Perhesuunnitteluneuvolalääkäri.

Tyhjä kohtu.

Eilen aamulla se sitten oli. Se lääkäri kunnalliselta puolelta. Niinpä niin. Siellä perhesuunnitteluneuvolassa. (Mikä ärsyttää sanana minua jo valtavasti! Kuka voi kenenkään puolesta suunnitella perheitä?? Kuka voi tässä maailmassa ylipäätään suunnitella perhekokoonpanonsa puolestas yhtään mitään??)

Menimme mieheni kanssa sinne hyvissä ajoin ja olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Odottelimme silti vuoroamme yhteensä 25min. -Voi kyllä! Ensimmäiset päivän asiakkaat ja kyllä tekevät kunnallisella puolella itsestään niin paskantärkeät, että ensimmäiset asiakkaat saavat odottaa vuoroaan käytävällä jo sellaisen ajan verran. Viimein meidät kutsuttiin sisään.

Jaahas, ja mikäs se ongelma on. Jälleen minä kertomaan, aina murtumiseen saakka.

Kerroin, miten climifen lääkitys ei ole minulle sopinut, kerroin miten terolutit ovat vaikuttaneet mieleeni, kerroin miten tämä kaikki vaikuttaa parisuhteeseemme negatiivisesti. Kerroin kaiken. 

Lääkäri oli nuorehko, ymmärtäväisen oloinen nainen. Sitten se kuitenkin tuli hänellä, tuolta jostain. Varmasti häpeää oloaan. 

"Ultrattaisiinko nyt kumminkin?"

Tottahan se minulle sopi. Kerroin, että kesällä on viimeksi tehty toimenpide. Silloin PCOn lisätuhoja ei oltu havaittavissa edellisekertaan nähden. Vain tuho oli mikä oli, eikä sitä muuksi voi muuttaa.

Ja lääkäri vastaa

"Toivotaan, että siellä olisi kuitenkin tällä kertaa pienen pieni raskauden alku!"

Mitä helvettiä hän sanoi? Mitä ihmettä, oli lääkärillä millainen huumorintaju hyvänsä, ei hän ole mielestäni jäävi moista soopaa sanomaan. Etenkään, kun ei peruttua edes sanojaan saanut, kun jatkoi vielä ultratessaa;

"Katso, siellä näet tyhjän kohdun. Raskauden merkkejä ei ole kyllä minkäänlaisia"

Tämä romautti minut eilen. Sain lähetteen nyt ensimmäiseen kunnallisen puolen toimenpiteeseen, verikokeisiin. Aion silti varata tänään ajan yksityiselle polille. Tämä riitti. Kuten rakkain ystäväni sanoi puhelimessa lohdutuksena; 

käythän sinä yksityisellä hammaslääkärilläkin, koska kunnallisella puolella se ei toimi. Miksi siis rikkoa itsensä elämän isoimpien asioiden keskellä vain siksi, että kukaan ei pysähdy ymmärtämään. 

Nyt vain toivotaan, että aika saataisiin eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ensin täytynee kysyä omalta esimieheltä sitä ensimmäistä kokonaista poissaoloa.