitä minulta salaa. Ystäväni, olen kiitollisia, että olette jatkaneet hiljaiseloa silti lukemisestanne. Ymmärrättehän, että tämä on päiväkirjani, jota olen kirjoittanut pysyäkseni eheänä. Pysyäkseni ihmisenä, joka jaksaa päivästä toiseen, lapsettomana. Tämä on selvitymistarinaa. Ei sitä, että julkisesti kiroan teidän raskauksia, teidän onneanne tai purkaisin katkeruutta. Tämä on vain osa sitä, mitä kumpuilee ajatuksistani ilman, että pohdin niitä kovin pitkään. Kiitos ymmärryksestänne. Olkaa silti kilttejä ja antakaa minun jatkaa tätä kirjoittamista. En pysty teitä pakottamaan olematta tekstieni äärellä, kun varmasti uteliaisuutenne on puolellanne ja haluatte lukea enemmän tarinaani, mutta en lupaa kaiken olevan ruusuilla tanssia. Voiko tarina lapsettomuudesta olla sellainen?
Yhdestä asiasta lapsettomuuden kautta olen onnellinen ja iloinen. Uudesta ystävästäni. Yhdelle ihmiselle olen näyttänyt kasvoni oikeasti tämän blogin ja oman elämäni kautta ja olen siitä hyvin iloinen. Tämä ystävyys alkoi tarinalla siitä, että kiitin häntä antamastaan tarinasta medialle. Muistatte varmasti kaikki televisio-ohjelman Erilaisista äideistä? Telkkarista jaksoja katsellessani ajattelin viikko toisensa jälkeen, että ehkä tällä viikolla olen itsekin jo raskaana. Söin terveellisesti, kävin jumpalla ennen ohjelman alkua ja kuuntelin kroppaani hyvin tarkasti. Nautin ohjelman katsomisesta ja uusien elämän ihmeiden syntymisestä. Silti yksi jaksoista oli yli muiden. Se tulee tänään uusintana Avalta klo 19. Eli kaikki lauantaimätöt kasaan olkkarin pöydälle ja nenäliinoja iso pino vierelle;
Osa 6. Perhe Güneysel-Tuominen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineet Melinda ja Teemu odottavat viimein esikoistaan. Miten pitkään jatkunut lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja Melindan äidiksi valmistautumiseen?
Kiitos Melinda ♡
Oma tilanteeni on nyt sellainen, että pillerit jäivät nyt pöytälaatikkoon torstaista lähtien. Tiistaina klo 10. menen sairaalaan. Ensimmäinen hoitojen suunnittelukäynti. IVF olet jälleen tervetullut perheeseemme.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Sitä ja tätä.
Elämämme on tällä hetkellä ihan täysin sitä ja tätä. Ja vielä vähän tuotakin. Kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ostimme uuden kodin! Kyllä, voi miten ihanan uuden kodin löysimmekään. Suoraan sieltä, mistä tahdoimme, juuri sellainen yksilö kuin halusimme. Nyt vain remonttihaalareita metsästämään.
Kovasti tapahtuu myös muualla. Olin sairaalassa eilen. Niin, eilen aamuna ja vasta nyt pääsen päivittämään kuulumisia teille. IVF on täällä. Kysta on edelleen täällä, mutta se ensimmäinen sana IVF! Pääsimme viimein oikeaan hoitoon, joka PCO + vähäiset siittiöt osuuteen kuuluu! Täältä tullaan toukokuu!
Kerron myöhemmin enemmän, mutta jälleen olen kiireinen. Sillä tällä hetkellä on hoidettava se tämä- kohta.
Ihanaa viikonloppua sinullekin! Olen onnellinen. Nyt olen.
Kovasti tapahtuu myös muualla. Olin sairaalassa eilen. Niin, eilen aamuna ja vasta nyt pääsen päivittämään kuulumisia teille. IVF on täällä. Kysta on edelleen täällä, mutta se ensimmäinen sana IVF! Pääsimme viimein oikeaan hoitoon, joka PCO + vähäiset siittiöt osuuteen kuuluu! Täältä tullaan toukokuu!
Kerron myöhemmin enemmän, mutta jälleen olen kiireinen. Sillä tällä hetkellä on hoidettava se tämä- kohta.
Ihanaa viikonloppua sinullekin! Olen onnellinen. Nyt olen.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Auto.
Olemme haaveilleet jo pitkään uudesta autosta. Viime keväänä se oikeastaan alkoi. Kutkuttelevin ajatuksin mielessäni olin jo ostamassa farmariautoa, kävin emmaljungan nettisivuilla katsomassa rattaiden kokoa ja mietin, minkä kokoinen farmariosan tulee olla, että rattaat sinne mahtuvat.
Ystävämmekin osti auton. Farmarimallisen. Se oli luontevaa. Sen jälkeen heillä oli plussa. Tuosta nuon vain. Ajattelin, että ehkä se jouduttaisi meidänkin perheenlisäystämme. Kuitenkin päädyimme säästämään vielä kesän yli, koska autossamme ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta mieli teki uutta. Mietimme, että jos panostamme kesällä jo uuteen autoon, jää lomamme ulkomailla vajaavaisemmaksi. Siispä säästimme. Siispä otimme vastaan reissussamme jälleen menkat. Sitä päivää en unohda milloinkaan. Mietin kaukomailla hotellin vessassa, että mistä minua rangaistaan? Siitä, että en ostanut mieheni kanssa sitä autoa?
Jokatapauksessa pitkän pohdinnan jälkeen ostimme nyt auton. Viimein. Auto ei ole farmari. Auto on mieleisemme ja hyvin kulkeva paketti, jonka ostossa emme ajatelleet sekunttiakaan perheenlisäystä. Niin joo, mutta onneksi myyjä ajatteli. Katsoi minua herkistyvillä silmillä ja totesi, että autosta löytyy myös isofix- kiinnitys (http://turvaistuin.org/turvaistuin-vinkkeja/isofix-kiinnitys/). Kiitos. Sehän oli tärkeä tieto. Itsenikö siihen hirttoköydellä kiinnitän?
Pääsimme autolla matkaan ja ensimmäisessä kulmassa huomasin vastaantulevan auton rekisterinumero olevan IUI. Säikähteneenä juoksin katsomaan omaamme. Luojan kiitos se ei ollut IVF. Jos näin olisi käynyt, olisin palauttanut auton ja sanonut, että pitäkää lapsettomuutenne.
Parin kilometrin jälkeen vastaan tuli auto, jonka rekisterinumero oli juurikin IVF. Vaikka se kirpaisi syvältä ja oli paskaa, jokin siinä sai minut hymyilemään.
Ystävämmekin osti auton. Farmarimallisen. Se oli luontevaa. Sen jälkeen heillä oli plussa. Tuosta nuon vain. Ajattelin, että ehkä se jouduttaisi meidänkin perheenlisäystämme. Kuitenkin päädyimme säästämään vielä kesän yli, koska autossamme ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta mieli teki uutta. Mietimme, että jos panostamme kesällä jo uuteen autoon, jää lomamme ulkomailla vajaavaisemmaksi. Siispä säästimme. Siispä otimme vastaan reissussamme jälleen menkat. Sitä päivää en unohda milloinkaan. Mietin kaukomailla hotellin vessassa, että mistä minua rangaistaan? Siitä, että en ostanut mieheni kanssa sitä autoa?
Jokatapauksessa pitkän pohdinnan jälkeen ostimme nyt auton. Viimein. Auto ei ole farmari. Auto on mieleisemme ja hyvin kulkeva paketti, jonka ostossa emme ajatelleet sekunttiakaan perheenlisäystä. Niin joo, mutta onneksi myyjä ajatteli. Katsoi minua herkistyvillä silmillä ja totesi, että autosta löytyy myös isofix- kiinnitys (http://turvaistuin.org/turvaistuin-vinkkeja/isofix-kiinnitys/). Kiitos. Sehän oli tärkeä tieto. Itsenikö siihen hirttoköydellä kiinnitän?
Pääsimme autolla matkaan ja ensimmäisessä kulmassa huomasin vastaantulevan auton rekisterinumero olevan IUI. Säikähteneenä juoksin katsomaan omaamme. Luojan kiitos se ei ollut IVF. Jos näin olisi käynyt, olisin palauttanut auton ja sanonut, että pitäkää lapsettomuutenne.
Parin kilometrin jälkeen vastaan tuli auto, jonka rekisterinumero oli juurikin IVF. Vaikka se kirpaisi syvältä ja oli paskaa, jokin siinä sai minut hymyilemään.
torstai 31. tammikuuta 2013
IVF
Tässä tunteeni. Tässä tämä päivämme. Tässä uusi perheemme sana. IVF.
Aamulla peilin edessä päätin, että tästä selvitään. Laitan itseni selviämään. Nyt en enää tiedä, olenko se ihminen joka jaksaa ja jolla on mahdollisuuksia.
Lähdimme yhdessä mieheni kanssa keskussairaalaan. Eksyimme ensin tietenkin, totta kai. Luonnollisesti synnytysosastolle. Jep. Ei sen enempää, eikä vähempää, kuin suoraan synnytysosastolle. Sieltä harovin ja anteeksipyytävin askelin siirryimme oikeaan osoitteeseen: Naistentautien poliklinikalle. Tympääntynyt vanhempi nainen otti meidät luukulla vastaan, viilasi pilkkua tietokannassaan olevista tiedoista ja uteli siviilisäätyämme. Oli kaikinpuolin rasittava. Myös mieheni oli. Hän esitti teräviä havaintoja paperin kierrätyksestä ja muusta yhtä turhasta. Olisin voinut huutaa.
Aika piti olla vartin yli. Aika, jolloin kutsuttiin sisään alkoi 25minuuttia myöhässä. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Kyllä, 25minuuttia myöhässä! Lääkäri ei kätellyt, käski istuutua ja ihmetyksekseni huoneessa oli myös joku toinen. En jaksanut keskittyä siihen, olin vakavana ja tärkeänä. Nyt on aikana päästää höyryt ulos.
"Lastako pitäisi saada, vaan ei kuulu?" Alkoi keskustelu. Kyllä, näin on näppylät. Ei kuulu, ei näy. Kerroin tilanteemme, niin perin juurin kun vain jaksoin ja jaksoin muistaa. Kaivoin esiin kansioni lapsettomuudesta, yritin olla vitsikäs ja heittää, että ollaan niin pitkällä näiden asioiden kanssa, että hyvä kun yksi kansio riittää. Ei vastausta. Ajattelin, että saakelin mulkku, mutta olin reipas ja hymyilin vain.
Keskustelimme syksyisestä käynnistä AVAlla, lääkkeistä jotka ovat tulleet sen myötä. Lääkkeistä, joita syön parasta aikaa ja varmasti jatkossakin, kunnes kuolema meidät erottaa. (Thyroxin) Mies istui hiljaa ja puri huultaan. Välillä uskaltauduin katsoa häneen, välillä täristen käännyin pois. Lääkäri kysyi mieheltä, mitä hänelle on tehty ja mitä jo tiedetään. Kävimme läpi mieheni sperma-analyysit, verinäytteet ja lapsuuden virtsaongelmat, jotka on hoidettu ympärileikkauksella.
Lääkäri totesi. "Niin, nämä siittiöluvut ovat aika pienet. Todennäköistä on, että PCO ja vähäiset siittiöt eivät tule kohtaamaan toisiaan lasten lukumäärässä koskaan". Näin meille todettiin. Todennäköistä. Sillä tavalla. Istuin vakavana, en tiedä mitä välillä ajattelin. Välillä ainakin muistelin mitä muumeissa tapahtui viimeksi nähtyäni. En kyennyt siihen hetkeen heittäytymiseen. En halunnut antaa kyyneleille virtaa.
Lääkäri kysyi, mitä olimme AVAlla suunnitelleet. Mistä minä muistaisin, ajattelin. Mutta vastasin kuitenkin, että Inseminaatiota ajateltiin oikaista, koska tilanteemme näyttää siltä, että ei näin saa odotettua tulosta. Lääkäri katsoi miestäni, joka oli yhtä pihalla kuin minäkin. Miettiköhän hän eilistä Pikku Kakkosta (Vai tässä tapauksessa ensimmäistä ykköstä..). Joka tapauksessa hän sai aikaansa suustaan sanat VIF- hoidon aloituksesta. Lääkäri korjasi tietenkin IVFksi tilanteen. Tämä hermostutti minua. Olisin voinut purra miestäni, niin paljon hermostutti. Miksi hän mokasi? Nyt meitä ei oteta todesta!,- ajattelin.
Mutta otettiin kuitenkin. Jollain tapaa. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, jossa riisuutumiseni aikana sain ymmärtää, että toinen huoneessa joka asiaan puuttuva henkilö oli sairaanhoitaja. Hoitaja ja lääkäri keskustelivat keskenään ikään kuin meidän ylitsemme hoitoon liittyviä asioita.
Riisuuduin, hävetti veritahra. Olihan kiertopäivä 4. Lääkäri ei tainnut alkuun muistaa sitä. Teki tutkimuksen ja mietti, oli hiljaa ja mietti. Pyysin saada hoitosuunnitelmasta arviointia tai edes jotakin ajatuksia. Lääkäri totesi, että ei ainakaan AVAn kanssa anna meidän tehdä rinnakkaishoitoa. Ei sellainen ole sallittua. Kiertelin kysymykseeni takaisin, jolloin lääkäri totesi minulle tehtävän munatorvien aukiolotutkimuksen ensi viikolla. Joo, ja näkyypä vasemmalla puolella munasarjoissani kystakin. (Munasarjakasvaimia esiintyy kaikenikäisillä naisilla, 85 % niistä on hyvänlaatuisia. Hedelmällisessä iässä munasarjaan voi helposti kehittyä ns. toiminnallisia kystia (nesterakkuloita), jotka häviävät itsestään. Toiminnallinen kysta kehittyy munarakkulasta, joka ei puhkeakaan vaan kerää nestettä ja kasvaa jopa 5–6 cm:n kokoiseksi, ennen kuin se yleensä seuraavan kuukautiskierron aikana häviää. Vastaavalla tavalla keltarauhanen ei aina surkastu kuukautisten alkaessa, vaan siitä voi muodostua kysta. Toiminnallisille kystille ei tarvitse tehdä mitään, ja ne on syytä erottaa varsinaisista kasvaimista. Pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus lisääntyy iän mukana, yli 50-vuotiailla naisilla lähes puolet munasarjakasvaimista on pahanlaatuisia.) Eikä hän sitäkään sen kummemmin avannut, vaikka pyysin tietää. Totesi vain, että kuukautisvuoto hieman häiritsee tutkimusta, mutta kaikki on PCO viittavuudeltaan kuten ajattelikin.
Hän tunnusteli tarkkaan myös rintani ja kerroin puolen vuoden sisään olleista valtavista rintakivuistani, joita olen saanut osakseni. Kun pukeuduin, totesi lääkäri yhtäkkiä tarvitsevansa tehdä miehelleni kivestutkimuksen.
Istuuduimme tämän jälkeen. Sain kyyneleiltäni kysyttyä, olisiko heillä tarjota meille terapiapalveluita. Olen niin rikki tästä. Voitteko kuvitella, lääkäri ei vastannut, vaan alkoi puhumaan sanelukoneeseen tähän asti tapahtuneita asioita. Hoitaja sanoi, että heillä on oma seksuaaliterapeutti, joka ottaa vastaan. Antoi yhteystiedot. (Joihin kotona tutustuessani huomasin saavan ajan vain hoitavan lääkärin kautta. Soitin polille ja kysyin tilannetta, johon kerrottiin kyllä terapeutin ottavan minuun ajasta yhteyttä tarkemmin. Kiitin ja huomautin, että päiväajat eivät ole työni vuoksi sopivia. Mutta ainahan voi yrittää.)
Seksuaaliterapeutti. Siinä ammatti, mietin. Jaksaisinkohan sellaista työtä itse? Tuskin. Vaikka monesta ehkä tämänhetkinen työnikin on liian kuormittavaa henkisesti, mutta itse koen sen enemmänkin antavana osapuolena tällä hetkellä.
Kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hoidot aloitetaan. Mihin asti ne kestää.
Hoidot aloitettiin kuulemma nyt. Jonossa olemme kuulemma nyt. Hoitoa saamme IVFänä puolenvuoden- vuoden sisään. Mutta niin, totuutta unohtaaksemme olemmehan nyt ymmärtäneet hoitojen olevan tauolla koko kesän ajan. Ja yhteyttähän voi ottaa aina viikolla 12-14. Hemmetti. On näillä ihmisillä ainakin hieno työ ja upeat puitteet, kun työaikakin asiakkaiden elämää isompiin ongelmiin voi olla vastata kaksi tuntia vuorokaudesta, viitenä päivänä viikossa.
Mutta ilmeisesti, lopputulos oli sana IVF.
Tämän jälkeen vielä saimme kuulla, että mieheni pitäisi käydä ottamassa verikokeet muun muassa klamydiasta. Niinpä niin, kun olivat sattumoisin "kadonneet" keskussairaalan sisällä nämä tulokset. Ei hyvä jysäys! Ymmärrän, että joskus jotkut asiat voivat matkalla toisesta rakennuksesta toiseen kadota, mutta samassa talossa! Onneksi ei kyseessä ollut vielä oma hedelmöitykseni, mutta sitä päivää kauhulla odottaen.
Huh. Nyt olen yöuneni ansainnut. Ainakin toivon unen tulevan. Tähän loppuun laitoin vielä pienen pätkän IVF- hoidoista.
IVF
Aamulla peilin edessä päätin, että tästä selvitään. Laitan itseni selviämään. Nyt en enää tiedä, olenko se ihminen joka jaksaa ja jolla on mahdollisuuksia.
Lähdimme yhdessä mieheni kanssa keskussairaalaan. Eksyimme ensin tietenkin, totta kai. Luonnollisesti synnytysosastolle. Jep. Ei sen enempää, eikä vähempää, kuin suoraan synnytysosastolle. Sieltä harovin ja anteeksipyytävin askelin siirryimme oikeaan osoitteeseen: Naistentautien poliklinikalle. Tympääntynyt vanhempi nainen otti meidät luukulla vastaan, viilasi pilkkua tietokannassaan olevista tiedoista ja uteli siviilisäätyämme. Oli kaikinpuolin rasittava. Myös mieheni oli. Hän esitti teräviä havaintoja paperin kierrätyksestä ja muusta yhtä turhasta. Olisin voinut huutaa.
Aika piti olla vartin yli. Aika, jolloin kutsuttiin sisään alkoi 25minuuttia myöhässä. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Kyllä, 25minuuttia myöhässä! Lääkäri ei kätellyt, käski istuutua ja ihmetyksekseni huoneessa oli myös joku toinen. En jaksanut keskittyä siihen, olin vakavana ja tärkeänä. Nyt on aikana päästää höyryt ulos.
"Lastako pitäisi saada, vaan ei kuulu?" Alkoi keskustelu. Kyllä, näin on näppylät. Ei kuulu, ei näy. Kerroin tilanteemme, niin perin juurin kun vain jaksoin ja jaksoin muistaa. Kaivoin esiin kansioni lapsettomuudesta, yritin olla vitsikäs ja heittää, että ollaan niin pitkällä näiden asioiden kanssa, että hyvä kun yksi kansio riittää. Ei vastausta. Ajattelin, että saakelin mulkku, mutta olin reipas ja hymyilin vain.
Keskustelimme syksyisestä käynnistä AVAlla, lääkkeistä jotka ovat tulleet sen myötä. Lääkkeistä, joita syön parasta aikaa ja varmasti jatkossakin, kunnes kuolema meidät erottaa. (Thyroxin) Mies istui hiljaa ja puri huultaan. Välillä uskaltauduin katsoa häneen, välillä täristen käännyin pois. Lääkäri kysyi mieheltä, mitä hänelle on tehty ja mitä jo tiedetään. Kävimme läpi mieheni sperma-analyysit, verinäytteet ja lapsuuden virtsaongelmat, jotka on hoidettu ympärileikkauksella.
Lääkäri totesi. "Niin, nämä siittiöluvut ovat aika pienet. Todennäköistä on, että PCO ja vähäiset siittiöt eivät tule kohtaamaan toisiaan lasten lukumäärässä koskaan". Näin meille todettiin. Todennäköistä. Sillä tavalla. Istuin vakavana, en tiedä mitä välillä ajattelin. Välillä ainakin muistelin mitä muumeissa tapahtui viimeksi nähtyäni. En kyennyt siihen hetkeen heittäytymiseen. En halunnut antaa kyyneleille virtaa.
Lääkäri kysyi, mitä olimme AVAlla suunnitelleet. Mistä minä muistaisin, ajattelin. Mutta vastasin kuitenkin, että Inseminaatiota ajateltiin oikaista, koska tilanteemme näyttää siltä, että ei näin saa odotettua tulosta. Lääkäri katsoi miestäni, joka oli yhtä pihalla kuin minäkin. Miettiköhän hän eilistä Pikku Kakkosta (Vai tässä tapauksessa ensimmäistä ykköstä..). Joka tapauksessa hän sai aikaansa suustaan sanat VIF- hoidon aloituksesta. Lääkäri korjasi tietenkin IVFksi tilanteen. Tämä hermostutti minua. Olisin voinut purra miestäni, niin paljon hermostutti. Miksi hän mokasi? Nyt meitä ei oteta todesta!,- ajattelin.
Mutta otettiin kuitenkin. Jollain tapaa. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, jossa riisuutumiseni aikana sain ymmärtää, että toinen huoneessa joka asiaan puuttuva henkilö oli sairaanhoitaja. Hoitaja ja lääkäri keskustelivat keskenään ikään kuin meidän ylitsemme hoitoon liittyviä asioita.
Riisuuduin, hävetti veritahra. Olihan kiertopäivä 4. Lääkäri ei tainnut alkuun muistaa sitä. Teki tutkimuksen ja mietti, oli hiljaa ja mietti. Pyysin saada hoitosuunnitelmasta arviointia tai edes jotakin ajatuksia. Lääkäri totesi, että ei ainakaan AVAn kanssa anna meidän tehdä rinnakkaishoitoa. Ei sellainen ole sallittua. Kiertelin kysymykseeni takaisin, jolloin lääkäri totesi minulle tehtävän munatorvien aukiolotutkimuksen ensi viikolla. Joo, ja näkyypä vasemmalla puolella munasarjoissani kystakin. (Munasarjakasvaimia esiintyy kaikenikäisillä naisilla, 85 % niistä on hyvänlaatuisia. Hedelmällisessä iässä munasarjaan voi helposti kehittyä ns. toiminnallisia kystia (nesterakkuloita), jotka häviävät itsestään. Toiminnallinen kysta kehittyy munarakkulasta, joka ei puhkeakaan vaan kerää nestettä ja kasvaa jopa 5–6 cm:n kokoiseksi, ennen kuin se yleensä seuraavan kuukautiskierron aikana häviää. Vastaavalla tavalla keltarauhanen ei aina surkastu kuukautisten alkaessa, vaan siitä voi muodostua kysta. Toiminnallisille kystille ei tarvitse tehdä mitään, ja ne on syytä erottaa varsinaisista kasvaimista. Pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus lisääntyy iän mukana, yli 50-vuotiailla naisilla lähes puolet munasarjakasvaimista on pahanlaatuisia.) Eikä hän sitäkään sen kummemmin avannut, vaikka pyysin tietää. Totesi vain, että kuukautisvuoto hieman häiritsee tutkimusta, mutta kaikki on PCO viittavuudeltaan kuten ajattelikin.
Hän tunnusteli tarkkaan myös rintani ja kerroin puolen vuoden sisään olleista valtavista rintakivuistani, joita olen saanut osakseni. Kun pukeuduin, totesi lääkäri yhtäkkiä tarvitsevansa tehdä miehelleni kivestutkimuksen.
Istuuduimme tämän jälkeen. Sain kyyneleiltäni kysyttyä, olisiko heillä tarjota meille terapiapalveluita. Olen niin rikki tästä. Voitteko kuvitella, lääkäri ei vastannut, vaan alkoi puhumaan sanelukoneeseen tähän asti tapahtuneita asioita. Hoitaja sanoi, että heillä on oma seksuaaliterapeutti, joka ottaa vastaan. Antoi yhteystiedot. (Joihin kotona tutustuessani huomasin saavan ajan vain hoitavan lääkärin kautta. Soitin polille ja kysyin tilannetta, johon kerrottiin kyllä terapeutin ottavan minuun ajasta yhteyttä tarkemmin. Kiitin ja huomautin, että päiväajat eivät ole työni vuoksi sopivia. Mutta ainahan voi yrittää.)
Seksuaaliterapeutti. Siinä ammatti, mietin. Jaksaisinkohan sellaista työtä itse? Tuskin. Vaikka monesta ehkä tämänhetkinen työnikin on liian kuormittavaa henkisesti, mutta itse koen sen enemmänkin antavana osapuolena tällä hetkellä.
Kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hoidot aloitetaan. Mihin asti ne kestää.
Hoidot aloitettiin kuulemma nyt. Jonossa olemme kuulemma nyt. Hoitoa saamme IVFänä puolenvuoden- vuoden sisään. Mutta niin, totuutta unohtaaksemme olemmehan nyt ymmärtäneet hoitojen olevan tauolla koko kesän ajan. Ja yhteyttähän voi ottaa aina viikolla 12-14. Hemmetti. On näillä ihmisillä ainakin hieno työ ja upeat puitteet, kun työaikakin asiakkaiden elämää isompiin ongelmiin voi olla vastata kaksi tuntia vuorokaudesta, viitenä päivänä viikossa.
Mutta ilmeisesti, lopputulos oli sana IVF.
Tämän jälkeen vielä saimme kuulla, että mieheni pitäisi käydä ottamassa verikokeet muun muassa klamydiasta. Niinpä niin, kun olivat sattumoisin "kadonneet" keskussairaalan sisällä nämä tulokset. Ei hyvä jysäys! Ymmärrän, että joskus jotkut asiat voivat matkalla toisesta rakennuksesta toiseen kadota, mutta samassa talossa! Onneksi ei kyseessä ollut vielä oma hedelmöitykseni, mutta sitä päivää kauhulla odottaen.
Huh. Nyt olen yöuneni ansainnut. Ainakin toivon unen tulevan. Tähän loppuun laitoin vielä pienen pätkän IVF- hoidoista.
IVF
Koeputkihedelmöitys tehdään erityisen puhtaissa laboratorio-olosuhteissa asettamalla naiselta kerätyt munasolut ja miehen siemennesteestä erotellut siittiöt yhteiselle viljelymaljalle. Ennen munasolujen keräämistä nainen tarvitsee hormonihoitoa eli munasarjojen stimulaation. Munasolut kerätään ultraääniohjatussa toimenpiteessä munasarjojen munarakkuloista. Munasoluja ja siittiöitä viljellään laboratoriossa erityisessä kasvatuskaappissa, jonka lämpötila, kosteus ja kaasupitoisuus ovat tarkkaan vakioitu muistuttamaan naisen lisääntymiselimistön olosuhteita.
Hedelmöittymistä ja alkioiden kehitystä seurataan vaiheittain. Tavallisesti keskimäärin 70 % munasoluista hedelmöittyy normaalisti viljelymaljalla. Hedelmöittyneistä munasoluista noin 30–50 % kehittyy hyvälaatuisiksi alkioiksi. Näistä paras valitaan tuorealkionsiirtoon, jolloin alkio siirretään kohtuun 2–5 päivän kuluttua hedelmöityksestä. Jäljelle jääneet hyvälaatuiset alkiot pakastetaan myöhempiä pakastesalkionsiirtoja varten. Keskimäärin 30–40 % tuorealkionsiirroista johtaa kliiniseen raskauteen.
Normaalin kuukautiskierron aikana naisen munasarjoissa kypsyy ja irtoaa yksi munasolu, kun taas muut kasvun aloittaneet munarakkulat surkastuvat. Koeputkihedelmöitystä varten naiselle annetaan hormonihoitoa, jonka avulla saadaan useampi sillä hetkellä kehittymässä oleva munarakkula kasvamaan ja niiden sisältämät munasolut kypsymään hedelmöittymiskykyisiksi.
Hormonihoito suunnitellaan kullekin naiselle yksilöllisesti. Käytetystä hoitomuodosta riippuen se kestää 2–4 viikkoa. Hormonit annostellaan ihon alle pistämällä. Hoidon etenemistä seurataan ultraäänitutkimuksin ja joskus myös verinäytteestä tehtävien hormonimääritysten avulla. Hormonihoidon aikana voi elää normaalia elämää, käydä töissä ja harrastuksissa.
Munasolut kerätään munasarjan munarakkuloista. Toimenpide tehdään ohuella neulalla ultraääniohjauksessa emättimen kautta. Keräyksen yhteydessä naiselle annetaan suonensisäistä kivunlievitystä ja paikallispuudutus emättimen pohjaan. Yhdellä kerralla saadaan kerättyä keskimäärin 10 munasolua, mutta määrä vaihtelee yksilöllisesti.
Munasolujen keräyksen jälkeen naisen vointia seurataan klinikalla muutaman tunnin ajan. Samalla huolehditaan riittävästä kipulääkityksestä. Sairauslomaa kirjoitetaan yleensä munasolujen keräyspäivä ja kaksi seuraavaa päivää.
Ja kyllä. Annoin miehelleni anteeksi hänen kompastuksensa VIF- hoidoista. Toivottavasti tämä tekstini antaa jollekin tukea ja apua. Saan tältä blogilta itse niin paljon, että toivoisin tästä olevan hyötyä myös muille rinnalla kulkijoille. Emme ole yksin, vaikka niin voisi ajatellakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)