Babyshowerit.

Jep. Sellaisilla olin. Kasasin itseäni koko eilisen päivän ja sinne sitten päädyin. Muiden joukkoon. Ovesta sisään astuessani kuulin pienen vauvan itkua ja puhetta vaipanvaihdosta, lapsen lempimusiikista ja perheen uusista rutiineista. Kyllä vain, siellä oli odottavan ystäväni lisäksi myös pieniä vauvoja äiteineen ja heidän miehiään (?!!).

Ilta oli järjestetty hienosti. Tarjoilut olivat herkullisia ja masukakku oli maittavaa. Itselläni oli ulkopuolinen olo, kuten asiaan tietenkin kuuluukin. Päivänsankari, odottava äiti, suorastaan sädehti keskipisteenä. Kaikki olivat ostaneet äidiksi tulevalle lahjan ja niitä arvottiin ja käytiin läpi vuoroitellen. Ah- ihana, voi miten söpö, nämä tulevat hyvään käyttöön, tämä sopii sisustukseemme, tästä toivon lapsen lempipupua, ynnä muut sanoitukset tulivat illassa hyvin esiin. Sellaista.

Mitäkö minä siellä tein? Istuin ja pureskelin kynsiäni. Tekisi mieli aivan lisätä tänne kuva kynsistäni, jotka eivät ole näin kamalilta näyttäneet sitten ensimmäisen AVA- klinikalla tekemämme vierailun jälkeen. Yritin keskittyä siellä katsomaan Putousta ja muistelemaan vanhan tuttavani kanssa menneitä, mutta aina joku meidät palautti maanpinnalle; "Tulkaa nyt tekin katsomaan tätä tämän vuoden äitiyspakkausta!"
- Ei kiinnosta, olen nähnyt sen jo lukemattomia kertoja KAIKKIEn raskaana olevien ystävieni kotona ja jo syntyneiden lasten päälläkin. Näin teki mieli sanoa, mutta todellisuudessahan hymyilin ja hykertelin muiden tahdissa;
"Voi miten pientä ja ihanaa."


Tekisi mieli karjua, tekisi mieli huutaa, tekisi mieli vajota koomaan.