tiistai 30. heinäkuuta 2013

Selvisin.

Minä selvisin. Minä olen jälleen täällä. Olen voimissani ja oma itseni. Vihdoin!

Apua. Pursuan energiaa. Olen saanu mielettömän annoksen D- vitamiinia aurinkoistakin aurinkoisemmalta lomaltamme ja olen jälleen täällä! Kaikki on hyvin, aurinko paistoi risukasaankin.

Olen siis kotona. Vielä hetken ja huomisen. Torstaina aloitan uudessa paikassa työt ja voin kertoa, että alkaa jo tuntumaan vatsanpohjassa nipistyksiä sanoessani (ja tässä tapauksessa kirjoittaessani) asian ulos! Eli, jännitän kaikkea sitä uutta, mitä elämämme tuokaan tullessaan. Voisiko tämä olla muutosten syksy?

Eilen kävin ensimmäisellä käynnillä hoitokierron osalta. Lauantaina lopetin Primolut- tabletit ja odottelin menkkoja. No, niitä saa nähtävästi odotella edelleen. Eilisaamuun mennessä ei  menkat alkaneet ja päivällä olin lääkärin vastaanotolla. Hän totesi ultrauksessa, että menkkoja ei vielä näy, mutta hoitojen toivotaan alkavan tällä viikolla. Suunnitelma on se, että jo menkat alkaisivat tänään, aloittaisin pistokset huomenna.
No menkat(!?!) alkoivat eilen. Se kesti yhden paperipyyhkäisyn verran; pieni verituhru ja siinä se. Tänään aamulla ei enempää.
Soitin lapsettomuuspolille. Sain neuvon, että aloitan pistokset huomenna. Konsultoin kuitenkin ensin lääkäriä asiasta. Uskaltauduin hakemaan jälleen Gonal- f lääkkkeeni.

"Erillisen ohjelman mukaan. Munarakkuloiden kasvatus munasolupunktiota varten". 

Näin lukee ohjeessani. Pistokset. Ne alkavat jälleen huomenna. Ajoittaisinko jälleen kellonajakseni klo 21. Tällöin taidan olla selvinnyt raksalta ja TÖISTÄ (!) jo kotiin. Oi voi. Lääkäri sanoi, että en saa olla niin surullisen näköinen. Toivoa ei saa olla heitetty missään tapauksessa vielä menemään. Kerroin hänelle karkeasti hoitohistoriamme ja sanoin, että ellei alapäätäni ole 30 ihmistä kurkkinut asian tiimoilta, niin ei sitten kukaan. Enää en ihmettelisi, vaikka kuka käskisi riisuutumaan ja pyytäisi levittämään koipeni.

Mutta nyt. Nyt en keskity negatiivisuuden viljelemiseen, koska olen jälleen oma energinen itseni, vailla vertaa. Pakkauksen hinta 438,41€ ei tuottanut tulosta täyttääkseen Kelan omavastuuosuuteni täyttymistä. En osanut toista pakettia vielä, vaikka kaksi minulle määrättiinkin. Ehkä se jo sillä täyttyy. Ellei, ainakin tilini on tyhjä. Kukkaro on ollut jo aikaa sitten.

Tämä on selviytymistarinani. Kiitos, kun jaat sen kanssani.

Kuin Feeniks lintu tuhkasta, tästä selviän. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt sun blogin, ja täytyy sanoa että sun kirjotukset riipasee kyllä syvältä. Toivon koko sydämestäni että teillä olisi pian oma pienokainen, jonka ansaitsisitte.
Itse olen tilanteessa, jossa kaikki on vasta alussa.. Yritystä tulee jouluna kaksi vuotta, ja kohta alkaa hoidot..
Tiedän tunteen, kun ystävä ilmoittaa raskaudestaan; tunteet on niin ristiriitaiset, vaikka hyvää sitä tietysti vain toivoo lopulta. Voimia, ja ihanaa että olet nyt paremmalla mielellä.

Anonyymi kirjoitti...

Toivon koko sydämestäni että teillä on pian oma pienokainen. Lapsettomuus on niin arka asia, on hienoa että pystyt kirjoittamaan siitä täällä. Itse olen vasta aloittamassa varsinaiset hoidot, mutta voin samastua moniin ajatuksiisi.
Voimia <3

Anonyymi kirjoitti...

Löysin sattumalta blogisi ja olen jäänyt seurailemaan kuulumisiasi. Niin kovasti toivon saada lukevani jo pian, että hoidot ovat onnistuneet ja pieni ihminen on matkalla luoksenne ♥ kirjoitat niin valtavan koskettavasti tuntemuksistasi, osaat todella pukea sanoiksi nuo fiilikset, jotka vain näiden asioiden kanssa paininut ihminen voi tietää.
Itselläni hoidot ovat ohi, sen parhaan mahdollisen lopputuloksen vuoksi, mutta nuo raapaisevan kipeät tuntemukset eivät ole päässeet unohtumaan. Olen hengessä mukana täysillä, sydämestäni toivon, että tällä kertaa on sinun vuorosi. Voimia ♥ -lilla

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Kiitos kannustavista sanoistanne. Ette usko, miten suuri merkitys yhteisellä tuntemuksella ja tällä kaikella kirjolla on.
Jatketaan eteenpäin.. Kun ei muutakaan voida.