Ongelma äänessä.

Vaikka ongelmista harvoin haluaa puhua ääneen, on niistä kuitenkin kirjoittamisen kautta jotain apua.
Olemme ajaneet umpikujaan ja sen jälkeen menneet pöpelikköön ja olemme sekoittuneet solmussa toistemme ajatuksien kanssa ja vauhti tyssäsi tähän.

Tämä on siis tilanne tällä hetkellä.

Onneksi saimme äsken viimeksi apua. Olimme seksuaaliterapeutin vastaanotolla keskussairaalassa.

Listasimme ongelmia:
- Mies on masentunut, hänellä on nyt sairasloma masennuksensa vuoksi.
- Remonttitalomme projekti on nyt jäädytetty. Talon kohtalo on avoin, mutta olemme yhdessä tulleet tulokseen, että voimme siitä MATERIAALISTA luopua
- Terveys on tärkein kummallekin, mutta emme arvosta sitä toisissamme tarpeeksi
- Olen joutunut kokemaan liian paljon lapsettomuuden tuskaa itsekseni ilman miehen tukea
- Lapsettomuushoidot ovat elämämme suurin ongelma. Totuus on, että sairauteni etenee ja vuosi vuodelta se on vain vaikeampaa ja lohduttomampaa. Emme voi luovuttaa hoitoja nyt
- Jatkan hoidot yksin, jos mieheni ei halua jatkaa hoitoja nyt.
- Keskustelimme, miltä ero keskenäisyydestämme tuntuisi. Kumpikin ajattelimme sen olevan vain viimeinen vaihtoehto. Siitä ei olisi ylipääsyä, niin paljon toistamme rakastamme. Sitä ei ole kuitenkaan voinut edes tätä elämämme isointa kriisiä ennen voinut kuvitella
- Sukumme (molempien..) on pahin ja paras. Ajattelevat hyvää ja toivovat parastamme, mutta tekevät hullujakin ratkaisuja.. myös puolestamme
- Haluamme oppia jälleen pitämään toisiamme kädestä kiinni ja jakamaan kaiken rakkautemme keskellemme.

Juhannusviikolla palaamme lapsettomuushoitojen äärelle. Siihen saakka on hiljaista. Myös sen jälkeen on aika hiljaista, sillä polit ovat heinäkuun ajan kiinni. Näin kerrottiin myös yksityiseltä; tällaiselle erikoisosaamiselle ei voida ottaa sijaisia, vaan kaikki ovat joka vuosi aina heinäkuun tauolla. Hoidot jatkuvat siis aikaisintaan elokuussa. Hoidonsuunnittelukäynti on siis juhannusta ennen ja siihen tähtäämme nyt. Se on tärkeintä. Lopputulos kaikelle kriisille on vain haave, josta haluamme toivoa pitävämme kiinni. Nyt minun pitäisi jaksaa soittaa vauvaperheeseen onnittelupuhelua ja kutsua itseni kylään. Ei minun taida kuitenkaan olla pakko? Joten jätän sen tekemättä. Kaveriperheeni voi nyt odotella sitä hetkeä, kun minulla on sopiva olla.
Siskoni perhe kuitenkin on saanut hyväksyntäni tästä kaikesta. Heidän pienokaisensa on valloittanut sydämeni ja aion hänet sulkea rakkauteeni ja olen tästä ikionnellinen. Enhän voinut tietää, miten reagoin nähdessäni valmiin vauvan siskollani. Hän sai jotain lisää perheeseensä, jota minulla ei ole tiedossa ainuttakaan. Mutta mieleni hyväksyi sen ja tuuditin vauvaa hyväksyvästi sylissäni koko sen ajan, kun sain olla heillä. Miten voisin sanoin kuvailla kuinka onnellinen olen, että mieleni hyväksyi hänet perheeseeni.


Kumpa ei enempää tulisi kriisejä elämääni.