Olin jo muutaman päivän pystynyt olla kuin ennenkin. Ennen suuria haaveitani, yhteenkuuluvasta perheestä. Mutta nyt on maailmani jälleen saanut sortumakohtia. En jaksa vain tyytyä joka hetkeen.
Omaan lapsuudenperheeseeni minulla on hyvä sidos ja olen onnellinen ihanista sisaruksistani ja heidän perheistään, joiden kautta olen saanut kokea maailman parhaimman tehtävän;
tätinä olemisen.
Olen tätinä saanut kokea niin paljon, että päivä menisi ja olisin kertonut vain sadaosan. Kuitenkin päällimmäisenä se lapsen rakkaus, uuden oppimisen ilo ja naurun tartuttaminen. Olen saanut näiltä lapsilta lukuisia rakkaudenosoituksia, hellyyden kaipuun täyttämistä ja sitä jonkin puuttuvan palasen omistamista. Olen saanut kokea puklaukset hienoimmalle mekolleni, mustikkatahrat valkoisella matollani ja sekaisin olevan asuntomme, kun me vain leikimme. Niin, kuin tavallisen lapsiperheen arjesta. En siis kuvittele pumpulinpunaista arkea ylleni, kuin taivas aukeasi jos lapsi meille suotaisiin. En toki. Mutta miten paljon kuvittelenkaan, että jään ilman, jos äitiyttä en milloinkaan tule kokeneeksi.
Tässä tarinani tältä viikonlopulta.
Mieheni tuli töistä kotiin ja naapurin ystävällinen rouva oli sitten suonut itselleen hienon kunnian saada onnitella tulevasta perheenjäsenestä. Mieheni oli pihalla kuin lumiukko tällaisesta onnittelusta ja kangerrellen kertoi, että näin ei kyllä ole tapahtunut. Naapurin rouva siihen todennut, että kyllä kyllä, kun kasapäin vauva- lehtiä kierrätysroskis täynnä. Ja niiden täytyy olla vain Sinun puolisosi roskikseen kantamia.
Niin. Kasapäin tosiaan. Ja olipa rouva laittanut puskaradion muillekin naapureille tietoon hetimiten. Miksihän kasapäin oli roskis täynnä? Ehkä siksi, että ajattelin hakea joulurauhaa mielelleni; tehdä tilaa kaappeihin sellaisille tarvikkeille, mitä oikeasti tällä hetkellä tarvitsen. Ehkä siksi, että en tarvitse niitä lehtiä, vaikka haluaisin tarvita.
Mutta ei, helvetissä ei! Sinä et saa lukea edes lehteä, etteikö joku tee siitä uuden mielikuvan ja oman päänsä mukaiset vastaukset. Roskisdyykkarit kyyläävät. Entäpä, jos mieheni laittaa uusimman Konepörssin kierrätykseen? - Sehän tarkoittaa meille uutta kuorma-autoa! Ja äkkiä raportoimaan naapureille, mitä elämässämme onkaan tapahtumassa.
Palatakseni kuitenkin aikaisempaan, tätinä olemisen riemuun, sain kokea tänään kasapäin onnenkyyneleitä käydessäni kauneimmissa joululauluissa yhdessä kultahippujeni kanssa laulamassa lapsuudestani saakka tärkeimpinä joululauluina kulkeneita tarinoita. Lasten riemu, se odottamisen ja juhlan toivotuksen aika, se on ihana nähdä. Ja voin olla onnellinen, kun saan olla sitä heidän kanssaan jakamassa.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti