Meillä on maailman suloisin poika.
Olen äiti.
Pitkä matkani äidiksi on nyt täällä. Kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla.
Kerron enemmän kun on sen aika. Nyt on aika äitiyden, keskityn tähän hetkeen. Toivon teille tukijoilleni kaikkea hyvää ja toivottavasti sitä saattekin! Olette olleet niin arvokkaita tällä matkallani äidiksi, että moni sitä tuskin edes uskoo.
Ja kun vihdoin kohtaamme. Poikani on käsivarsillani.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
torstai 8. toukokuuta 2014
Yksi sana: Äitiysloma
Olen ihan häkeltynyt. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua; olen äitiyslomalla.
Totisesti. Aloitin sen kaksi päivää sitten. Ensimmäisenä päivänä lähdin päiväreissuun, toisena tein rästijuttuja ja nyt, mitä sitten tekisin? Olen porskuttamassa kohti raskauden viimeisintä virstanpylvästä, synnytystä.
Minä?
Miksi?
Onko totta?
On vaikea uskoa, että olen tässä pisteessä. Onnellisesti, niin palavan onnellisesti, että en sitä voi sanoin kuvata. Elämäni on tässä ja nyt. Elämäni ensimmäinen äitienpäivä on nurkan takana ja minä olen äitiyslomalla juuri silloin. Kuulun siihen kastiin, jotka elävät niin kutsutusti normaalia elämää (?), kun elämä ei annakaan pahintaan juuri äitienpäivää edeltävänä päivänä, lapsettomien lauantaina, vaan tarjoaa seuraavalle aamulle kaikkein kauneintaan.
Olo on kovin ristiriitainen. Toivoisin sydämestäni, että kukaan ei koskaan joutuisi niitä pelon hetkiä käydä läpi, kun toiveena on jatkaa omaa elämää eteenpäin ja sitten siihen ei luonto suokaan mahdollisuuksia. Mutta valitettavasti, voi valitettavasti, en ole ainut, joka näitä ajatuksia on joutunut läpikäymään. Liian monen elämää koskettaa sana lapsettomuus.
Olen hiljalleen päässyt siitä sanasta yli. Se ei ole enää suuri mörkö takaraivossani, jota pyrin välttämään. Olen ajatellut, että minun tulee päästä siitä yli ennen pienokaisemme syntymää, että en sitten ala käsittelemään niitä tunteita, jotka voimakkaasti minussa elävät. En tiedä onko näiden ajatusten läpikäyminen oikeastaan edes ollut mahdollista, mutta toivoisin purkaneeni ne kaikki ulos oikein tässä matkan varrella.
Kaikki hankinnat on nyt tehty, kotimme remontti on nyt hiljennetty, ulkopuuhat aloitettu. Nyt tavoitteena olisi oppia pitämään koti ylläpitojärjestyksessä. Se ei ole helppoa. Varsinkaan, kun tuntuu, että unohdan vähän väliä aloittaneeni vasta raskauden viimeisen kolmanneksen, että en oikeasti ole vain lihava ja laiska, vaan kroppa ei enää yksinkertaisesti jaksa tehdä kaikkea, mitä mieleni tekisi. "Normaalisti" olen kovin touhukas, virtaa täynnä hyppelehtivä energiapakkaus, jolta eivät ideat ja toteutukset lopu. Nyt olen loukussa ajatuksissani moniin kohteisiin. On oltu opeteltava, että koti ei ole joka ilta nukkumaan käydessäni tip top ja se ei haittaa. Tämä ehkä tekee hyvää myös orientoida itseään vauva-arkiseen elämään. Mutta rakastan sisustamista, kodin siisteyttä, arvostan hyvää ruokaa ja pieniä kauniita asioita päivässä.
Nyt on uusi juttu, johon olen koukuttunut. Terveyssmoothiet. En ole ennen tehnyt oikeasti hyviä terveysjuomia, mutta nyt olen niihin koukussa. Raikkaat pakastemarjat ovat saaneet kyytiä kun tehosekoittimeni on laulanut joka aamu tai ilta ihanan juoman itselleni. Ja se sallittakoon. Olen päättänyt olla nyt äitiysloman ajan ilman viikkoherkkuja. Niihin kun jää sitten helposti koukkuun ja kierre on valmis; jos tänään annan itselleni luvan syödä suklaata "muuten vain"- fiilikseen, jatkuu se varmasti huomenna. Ja olenhan tällä äitiyslomalla nyt aika pitkään. Miltä näyttäisinkään sitten takaisin työelämään palatessani, jollen pidä itsestäni nyt hieman huolta.
Muutenkin kiloja on kertynyt aivan liikaa. Se ei ahdista minua niin paljon, kuin toisia uskon, mutta se tuska ja hiki, ahdistus ja pettymys, miltä näytän elämäni suurimman urheilusuorituksen jälkeen... Aika kova työ tulee olemaan ottaa itseään niskasta kiinni ja käyttää vauvan kanssa aikaa terveellisiin elämäntapohin sekä kilojen karistamiseen. Nyt niitä on kertynyt tähän raskauspäivään mennessä 15kg. Jos vauva painaa oletetusti n. 3,5kg, niin mihin tämä muu kaikki jää.. ilmeisesti tähän vatsaröllykkään, joka on muutenkin ollut aika tavalla elämäni kompastuspaikkoja.
En voi uskoa olevani tässä elämäntilanteessa, että asiat ovat niin hyvin, että kykenen "valittamaan" kertyneistä kiloista ja stressaamaan, miten pääsen niistä eroon kun vauva on syntynyt. Ehkä sekin luo toivoa kanssasisarille; elämä voi muuttua.
Eilen olin neuvolassa ja vaikka olen syönyt rautaa jo ennen keskiraskauden alkua, oli arvoni pudonnut nyt kuukaudessa alle sataan. Kävin lisäverikokeissa ja sieltä tietoja odotellessa.. En yhtään ihmettele, että jalat eivät tottele mielen toiveita saada päivässä enemmän aikaiseksi! Eli rautaa rautaa vain... toivottavasti tämä ei ole sen vakavempaa.
Äitiyslomalainen menee nyt harrastamaan pyykirumbaa, mattojen tamppausta, lattioiden pesemistä, pienten vaatteiden viikkausta, istuimen pesemistä, ruoanlaittoa, pullantuoksua... (se taisi mennä jo överiksi ;) jos aloittaisi pyykkien kuivamaan laittamisella!
Aurinkoa päivääsi.
T: 35+1
Totisesti. Aloitin sen kaksi päivää sitten. Ensimmäisenä päivänä lähdin päiväreissuun, toisena tein rästijuttuja ja nyt, mitä sitten tekisin? Olen porskuttamassa kohti raskauden viimeisintä virstanpylvästä, synnytystä.
Minä?
Miksi?
Onko totta?
On vaikea uskoa, että olen tässä pisteessä. Onnellisesti, niin palavan onnellisesti, että en sitä voi sanoin kuvata. Elämäni on tässä ja nyt. Elämäni ensimmäinen äitienpäivä on nurkan takana ja minä olen äitiyslomalla juuri silloin. Kuulun siihen kastiin, jotka elävät niin kutsutusti normaalia elämää (?), kun elämä ei annakaan pahintaan juuri äitienpäivää edeltävänä päivänä, lapsettomien lauantaina, vaan tarjoaa seuraavalle aamulle kaikkein kauneintaan.
Olo on kovin ristiriitainen. Toivoisin sydämestäni, että kukaan ei koskaan joutuisi niitä pelon hetkiä käydä läpi, kun toiveena on jatkaa omaa elämää eteenpäin ja sitten siihen ei luonto suokaan mahdollisuuksia. Mutta valitettavasti, voi valitettavasti, en ole ainut, joka näitä ajatuksia on joutunut läpikäymään. Liian monen elämää koskettaa sana lapsettomuus.
Olen hiljalleen päässyt siitä sanasta yli. Se ei ole enää suuri mörkö takaraivossani, jota pyrin välttämään. Olen ajatellut, että minun tulee päästä siitä yli ennen pienokaisemme syntymää, että en sitten ala käsittelemään niitä tunteita, jotka voimakkaasti minussa elävät. En tiedä onko näiden ajatusten läpikäyminen oikeastaan edes ollut mahdollista, mutta toivoisin purkaneeni ne kaikki ulos oikein tässä matkan varrella.
Kaikki hankinnat on nyt tehty, kotimme remontti on nyt hiljennetty, ulkopuuhat aloitettu. Nyt tavoitteena olisi oppia pitämään koti ylläpitojärjestyksessä. Se ei ole helppoa. Varsinkaan, kun tuntuu, että unohdan vähän väliä aloittaneeni vasta raskauden viimeisen kolmanneksen, että en oikeasti ole vain lihava ja laiska, vaan kroppa ei enää yksinkertaisesti jaksa tehdä kaikkea, mitä mieleni tekisi. "Normaalisti" olen kovin touhukas, virtaa täynnä hyppelehtivä energiapakkaus, jolta eivät ideat ja toteutukset lopu. Nyt olen loukussa ajatuksissani moniin kohteisiin. On oltu opeteltava, että koti ei ole joka ilta nukkumaan käydessäni tip top ja se ei haittaa. Tämä ehkä tekee hyvää myös orientoida itseään vauva-arkiseen elämään. Mutta rakastan sisustamista, kodin siisteyttä, arvostan hyvää ruokaa ja pieniä kauniita asioita päivässä.
Nyt on uusi juttu, johon olen koukuttunut. Terveyssmoothiet. En ole ennen tehnyt oikeasti hyviä terveysjuomia, mutta nyt olen niihin koukussa. Raikkaat pakastemarjat ovat saaneet kyytiä kun tehosekoittimeni on laulanut joka aamu tai ilta ihanan juoman itselleni. Ja se sallittakoon. Olen päättänyt olla nyt äitiysloman ajan ilman viikkoherkkuja. Niihin kun jää sitten helposti koukkuun ja kierre on valmis; jos tänään annan itselleni luvan syödä suklaata "muuten vain"- fiilikseen, jatkuu se varmasti huomenna. Ja olenhan tällä äitiyslomalla nyt aika pitkään. Miltä näyttäisinkään sitten takaisin työelämään palatessani, jollen pidä itsestäni nyt hieman huolta.
Muutenkin kiloja on kertynyt aivan liikaa. Se ei ahdista minua niin paljon, kuin toisia uskon, mutta se tuska ja hiki, ahdistus ja pettymys, miltä näytän elämäni suurimman urheilusuorituksen jälkeen... Aika kova työ tulee olemaan ottaa itseään niskasta kiinni ja käyttää vauvan kanssa aikaa terveellisiin elämäntapohin sekä kilojen karistamiseen. Nyt niitä on kertynyt tähän raskauspäivään mennessä 15kg. Jos vauva painaa oletetusti n. 3,5kg, niin mihin tämä muu kaikki jää.. ilmeisesti tähän vatsaröllykkään, joka on muutenkin ollut aika tavalla elämäni kompastuspaikkoja.
En voi uskoa olevani tässä elämäntilanteessa, että asiat ovat niin hyvin, että kykenen "valittamaan" kertyneistä kiloista ja stressaamaan, miten pääsen niistä eroon kun vauva on syntynyt. Ehkä sekin luo toivoa kanssasisarille; elämä voi muuttua.
Eilen olin neuvolassa ja vaikka olen syönyt rautaa jo ennen keskiraskauden alkua, oli arvoni pudonnut nyt kuukaudessa alle sataan. Kävin lisäverikokeissa ja sieltä tietoja odotellessa.. En yhtään ihmettele, että jalat eivät tottele mielen toiveita saada päivässä enemmän aikaiseksi! Eli rautaa rautaa vain... toivottavasti tämä ei ole sen vakavempaa.
Äitiyslomalainen menee nyt harrastamaan pyykirumbaa, mattojen tamppausta, lattioiden pesemistä, pienten vaatteiden viikkausta, istuimen pesemistä, ruoanlaittoa, pullantuoksua... (se taisi mennä jo överiksi ;) jos aloittaisi pyykkien kuivamaan laittamisella!
Aurinkoa päivääsi.
T: 35+1
Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannut tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
32+4
Miten tämän sanoisin? ..Aika, kulje hitaammin! Olisiko se hyvä ilmaisu? Tai se, että aika ota minut mukaasi. Anna meidän mennä.
Jokainen päivä on saavutus. Jokainen päivä on kaunein. Joka päivä olen onnellisempi. Ulkonäköni on muuttunut paljon. Mahani on suurentunut joka päivä. Joka päivä ihmettelen sitä suurta ihmettä, joka meille suotiin.
Nyt kuulen sen jo läheisimmiltäni; voi apua, miten aika menee nopeaa. Tuntuuko sinusta siltä?
Tuntuu. Mutta en uskalla myöntää sitä. Se on tavattoman utopistista. Silloin kun odotti vain odotuksen odottamista, tuntui, että aika ei mene mihinkään. Aina oli joku määränpää kovin kaukana "ensi kuun kiertoon voidaan tehdä se ja se hoito..". Ne olivat aina kovin kaukaisia sanoja. Että tulen sairaalasta ulos tiedon kanssa, että tällä kertaa ei tehdä mitään suurta, mutta ensi kerralla sitten.
Ja nyt olen tässä. Lakkaan ihmettelemästä, että olen yksi niistä "mammoista" jotka ihmettelevät mihin se kaikki aika on kulunut? Alanko olla "normaali"? Alanko tosissaan kokemaan asioita, jolloin huomaan, ajattelevani kuten valtaväestön kuuluukin raskaudesta ajastella? Kummallista.
Kaikki on siis hyvin. Erinomaisesti. Hymyilen joka hetki. Havahdun ihmettelemään kasvavaa vatsaani joka hetki. Jos peili on lähellä, huomaan pistäväni vaatteitani tiukemmin korsettini ympärille joka kerta. Se ei ole tyypillistä minua, ei koskaan. Olen aina halunnut vain piilotella löllerö- vatsaani. Joka on myös tyypillistä PCO- naisille. Siis se löllerö. Eli keskivartalolihavuus. Sanon sen nyt, tai siis kirjoitan, tuntematta siitä syyllisyyttä. Se ei ole ongelmani tänään. Ehkä puolenvuoden päästä voin ottaa siitä otteen kiinni ja yrittää pitää siitä otteesta tiukasti kiinni. Ei tänään kuitenkaan.
Nyt annan tissien ja masun kasvaa. Myös peppuni voi levetä. Eikä se haittaa. Se on nyt osa minua. Sen vuoksi en aio ahdistua. Nämä pienet potkut ja kyljeni musertamiset ovat vain arvokkaita. Niitä kuuntelen kropastani. En roikkuvaa allia tai yöllisiä suonenvetoja. Ne ovat vain niin pientä ne. Suonenvedot ovat inhottavia, mutta jos se on raskauden aikainen "vaivani" niin aika pienillä jutuilla mennään.
Yksi rakkaimmistani totesi sen eilen. Jos synnyttäisin kuten hän ensikoisensa, olen laitoksella 4vkn kuluttua! Ja siihen ei ole pitkä aika ei. Kaikki on nyt kotona valmista. Rintapumppu pitää vielä ostaa ja kassi laitokselle pakata mukaan.
Millaisetkohan olisivat kivat omat kotiintulovaatteet? Se oli ensimmäinen kysymykseni koskien itseäni koko synnyttämisestä tähän mennessä...Huh hei, maratooni, täältä tullaan!
Jokainen päivä on saavutus. Jokainen päivä on kaunein. Joka päivä olen onnellisempi. Ulkonäköni on muuttunut paljon. Mahani on suurentunut joka päivä. Joka päivä ihmettelen sitä suurta ihmettä, joka meille suotiin.
Nyt kuulen sen jo läheisimmiltäni; voi apua, miten aika menee nopeaa. Tuntuuko sinusta siltä?
Tuntuu. Mutta en uskalla myöntää sitä. Se on tavattoman utopistista. Silloin kun odotti vain odotuksen odottamista, tuntui, että aika ei mene mihinkään. Aina oli joku määränpää kovin kaukana "ensi kuun kiertoon voidaan tehdä se ja se hoito..". Ne olivat aina kovin kaukaisia sanoja. Että tulen sairaalasta ulos tiedon kanssa, että tällä kertaa ei tehdä mitään suurta, mutta ensi kerralla sitten.
Ja nyt olen tässä. Lakkaan ihmettelemästä, että olen yksi niistä "mammoista" jotka ihmettelevät mihin se kaikki aika on kulunut? Alanko olla "normaali"? Alanko tosissaan kokemaan asioita, jolloin huomaan, ajattelevani kuten valtaväestön kuuluukin raskaudesta ajastella? Kummallista.
Kaikki on siis hyvin. Erinomaisesti. Hymyilen joka hetki. Havahdun ihmettelemään kasvavaa vatsaani joka hetki. Jos peili on lähellä, huomaan pistäväni vaatteitani tiukemmin korsettini ympärille joka kerta. Se ei ole tyypillistä minua, ei koskaan. Olen aina halunnut vain piilotella löllerö- vatsaani. Joka on myös tyypillistä PCO- naisille. Siis se löllerö. Eli keskivartalolihavuus. Sanon sen nyt, tai siis kirjoitan, tuntematta siitä syyllisyyttä. Se ei ole ongelmani tänään. Ehkä puolenvuoden päästä voin ottaa siitä otteen kiinni ja yrittää pitää siitä otteesta tiukasti kiinni. Ei tänään kuitenkaan.
Nyt annan tissien ja masun kasvaa. Myös peppuni voi levetä. Eikä se haittaa. Se on nyt osa minua. Sen vuoksi en aio ahdistua. Nämä pienet potkut ja kyljeni musertamiset ovat vain arvokkaita. Niitä kuuntelen kropastani. En roikkuvaa allia tai yöllisiä suonenvetoja. Ne ovat vain niin pientä ne. Suonenvedot ovat inhottavia, mutta jos se on raskauden aikainen "vaivani" niin aika pienillä jutuilla mennään.
Yksi rakkaimmistani totesi sen eilen. Jos synnyttäisin kuten hän ensikoisensa, olen laitoksella 4vkn kuluttua! Ja siihen ei ole pitkä aika ei. Kaikki on nyt kotona valmista. Rintapumppu pitää vielä ostaa ja kassi laitokselle pakata mukaan.
Millaisetkohan olisivat kivat omat kotiintulovaatteet? Se oli ensimmäinen kysymykseni koskien itseäni koko synnyttämisestä tähän mennessä...Huh hei, maratooni, täältä tullaan!
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Raskausviikko 26.
Tämä kaikki on elämäni parasta unta, josta toivon, että en joudu hetkeen heräämään ♡
Kaikki on hyvin. Meillä on maailman ihanin lapsi kasvamassa pienestä siemenen jyvästä jo oikeaksi lapseksi. Kotimme alkaa olla valmis vastaanottamaan tulokas, mitä nyt remontti jatkuilee varmaan vielä loppuelämän, mutta tähän väliin on kaikki suurin hiljalleen takana päin.
Vaunut on tilattu ja juuri sain viestiä, että ovat noudettavissa liikkeestä, - jännittävää.
Kaukalo puuttuu, mutta matkarattaat meillä jo on, samoin kuin maalaamani suvussa kulkenut pinnasänky ja ostamani kehto. Ne ovat jo paikoillaan, mutta odottavat vielä lakanoita valmistuviksi. Kuin myös odottaa vaatteet kehdossa silittäjäänsä sekä kaappeihin järjestelijää. Se on maailman parasta puuhaa tällä hetkellä! Saan nuuhkia, pestä, koskettaa ja haaveilla. .. ilman kipua ja tuskaa. Nämä vaatteet tulevat käyttöön pienokaisellemme jo pian, kesällä. Kaikki ne,pienet nutut ja tossut, joita olen elämääni keräillyt vuosien ajan. Nyt ne saavat pian oikeasti käytössä.
Toivotaan tällä mainitsenallani pian- ajankohdalla, että mikään ei tapahtuisi kuitenkaan aivan liian pian! Eli pienokaseni saisi kasvaa vielä kolmisen kuukautta ihan rauhassa kohdussani.
Tällä hetkellä makaan labran käytävillä ällöttävä maku suussani sokerirasituskokeesta selviytyen. Mutta voin kertoa, että tämä tai mikään muukaan, ei takuulla koskaan ole lapsettomuushoitoihin verraten mitään.
Tiedän, että minulle järjestellään kuun loppuun babyshowereita. Voi apua, miten onnellinen kaikesta saankaan olla ♡
Kaikki on hyvin. Meillä on maailman ihanin lapsi kasvamassa pienestä siemenen jyvästä jo oikeaksi lapseksi. Kotimme alkaa olla valmis vastaanottamaan tulokas, mitä nyt remontti jatkuilee varmaan vielä loppuelämän, mutta tähän väliin on kaikki suurin hiljalleen takana päin.
Vaunut on tilattu ja juuri sain viestiä, että ovat noudettavissa liikkeestä, - jännittävää.
Kaukalo puuttuu, mutta matkarattaat meillä jo on, samoin kuin maalaamani suvussa kulkenut pinnasänky ja ostamani kehto. Ne ovat jo paikoillaan, mutta odottavat vielä lakanoita valmistuviksi. Kuin myös odottaa vaatteet kehdossa silittäjäänsä sekä kaappeihin järjestelijää. Se on maailman parasta puuhaa tällä hetkellä! Saan nuuhkia, pestä, koskettaa ja haaveilla. .. ilman kipua ja tuskaa. Nämä vaatteet tulevat käyttöön pienokaisellemme jo pian, kesällä. Kaikki ne,pienet nutut ja tossut, joita olen elämääni keräillyt vuosien ajan. Nyt ne saavat pian oikeasti käytössä.
Toivotaan tällä mainitsenallani pian- ajankohdalla, että mikään ei tapahtuisi kuitenkaan aivan liian pian! Eli pienokaseni saisi kasvaa vielä kolmisen kuukautta ihan rauhassa kohdussani.
Tällä hetkellä makaan labran käytävillä ällöttävä maku suussani sokerirasituskokeesta selviytyen. Mutta voin kertoa, että tämä tai mikään muukaan, ei takuulla koskaan ole lapsettomuushoitoihin verraten mitään.
Tiedän, että minulle järjestellään kuun loppuun babyshowereita. Voi apua, miten onnellinen kaikesta saankaan olla ♡
torstai 30. tammikuuta 2014
Tyttö vai poika?
Ei mitään väliä meille! Kaikki todistetusti erinomaisesti rakenneultrassa ♡ Pää, jalat, kädet. .. ja sormi, joka meni pikkuisen nenään! Voi nytkö saa alkaa opettamaan jo tapakasvatusta ;-)
Pallo ja maha kasvavat, raudan lisättyäni päiväsatsiin (oli hp jo 109..) sain jälleen omanoloiseni energian takaisin :-)
Muutimme viikko sitten uuteen kotiimme ja remppailut siellä vielä jatkuvat hetkisen, mutta olo on kevyt, mieli rohkean avara ja se juttu; meille tulee oikea vauva! Rakas Pallo oli jo 450g ja 22cm ♡
Kaikki hyvin. Ei paremmin voisi ollakaan. Illalla jälleen tuunailemaan vauvan kehtoa. ♡
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Olen sanaton.
Sanat eivät riitä kertomaan miten onnellinen olen tästä uudesta vuodesta ja sen tuomasta kevyiden askelten määrästä.
En olisi uskonut että voin tuntea näin. Kotimme on pikku hiljaa laatikoiden täyttämä ja vatsassani tuntui eilen illalla ennen nukahtamista selvä koputus. Siellä ollaan ♡ Mikään ei saa pilata hetkeä.
Hyvien ja useiden huonojen vuosien jälkeen on aoka vastaanottaa elämän vuosi ♡
♡pallo ja minä 17+0
En olisi uskonut että voin tuntea näin. Kotimme on pikku hiljaa laatikoiden täyttämä ja vatsassani tuntui eilen illalla ennen nukahtamista selvä koputus. Siellä ollaan ♡ Mikään ei saa pilata hetkeä.
Hyvien ja useiden huonojen vuosien jälkeen on aoka vastaanottaa elämän vuosi ♡
♡pallo ja minä 17+0
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Ensimmäinen joulu.
...Kun saan olla onnellinen, huojentunut ja kiitollinen.
Joululahjani pullottaa paitani helman alla. Jo kovasti pyöristyneenä, hieman välillä turvoksissa, löysiä ja mukavia vaatteita mukaillen. Ensimmäiset sydänäänet kuulimme perjantaina neuvolassa. Kaikki hyvin. Se on kuulemma erinomaista.
Niinkuin kaikki muukin. Paitsi hormonihirviöyteni. Välillä otamme yhdessä nokkiimme * kanssa niin pienistä asioista, että kunhan mitään ei sattuisi, - voi ajatella jälkikäteen! Siinä hetkessä pinna on niin kireällä kuin viulun kielet voi saada, että ei voi kerta kaikkisesti omalle rasittavallekin käytökselleen mitään.
Siitä on nyt päästävä ohi. On opittava relaamaan ja nauttimaan elämästä. Raksamme on jo hyvällä mallilla, mutta toisaalta sekin kiristää välejämme; on hyvällä mallilla, mutta paljon olisi vielä itse tehtävää! Muuttopuuhat aloitamme sitten joulun jälkeen; parisen viikkoa uurastusta siellä ja sitten jo uurastuksia täällä ja tavarat paketteihin kohti uutta elämää. <3
Hormonihirviölle siis heipat ja uudelle, erilaisen ihanan kutkuttavalle joululle tervetuloa.
Ihanaa joulua sinullekin <3
-Tuulen kuiskaus ja pullotus rv 15+4-
Joululahjani pullottaa paitani helman alla. Jo kovasti pyöristyneenä, hieman välillä turvoksissa, löysiä ja mukavia vaatteita mukaillen. Ensimmäiset sydänäänet kuulimme perjantaina neuvolassa. Kaikki hyvin. Se on kuulemma erinomaista.
Niinkuin kaikki muukin. Paitsi hormonihirviöyteni. Välillä otamme yhdessä nokkiimme * kanssa niin pienistä asioista, että kunhan mitään ei sattuisi, - voi ajatella jälkikäteen! Siinä hetkessä pinna on niin kireällä kuin viulun kielet voi saada, että ei voi kerta kaikkisesti omalle rasittavallekin käytökselleen mitään.
Siitä on nyt päästävä ohi. On opittava relaamaan ja nauttimaan elämästä. Raksamme on jo hyvällä mallilla, mutta toisaalta sekin kiristää välejämme; on hyvällä mallilla, mutta paljon olisi vielä itse tehtävää! Muuttopuuhat aloitamme sitten joulun jälkeen; parisen viikkoa uurastusta siellä ja sitten jo uurastuksia täällä ja tavarat paketteihin kohti uutta elämää. <3
Hormonihirviölle siis heipat ja uudelle, erilaisen ihanan kutkuttavalle joululle tervetuloa.
Ihanaa joulua sinullekin <3
-Tuulen kuiskaus ja pullotus rv 15+4-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)