Kun ei edes blogiin meinaa jaksaa kirjoittaa

..niin silloin olen huomannut olevani äärimmäisen vittuuntunut tähän lapsettomuuteen. Ja nyt myös parisuhteeseen. Aarght. Vain koska mieheni ei tiettävästi ole ollut missään vaiheessa kiinnostunut tästä blogistani siten, että lukisi tekstejäni, voin sanoa tämän ääneen; tuntuu kuin pitäisin miestä vierelläni enää ainoastaan siksi, että saan häneltä elokuussa mahdollisesti muutaman siittiön. Sen jälkeen päätän, mitä hänelle teen. Huh. Nyt sekin on sanottu. Niin suurta kysymysmerkkiä elän koko parisuhteessani tällä hetkellä, että voi jummijammit sentään. Nyt on kiertopäivä 2. Jep. Menkat alkoivat eilen, kun otin toisiksi viimeisen primolut- tabletin. Menkat olivat eilen kahden siteen vaihdon tarvitsevat, nyt tämä päivä on mennyt pelkällä pikkuhousunsuojalla. Ja nyt en tarvitsisi enää laisinkaan sidettä. Että sellainen PCO tällä kertaa näkyvillä. Kiitos ja nam. Haluan kertoa täällä oikeasti mielessäni liikkuvista asioista, siksi julkisesti tunnustan: teemme remontin ostamaamme taloon. Se on viimein päätetty. Urakointi on aloitettu ja talo valmistuu urakkana joskus ensi vuoden puolella. Katsoo nyt sitten, milloin realistisesti. Samaan aikaan kuulin tänään, että tuleva työkaverinikin on rakentamishommissa; hän vain on tekemässä miehensä kanssa kokonaan omaa lemmenpesää alusta pitäen. Ja meinaavat muuttaa jouluksi. Eikä tontilla ole vielä kuin puita. Onnea heille. Meillä ei mennyt noin ruusuilla tanssien leikki. Sitten lapsettomuus. Kerroin perjantaina viimeisenä ennen töistä lähtöäni raskaana olevaksi tunnustautuneelle työkaverilleni, että jep jep, ei se niin helppoa ole. Sain toki ensin luottamusta häneltä kerrottuaan, että on saanut kaksi keskenmenoa esikoisensa ja tämän tulevan vauvan välissä. Oli niin rikki siitä. Minä kerroin, että joinain päivinä jopa toivon keskenmenoa. Avasin muutamalla sanalla elämääni; helvetillinen vuosi, vuosia lapsettomuutta takana, parisuhde on kiristynyt, talosta ei tahdo tulla mitään, olen väsynyt tähän omaan elämääni ja vaihdan työpaikkaa. Sain kerrankin jonkun hiljaiseksi vain pienellä suuni avaamisella. Yleensä voin puhua tuntikausia, mutta nyt en jaksanut analysoida itseäni enempää toiselle, joka on raskaana ja ottaa tällöin varmaan kaiken ihan v*tun raskaasti itseensä. Siinähän ottaa. Huomenna menen taas seksuaaliterapeutille. Mitä sille sanon? - Kyllä kaikki on nyt järjestymässä?? Mutta tosiaan, hyvä uutinen koko pakassa (kai! jollei tämäkin ole uuden pahan alku..) on, että sain esimiestason työtehtävän itselleni vuodeksi eteenpäin. Elokuussa nostan kytkimen uusiin haasteisiin. Saas nähdä.