Olin eilen ystäväni kanssa juhlimassa "entiseen malliin". Toisin sanottuna juhlin ajatuksella, kuin lapsihaave ei vielä olisi ajankohtainen. Silloin olin "kaunis, rietas, onnellinen". Ja sitä toivoin eiliseltäkin.
Eilinen alkoi heti aamutuimaan, kun hain ystäväni ja kävimme ostoksilla, ostimme hyvää ruokaa, nautimme toistemme seurasta ja päivä vaihtui juhlimisvaiheeseen. Sieltä se sitten tuli, kysymys joka meinasi muuttaa koko illan:
"Kuule, eikö teillä ole niistä hoidoista ollut mitään hyötyä? Miten jaksatte niitä vielä?"
Ystäväni on tietoinen "pintaliitävästä" lapsettomuudenhoidostani ja ei halua kuulla, eikä ole halunnut kysyä koskaan aikaisemmin mitään painavista hoidoistamme. Sanoin tyynesti hänelle, että ei niistä ole ollut, mutta sovittaisko, että tänä iltana ei itkettäisi ja saisin oikeasti laittaa ripsiväriä ja nauttia.
Sain myöntävän vastauksen.
Juhlimme niin, että kengät ovat ruvella ja pidimme oikein hauskaa. Näimme paljon tuttuja, juttelimme, halailimme ja sain erittäin ison kiitoksen työpaikkani asiakkailta useaan otteeseen nähtyäni heitä. Se tuntui lämmittävältä. Jossain vaiheessa jo kerkesin ajatella, että miksi ihmeessä olen jäänytkään minnekään syyllisyyden tuskiin rypemään, että elämäni olisi nyt ollut tässä. Kun hoidot eivät ole tuottaneet nekään tulosta, voisinko olla onnellinen silti.
Kotimatkalla ystäväni tarttui minua kädestä. Hän kertoi, että haluaa minun tietävän ennenkuin kuulen silloin, kun se voi olla myöhäistä antaa anteeksi. Heillä on jätetty ehkäisy pois.
Halasimme, vuodatimme pari kyyneltä ja hän sanoi lämpimästi
"Nyt vasta taidan ymmärtää sinua, kun on kahdet menkat ollut ehkäisyn poisjäännin jälkeen ja olen ihan rikki."
Sitten olimme vain ihan hiljaa.
Tänään ajattelen, että perkele jos vuoronumeromme hypätään taas tässäkin suhteessa yli ja toiset pääsevät jonon ohi tuosta noin. Vaikka toisaalta toivon koko sydämestäni, että kukaan ei koskaan joutuisi tällaiseen helvettiin. Onneksi on blogini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti