Kun ei edes blogiin meinaa jaksaa kirjoittaa

..niin silloin olen huomannut olevani äärimmäisen vittuuntunut tähän lapsettomuuteen. Ja nyt myös parisuhteeseen. Aarght. Vain koska mieheni ei tiettävästi ole ollut missään vaiheessa kiinnostunut tästä blogistani siten, että lukisi tekstejäni, voin sanoa tämän ääneen; tuntuu kuin pitäisin miestä vierelläni enää ainoastaan siksi, että saan häneltä elokuussa mahdollisesti muutaman siittiön. Sen jälkeen päätän, mitä hänelle teen. Huh. Nyt sekin on sanottu. Niin suurta kysymysmerkkiä elän koko parisuhteessani tällä hetkellä, että voi jummijammit sentään. Nyt on kiertopäivä 2. Jep. Menkat alkoivat eilen, kun otin toisiksi viimeisen primolut- tabletin. Menkat olivat eilen kahden siteen vaihdon tarvitsevat, nyt tämä päivä on mennyt pelkällä pikkuhousunsuojalla. Ja nyt en tarvitsisi enää laisinkaan sidettä. Että sellainen PCO tällä kertaa näkyvillä. Kiitos ja nam. Haluan kertoa täällä oikeasti mielessäni liikkuvista asioista, siksi julkisesti tunnustan: teemme remontin ostamaamme taloon. Se on viimein päätetty. Urakointi on aloitettu ja talo valmistuu urakkana joskus ensi vuoden puolella. Katsoo nyt sitten, milloin realistisesti. Samaan aikaan kuulin tänään, että tuleva työkaverinikin on rakentamishommissa; hän vain on tekemässä miehensä kanssa kokonaan omaa lemmenpesää alusta pitäen. Ja meinaavat muuttaa jouluksi. Eikä tontilla ole vielä kuin puita. Onnea heille. Meillä ei mennyt noin ruusuilla tanssien leikki. Sitten lapsettomuus. Kerroin perjantaina viimeisenä ennen töistä lähtöäni raskaana olevaksi tunnustautuneelle työkaverilleni, että jep jep, ei se niin helppoa ole. Sain toki ensin luottamusta häneltä kerrottuaan, että on saanut kaksi keskenmenoa esikoisensa ja tämän tulevan vauvan välissä. Oli niin rikki siitä. Minä kerroin, että joinain päivinä jopa toivon keskenmenoa. Avasin muutamalla sanalla elämääni; helvetillinen vuosi, vuosia lapsettomuutta takana, parisuhde on kiristynyt, talosta ei tahdo tulla mitään, olen väsynyt tähän omaan elämääni ja vaihdan työpaikkaa. Sain kerrankin jonkun hiljaiseksi vain pienellä suuni avaamisella. Yleensä voin puhua tuntikausia, mutta nyt en jaksanut analysoida itseäni enempää toiselle, joka on raskaana ja ottaa tällöin varmaan kaiken ihan v*tun raskaasti itseensä. Siinähän ottaa. Huomenna menen taas seksuaaliterapeutille. Mitä sille sanon? - Kyllä kaikki on nyt järjestymässä?? Mutta tosiaan, hyvä uutinen koko pakassa (kai! jollei tämäkin ole uuden pahan alku..) on, että sain esimiestason työtehtävän itselleni vuodeksi eteenpäin. Elokuussa nostan kytkimen uusiin haasteisiin. Saas nähdä.

Tänään.

Ei ole helppoa. Ei ole helppoa olla tukena, kun maailma romahtaa. Nyt tiedän, mitä mieheni joutui läpikäymään viime syksynä minun maatessani peittojen alla ja toivovan, että maailmanloppu tulisi tai ainakin joku sammuttaisi valot ja saisin vain itkeä itsekseni. En uskonut ikinä joutuvani samankaltaiseen tilanteeseen; mutta lohduttajan tuojana. Minun täytyy olla nyt vahva. En voi antaa tämän kaiken hukkua pois.

Mieheni on saanut itseään hieman takaisin aikaisemmasta kirjoituksestani. Hän kävi lääkärillä, mutta sitkeänä suomalaisena miehenä, ei tietenkään ottanut loppuunpalamista niin vakavissaan, että olisi antanut sairaslomaa kirjoittaa. Olemme puhuneet järkeviä ja keskusteltu tilannetta puolin ja toisin. Nyt saa talo odottaa. On aika keskittyä siihen, mitä olemme oikeasti haaveilleet aina. Mitä kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta annan muille tilaa kuvitella ymmärtävänsä. Ainakin tämän blogin välityksellä.

Olen alkanut epäilemään, että muutama ystäväni on löytänyt blogini ja lukee sitä minulta salaa. Ystäväni, olen kiitollisia, että olette jatkaneet hiljaiseloa silti lukemisestanne. Ymmärrättehän, että tämä on päiväkirjani, jota olen kirjoittanut pysyäkseni eheänä. Pysyäkseni ihmisenä, joka jaksaa päivästä toiseen, lapsettomana. Tämä on selvitymistarinaa. Ei sitä, että julkisesti kiroan teidän raskauksia, teidän onneanne tai purkaisin katkeruutta. Tämä on vain osa sitä, mitä kumpuilee ajatuksistani ilman, että pohdin niitä kovin pitkään. Kiitos ymmärryksestänne. Olkaa silti kilttejä ja antakaa minun jatkaa tätä kirjoittamista. En pysty teitä pakottamaan olematta tekstieni äärellä, kun varmasti uteliaisuutenne on puolellanne ja haluatte lukea enemmän tarinaani, mutta en lupaa kaiken olevan ruusuilla tanssia. Voiko tarina lapsettomuudesta olla sellainen?

Yhdestä asiasta lapsettomuuden kautta olen onnellinen ja iloinen. Uudesta ystävästäni. Yhdelle ihmiselle olen näyttänyt kasvoni oikeasti tämän blogin ja oman elämäni kautta ja olen siitä hyvin iloinen. Tämä ystävyys alkoi tarinalla siitä, että kiitin häntä antamastaan tarinasta medialle. Muistatte varmasti kaikki televisio-ohjelman Erilaisista äideistä? Telkkarista jaksoja katsellessani ajattelin viikko toisensa jälkeen, että ehkä tällä viikolla olen itsekin jo raskaana. Söin terveellisesti, kävin jumpalla ennen ohjelman alkua ja kuuntelin kroppaani hyvin tarkasti. Nautin ohjelman katsomisesta ja uusien elämän ihmeiden syntymisestä. Silti yksi jaksoista oli yli muiden. Se tulee tänään uusintana Avalta klo 19. Eli kaikki lauantaimätöt kasaan olkkarin pöydälle ja nenäliinoja iso pino vierelle;
Osa 6. Perhe Güneysel-Tuominen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineet Melinda ja Teemu odottavat viimein esikoistaan. Miten pitkään jatkunut lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja Melindan äidiksi valmistautumiseen?

Kiitos Melinda ♡

Oma tilanteeni on nyt sellainen, että pillerit jäivät nyt pöytälaatikkoon torstaista lähtien. Tiistaina klo 10. menen sairaalaan. Ensimmäinen hoitojen suunnittelukäynti. IVF olet jälleen tervetullut perheeseemme.