Kesä 2013.

Seuraavassa kollaasia kesästäni 2013. Voisko sanoa että pahimpia, parhampia ja odotuksellisimpia otoksiani. 

Tästä kaikki lähti. Kun sain pienen irtautumisen arjesta, hälinästä, kiireestä, stressistä, parisuhdeongelmasta, talo-ongelmasta, meidän elämäämme puuttumisesta ja lääkäreistä. Olen takuuvarma, että äkkilähtömme oli pelastus moneen ajatukseen.

Vanhoja ja uusia lääkkeitä. Dosetti on niin täynnä, että en saanut edes kaikkia lääkkeitä sopimaan sinne. Lugesteron määrättiin tänään "raskauden alkuun saakka" (Se oli aika outo ilmaisu, kerrottakoon..). Panadolia on mennyt tänään jo aika monta, ja vielä aion jatkaa. En halua olla kipeä, jos ei ole pakko. Zumeron määrättiin myös tänään hedelmöityshoitojen ajaksi. Kolme kertaa päivässä 8h välein teki puhelimeni kalenterista aika tiukan... ;)

 Tältä näyttää historiamme sekä palanen tulevaisuutta. Voi miten monta paperia ollemmekaan jo tuhlanneet asian tiimoilta. 

 Siinä se on. Gonal, jonka annostus tällä kertaa toimi. Kelan lääkekattomme on nyt täynnä ja nautin 1,50€ maksavista lääkkeistä loppuvuoden ajan. 

Näyttääkö sinulla tältä?

Lapsettomuus voi olla myös taidetta ;)

Näin lopuksi voit veikata, mikä ei kuulunut samaan kategoriaan?
Vaikka toisaalta, se olikin kaikista tärkein osuus koko prosessiamme. 

Tänään aamulla siirryimme kotoamme Tampereelle ja pääsin punktioon. En uskonut sitäkään kokevani, ennenkuin olin tuolissa ja näin pienten munarakkuloiden pisteet monitorissa. Kerroin vasemmalla puolella olevan cystan. Lääkäri kysyi, että minäkähän kokoinen cysta on? Vastasin, että aina se on ollut hoitoja sekoittamassa olemalla noin 18mm kokoinen. Lääkäriä huvitti ja hän kertoi, että kaikki rakkulani ovat sitä koko luokkaa ja näin ollen on mahdotonta tietää, mikä se niistä on. Näinpä imettiin kaikki pois. Olo oli sen mukainen.

Ensin pääsin sisään, meitä oli neljä pariskuntaa yhtä aikaa huoneessa. Me toisena sisään. Yhdet 20 vuotta meitä vanhempia, toiset 15, toiset 10... Taisimme olla nuorimpia. Siksi toivommekin, että luonto totisesti olisi puolellamme. Sairaanhoitaja oli halattavan ihana. Hän kertoi kaiken niin perusteellisesti, tunnollisesti ja osaaottavan hyvin. Ei kuitenkaan säälivästi, vaan tsemppaavasti.
Sain 1mg panadolin ja tipan kyynärtaipeeseeni. Mieheni oli tuolla välin purkituksessa omassa huoneessaan. Hänen tultuaan takaisin olin pukeutunut sairaalatakkiin ja näin hänen ilmeestään, että hänkin säikähti. Nyt mennään.
Odottelimme hetkisen, pääsimme sisään ja sain suoneen kipulääkettä. Se humpsahti päähän. Olin iloinen koko ajan tähän asti. Rautainen kohdun levitin oli ikävän tuntuinen, mutta se ei tuntunut vielä miltään kummemmalta. Mutta voi taivas kun nipisti neljä kohdunsuulle laitettavaa puudutuspiikkiä. Mieheni käsi oli hyvässä hapessa varmaan tuossa vaiheessa ;)

Ja sitten se alkoi. Ensimmäisen munarakkulan hoitaja kertoi löytäneen, sitten hän keskittyi laskemiseen. Minä keskityin hengittämiseen. Oikean puolen tyhjääminen vielä onnistui suuremmitta kivuitta. Vasemmalle puolelle olikin asia erikseen. Kyyneleet valuivat väkisin silmistäni ja puristin sängyn laitaa ja mieheni kättä. Hän oli ehdoton tukeni. Kaikkein tärkein osuus koko toimenpidettä.
Pian se oli ohi. Mieheni oli laskenut, että koeputkia kerättiin ainakin kuusi kappaletta. En osannut ajatella mitään. Minut talutettiin sänkyyn ja itkin. Silloin sattui. Tuntin itseni luovuttajaksi koska itken lapseni tekoa varten. Mieheni tuli ottamaan minut kainaloonsa sairaalasängylle ja siinä me vain makasimme ja kerroimme rakastavamme toisiamme. Sain suoneen lisää kipulääkettä kaksi pussia ja otin pienet torkut. Herätessäni näin paperin, jossa luki 17!!

Ensin näin 7, mutta sitten hahmotin edessä olevan 1. Se oli meidän lukumme.
Jos kaikki menee hyvin eteenpäin, pääsemme perjantaina alkion siirtoon! Ei voi olla tottakaan!

He eivät soita, jos kaikki on hyvin. He soittavat, jollei meidän tule mennä solujen jakautumattomuuden vuoksi. En vielä tiedä onko kyseessä icsi vai ivf. Se jää kuultavaksi. Sitten nukahdin uudelleen. Keräilin voimia ja söin eväsleipäni. Pääsimme parin tunnin päästä lähtemään kotiin. Matkalla olin kovin kipeä, mutta hymyä täynnä.

Kävin hakemassa pussillisen lääkkeitä apteekista. (kts. yllä) Yksi niistä oli jo tutuksi tullut pregnyl- pistos. En hoksannut kysyä, mihin vielä sitä tarvitsin, kun keräys oli jo tehty, mutta uskoisin sillä olevan jokin yhteys hyperstimulaatioon, - ehkä sillä varmistetaan kaikkien munarakkuloiden varma irtoaminen. 

Nyt olen pöllähtänyt, hieman lääkehuuruinen, itkuinen, mutta hymyilen.

ps. Palkitsin itseni kotiintulomatkalla uudella puhelimella, kun vanhan heitin vahingossa soralle. Nyt saan siis tilaisuuden jatkossa päivittää tätä blogiakin myös liikkeellä ollessani. 

Ongelma äänessä.

Vaikka ongelmista harvoin haluaa puhua ääneen, on niistä kuitenkin kirjoittamisen kautta jotain apua.
Olemme ajaneet umpikujaan ja sen jälkeen menneet pöpelikköön ja olemme sekoittuneet solmussa toistemme ajatuksien kanssa ja vauhti tyssäsi tähän.

Tämä on siis tilanne tällä hetkellä.

Onneksi saimme äsken viimeksi apua. Olimme seksuaaliterapeutin vastaanotolla keskussairaalassa.

Listasimme ongelmia:
- Mies on masentunut, hänellä on nyt sairasloma masennuksensa vuoksi.
- Remonttitalomme projekti on nyt jäädytetty. Talon kohtalo on avoin, mutta olemme yhdessä tulleet tulokseen, että voimme siitä MATERIAALISTA luopua
- Terveys on tärkein kummallekin, mutta emme arvosta sitä toisissamme tarpeeksi
- Olen joutunut kokemaan liian paljon lapsettomuuden tuskaa itsekseni ilman miehen tukea
- Lapsettomuushoidot ovat elämämme suurin ongelma. Totuus on, että sairauteni etenee ja vuosi vuodelta se on vain vaikeampaa ja lohduttomampaa. Emme voi luovuttaa hoitoja nyt
- Jatkan hoidot yksin, jos mieheni ei halua jatkaa hoitoja nyt.
- Keskustelimme, miltä ero keskenäisyydestämme tuntuisi. Kumpikin ajattelimme sen olevan vain viimeinen vaihtoehto. Siitä ei olisi ylipääsyä, niin paljon toistamme rakastamme. Sitä ei ole kuitenkaan voinut edes tätä elämämme isointa kriisiä ennen voinut kuvitella
- Sukumme (molempien..) on pahin ja paras. Ajattelevat hyvää ja toivovat parastamme, mutta tekevät hullujakin ratkaisuja.. myös puolestamme
- Haluamme oppia jälleen pitämään toisiamme kädestä kiinni ja jakamaan kaiken rakkautemme keskellemme.

Juhannusviikolla palaamme lapsettomuushoitojen äärelle. Siihen saakka on hiljaista. Myös sen jälkeen on aika hiljaista, sillä polit ovat heinäkuun ajan kiinni. Näin kerrottiin myös yksityiseltä; tällaiselle erikoisosaamiselle ei voida ottaa sijaisia, vaan kaikki ovat joka vuosi aina heinäkuun tauolla. Hoidot jatkuvat siis aikaisintaan elokuussa. Hoidonsuunnittelukäynti on siis juhannusta ennen ja siihen tähtäämme nyt. Se on tärkeintä. Lopputulos kaikelle kriisille on vain haave, josta haluamme toivoa pitävämme kiinni. Nyt minun pitäisi jaksaa soittaa vauvaperheeseen onnittelupuhelua ja kutsua itseni kylään. Ei minun taida kuitenkaan olla pakko? Joten jätän sen tekemättä. Kaveriperheeni voi nyt odotella sitä hetkeä, kun minulla on sopiva olla.
Siskoni perhe kuitenkin on saanut hyväksyntäni tästä kaikesta. Heidän pienokaisensa on valloittanut sydämeni ja aion hänet sulkea rakkauteeni ja olen tästä ikionnellinen. Enhän voinut tietää, miten reagoin nähdessäni valmiin vauvan siskollani. Hän sai jotain lisää perheeseensä, jota minulla ei ole tiedossa ainuttakaan. Mutta mieleni hyväksyi sen ja tuuditin vauvaa hyväksyvästi sylissäni koko sen ajan, kun sain olla heillä. Miten voisin sanoin kuvailla kuinka onnellinen olen, että mieleni hyväksyi hänet perheeseeni.


Kumpa ei enempää tulisi kriisejä elämääni.

Ristiäiset.

Pienen, viidennen, kummilapseni ristiäispäivä oli tänään. Juuri äsken saavuin uupuneena kotiin reissulta.

Päivä alkoi huonosti; riitelimme heti aamutuimaan mieheni kanssa ja tuntuu, kuin koko parisuhteemme eläisi nyt silkkaa sumua. Hänellä on mielessään jokin ihan muu riitelyn aihe, kuin edes kuvittelisin ja itse, itse olen poikki riitelyyn. Olenkin jo sanonut, että sanat on sanottu ja nyt on tekojen aika; ota minut loppuelämäksesi tai jätä minut ikuisesti.

Vastaus on pysynyt kuitenkin rakkauden sanassa kiinni. Mutta poikki olen.

Ettekä varmasti epäile, että eikö tämä päivä olisi tuonut vielä oman haasteensa. Perhe, jossa kummina toimimme, on myöskin onnensa takuulla ansainneet. Ei helpoista lähtökohdista ole heillekään lähdetty, mutta on näin mustana omana aikana vaikea asettua toisten taakse iloitsemaan. Siispä tein kaikkeni pitääkseni pepsodent- hymyn tänään ylläni. Onnistuin mielestäni siinä hyvin.

Päivä oli mitä helteisin, pappi oli mitä ylimalkaisin ja lapsi oli mitä hyväntuulisimman aurinkoisin. Mutta se puku, se oli liukas ja lapsi hiestä märkä. Kättäni vapisutti oma jännitykseni sitä kohtaan, mitä lapsesta ja tämän nimestä ajattelen. Mitä, jos he "vievät" meidän "lapsemme" nimen? Tällaisia turhuuksia ajattelin.

Kaikki meni kuitenkin hyvin. Lapsi sai kauniin, ei meidän nimivarastosta, nimen ja olen ylen onnellinen omasta suorituksestani.

Monta asiaa kuitenkin päivässä kaiherti, mutta ei enää särähtäen sillä tavalla korvaani, kuin aikaisemmassa vaiheessa.

1. Pappi oli vitsikäs, - "vanhemmat, tehkäähän lapsia kuitenkin enemmän kuin minulla. Siihen tarvitsette kuitenkin lapsia siis enemmän kuin viisi."

2. Sukulaisnainen minulle "Voi miten ihana tuo kastemekko oli tämäkin tytön yllä. On se niin hienoa ajatella, että on kulkenut suvussamme jo vuosikymmenten ajan. Seuraavaksi se taitaakin olla teidän lastenne yllä." Tähän totesin tyynesti, että "Niin, sitä aikaa odotellessa. Siihen saattaa mennä aika kauan jos silloinkaan."
"Voi älähän höpsi. Kun vain päätätte ajankohdan, niin siitähän kaikki on vain kiinni. Kyllä mekkoa kauaa ei saa pölyttyä antaa."
"Niin, mutta tiedäthän, kaikki ei ole tässä elämässä käsikirjoitettua ja mene kuin suunnittelisi"
"No mutta, nyt vain sitten suunnittelemaan!"

...Menin mieheni luo.

3. "Vooi, milloinkohan meillä on seuraavat sukujuhlat? Kenenköhän ristiäisiin seuraavaksi kutsu käy?" ...Ja iskusilmäys minuun päin.

4. "Hei, ottakaa näitä leivonnaisia mukaanne!"
- "Ei kiitos, on matkakin niin pitkä"
"Eikun ihan tosi, saat sinäkin vähän vatsantäytettä, kun ei siellä vielä kerran muuta ole" ...Ja jälleen ihastuttava iskusilmäys.

Joo. Kiitti, en ota. 

Nyt saunaa ja jäätelöä. Raskaustesti kummittelee kaapissa. Nytkö olen mennyt tuhlaamaan rahani sellaiseen? Yök. Miksi turhaan kiusaan itseäni?
Käsiä täristää, mahaa puristaa ja rinnat ovat erittäin kipeät edelleen. Ahdistus.

Arttu

En tiedä olenko elänyt jossain pimennossa, mutta nyt olen kuullut tämän. Se helpotti elämistäni. Jotenkin. Kun radiostakin kuuli tämän. Kun asia on puhuttavissa. Lapsettomuus.


http://www.youtube.com/watch?v=XiZ51JdzxQQ


Sanat:


Siinä naapurien puolelta, lasten äänet kaikuu. Tällä puolen vuosivuodelta, kasvaa hiljaisuus ja kaipuu. Kuin ankat Stenvallin taulusta, raitalakanoissa toinen valveilla. Kauanko jaksamme haaveilla kehtolaulusta?

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Meidän valikoivat katseemme, kaikkialla huomaa. Mainoskuvissa ja puistoissa kaunista luojan luomaa. Ehkä meidänki aika nyt ois? Tällä tutulla käytävällä ootellaan, sisään huoneeseen kohta kutsutaan. Onnen meille sois.

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Olen aina rakkaani puolella, joulupöydässä tahdon sua suojella niiden kysymyksiltä, jotka meitä satuttaa. 

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.



Kiitos Arttu Wiskari. ♥

Hengitän.

Olen täällä. Hengitän. Olen elossa. Varpaani liikkuvat. Pystyn niellä.

Mutta en jaksa tätä asiaa. Olen valmis luovuttamaan, - nytkö jo? Kun hoidot vasta aloitettiin ja kaikki on ikäänkuin nyt täysillä matkassa voin huokaista ja sanoa, että ei sittenkään kiitos.

Olisinko siihen valmis?

Viime viikolla lomallani sain aimoannostuksen iloa, urheilua ja hyviä säitä, auringonpaistetta ja erityisesti; isossa seurassa vallan muuta ajateltavaa kuin lapsettomuus. Sitä sanaakin on nyt niin vaikea sanoa. Sen haluaisi vain nielaista ja ohittaa.

Mutta nyt. Seksuaaliterapeutti joutui perumaan käyntimme tällä viikolla oman sairastumisensa vuoksi. En oikeastaan tiedä, olisiko siitä ollut järin hyötyäkään. Nyt en voi pahoin, en huuda, en oksenna, enkä itke itseäni uneen. Ajattelen muuta. Isoja asioita elämässä. Parisuhteen ylläpitoa, uutta kotia. Uusia haasteita.

Terapia siirtyi ensi viikolle. Ensi viikolle odotetaan myös alkavia kuukautisiani, jos terolut- tabletit ottavat toimiakseen. Jos jos ja jos. Teemme myös viralliset kauppakirjat uudesta kodistamme. Pregny- pistokset alkavat myös, jos kuukautiset alkavat.

Pääni hajoaa tähän. Vaivun mielummin tällä hetkellä koomaan kuin ajattelen lapsettomuuttani loppuelämän.

Miksi edes halusimme kodin suurelta plantaasilta? Miksi edes halusimme lisää huoneita asuntoomme? Miksi halusimme rauhaisan pihan ja mansikkamaan? Mitä niillä teemme, kun ei niihin ole täytettäkään. Kiinteistövälittäjä totesi, miten on jo kuulevinaan pienten jalkojen tepsuttelua huoneissa.

Paskat, sanon minä.

IVF

Tässä tunteeni. Tässä tämä päivämme. Tässä uusi perheemme sana. IVF.

Aamulla peilin edessä päätin, että tästä selvitään. Laitan itseni selviämään. Nyt en enää tiedä, olenko se ihminen joka jaksaa ja jolla on mahdollisuuksia.

Lähdimme yhdessä mieheni kanssa keskussairaalaan. Eksyimme ensin tietenkin, totta kai. Luonnollisesti synnytysosastolle. Jep. Ei sen enempää, eikä vähempää, kuin suoraan synnytysosastolle. Sieltä harovin ja anteeksipyytävin askelin siirryimme oikeaan osoitteeseen: Naistentautien poliklinikalle. Tympääntynyt vanhempi nainen otti meidät luukulla vastaan, viilasi pilkkua tietokannassaan olevista tiedoista ja uteli siviilisäätyämme. Oli kaikinpuolin rasittava. Myös mieheni oli. Hän esitti teräviä havaintoja paperin kierrätyksestä ja muusta yhtä turhasta. Olisin voinut huutaa.

Aika piti olla vartin yli. Aika, jolloin kutsuttiin sisään alkoi 25minuuttia myöhässä. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Kyllä, 25minuuttia myöhässä! Lääkäri ei kätellyt, käski istuutua ja ihmetyksekseni huoneessa oli myös joku toinen. En jaksanut keskittyä siihen, olin vakavana ja tärkeänä. Nyt on aikana päästää höyryt ulos.

"Lastako pitäisi saada, vaan ei kuulu?" Alkoi keskustelu. Kyllä, näin on näppylät. Ei kuulu, ei näy. Kerroin tilanteemme, niin perin juurin kun vain jaksoin ja jaksoin muistaa. Kaivoin esiin kansioni lapsettomuudesta, yritin olla vitsikäs ja heittää, että ollaan niin pitkällä näiden asioiden kanssa, että hyvä kun yksi kansio riittää. Ei vastausta. Ajattelin, että saakelin mulkku, mutta olin reipas ja hymyilin vain.

Keskustelimme syksyisestä käynnistä AVAlla, lääkkeistä jotka ovat tulleet sen myötä. Lääkkeistä, joita syön parasta aikaa ja varmasti jatkossakin, kunnes kuolema meidät erottaa. (Thyroxin) Mies istui hiljaa ja puri huultaan. Välillä uskaltauduin katsoa häneen, välillä täristen käännyin pois. Lääkäri kysyi mieheltä, mitä hänelle on tehty ja mitä jo tiedetään. Kävimme läpi mieheni sperma-analyysit, verinäytteet ja lapsuuden virtsaongelmat, jotka on hoidettu ympärileikkauksella.

Lääkäri totesi. "Niin, nämä siittiöluvut ovat aika pienet. Todennäköistä on, että PCO ja vähäiset siittiöt eivät tule kohtaamaan toisiaan lasten lukumäärässä koskaan". Näin meille todettiin. Todennäköistä. Sillä tavalla. Istuin vakavana, en tiedä mitä välillä ajattelin. Välillä ainakin muistelin mitä muumeissa tapahtui viimeksi nähtyäni. En kyennyt siihen hetkeen heittäytymiseen. En halunnut antaa kyyneleille virtaa.

Lääkäri kysyi, mitä olimme AVAlla suunnitelleet. Mistä minä muistaisin, ajattelin. Mutta vastasin kuitenkin, että Inseminaatiota ajateltiin oikaista, koska tilanteemme näyttää siltä, että ei näin saa odotettua tulosta. Lääkäri katsoi miestäni, joka oli yhtä pihalla kuin minäkin. Miettiköhän hän eilistä Pikku Kakkosta (Vai tässä tapauksessa ensimmäistä ykköstä..). Joka tapauksessa hän sai aikaansa suustaan sanat VIF- hoidon aloituksesta. Lääkäri korjasi tietenkin IVFksi tilanteen. Tämä hermostutti minua. Olisin voinut purra miestäni, niin paljon hermostutti. Miksi hän mokasi? Nyt meitä ei oteta todesta!,- ajattelin.

Mutta otettiin kuitenkin. Jollain tapaa. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, jossa riisuutumiseni aikana sain ymmärtää, että toinen huoneessa joka asiaan puuttuva henkilö oli sairaanhoitaja. Hoitaja ja lääkäri keskustelivat keskenään ikään kuin meidän ylitsemme hoitoon liittyviä asioita.



Riisuuduin, hävetti veritahra. Olihan kiertopäivä 4. Lääkäri ei tainnut alkuun muistaa sitä. Teki tutkimuksen ja mietti, oli hiljaa ja mietti. Pyysin saada hoitosuunnitelmasta arviointia tai edes jotakin ajatuksia. Lääkäri totesi, että ei ainakaan AVAn kanssa anna meidän tehdä rinnakkaishoitoa. Ei sellainen ole sallittua. Kiertelin kysymykseeni takaisin, jolloin lääkäri totesi minulle tehtävän munatorvien aukiolotutkimuksen ensi viikolla. Joo, ja näkyypä vasemmalla puolella munasarjoissani kystakin. (Munasarjakasvaimia esiintyy kaikenikäisillä naisilla, 85 % niistä on hyvänlaatuisia. Hedelmällisessä iässä munasarjaan voi helposti kehittyä ns. toiminnallisia kystia (nesterakkuloita), jotka häviävät itsestään. Toiminnallinen kysta kehittyy munarakkulasta, joka ei puhkeakaan vaan kerää nestettä ja kasvaa jopa 5–6 cm:n kokoiseksi, ennen kuin se yleensä seuraavan kuukautiskierron aikana häviää. Vastaavalla tavalla keltarauhanen ei aina surkastu kuukautisten alkaessa, vaan siitä voi muodostua kysta. Toiminnallisille kystille ei tarvitse tehdä mitään, ja ne on syytä erottaa varsinaisista kasvaimista. Pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus lisääntyy iän mukana, yli 50-vuotiailla naisilla lähes puolet munasarjakasvaimista on pahanlaatuisia.)  Eikä  hän sitäkään sen kummemmin avannut, vaikka pyysin tietää. Totesi vain, että kuukautisvuoto hieman häiritsee tutkimusta, mutta kaikki on PCO viittavuudeltaan kuten ajattelikin.


Hän tunnusteli tarkkaan myös rintani ja kerroin puolen vuoden sisään olleista valtavista rintakivuistani, joita olen saanut osakseni. Kun pukeuduin, totesi lääkäri yhtäkkiä tarvitsevansa tehdä miehelleni kivestutkimuksen.

Istuuduimme tämän jälkeen. Sain kyyneleiltäni kysyttyä, olisiko heillä tarjota meille terapiapalveluita. Olen niin rikki tästä. Voitteko kuvitella, lääkäri ei vastannut, vaan alkoi puhumaan sanelukoneeseen tähän asti tapahtuneita asioita. Hoitaja sanoi, että heillä on oma seksuaaliterapeutti, joka ottaa vastaan. Antoi yhteystiedot. (Joihin kotona tutustuessani huomasin saavan ajan vain hoitavan lääkärin kautta. Soitin polille ja kysyin tilannetta, johon kerrottiin kyllä terapeutin ottavan minuun ajasta yhteyttä tarkemmin. Kiitin ja huomautin, että päiväajat eivät ole työni vuoksi sopivia. Mutta ainahan voi yrittää.)
Seksuaaliterapeutti. Siinä ammatti, mietin. Jaksaisinkohan sellaista työtä itse? Tuskin. Vaikka monesta ehkä tämänhetkinen työnikin on liian kuormittavaa henkisesti, mutta itse koen sen enemmänkin antavana osapuolena tällä hetkellä.

Kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hoidot aloitetaan. Mihin asti ne kestää.
Hoidot aloitettiin kuulemma nyt. Jonossa olemme kuulemma nyt. Hoitoa saamme IVFänä puolenvuoden- vuoden sisään. Mutta niin, totuutta unohtaaksemme olemmehan nyt ymmärtäneet hoitojen olevan tauolla koko kesän ajan. Ja yhteyttähän voi ottaa aina viikolla 12-14. Hemmetti. On näillä ihmisillä ainakin hieno työ ja upeat puitteet, kun työaikakin asiakkaiden elämää isompiin ongelmiin voi olla vastata kaksi tuntia vuorokaudesta, viitenä päivänä viikossa.

Mutta ilmeisesti, lopputulos oli sana IVF.

Tämän jälkeen vielä saimme kuulla, että mieheni pitäisi käydä ottamassa verikokeet muun muassa klamydiasta. Niinpä niin, kun olivat sattumoisin "kadonneet" keskussairaalan sisällä nämä tulokset. Ei hyvä jysäys! Ymmärrän, että joskus jotkut asiat voivat matkalla toisesta rakennuksesta toiseen kadota, mutta samassa talossa! Onneksi ei kyseessä ollut vielä oma hedelmöitykseni, mutta sitä päivää kauhulla odottaen.

Huh. Nyt olen yöuneni ansainnut. Ainakin toivon unen tulevan. Tähän loppuun laitoin vielä pienen pätkän IVF- hoidoista.


                                                                      IVF

 Koeputkihedelmöitys tehdään erityisen puhtaissa laboratorio-olosuhteissa asettamalla naiselta kerätyt munasolut ja miehen siemennesteestä erotellut siittiöt yhteiselle viljelymaljalle. Ennen munasolujen keräämistä nainen tarvitsee hormonihoitoa eli munasarjojen stimulaation. Munasolut kerätään ultraääniohjatussa toimenpiteessä munasarjojen munarakkuloista. Munasoluja ja siittiöitä viljellään laboratoriossa erityisessä kasvatuskaappissa, jonka lämpötila, kosteus ja kaasupitoisuus ovat tarkkaan vakioitu muistuttamaan naisen lisääntymiselimistön olosuhteita.

Hedelmöittymistä ja alkioiden kehitystä seurataan vaiheittain. Tavallisesti keskimäärin 70 % munasoluista hedelmöittyy normaalisti viljelymaljalla. Hedelmöittyneistä munasoluista noin 30–50 % kehittyy hyvälaatuisiksi alkioiksi. Näistä paras valitaan tuorealkionsiirtoon, jolloin alkio siirretään kohtuun 2–5 päivän kuluttua hedelmöityksestä. Jäljelle jääneet hyvälaatuiset alkiot pakastetaan myöhempiä  pakastesalkionsiirtoja varten. Keskimäärin 30–40 % tuorealkionsiirroista johtaa kliiniseen raskauteen.

Normaalin kuukautiskierron aikana naisen munasarjoissa kypsyy ja irtoaa yksi munasolu, kun taas muut kasvun aloittaneet munarakkulat surkastuvat. Koeputkihedelmöitystä varten naiselle annetaan hormonihoitoa, jonka avulla saadaan useampi sillä hetkellä kehittymässä oleva munarakkula kasvamaan ja niiden sisältämät munasolut kypsymään hedelmöittymiskykyisiksi.

Hormonihoito suunnitellaan kullekin naiselle yksilöllisesti. Käytetystä hoitomuodosta riippuen se kestää 2–4 viikkoa. Hormonit annostellaan ihon alle pistämällä. Hoidon etenemistä seurataan ultraäänitutkimuksin ja joskus myös verinäytteestä tehtävien hormonimääritysten avulla.  Hormonihoidon aikana voi elää normaalia elämää, käydä töissä ja harrastuksissa.

Munasolut kerätään munasarjan munarakkuloista. Toimenpide tehdään ohuella neulalla ultraääniohjauksessa emättimen kautta. Keräyksen yhteydessä naiselle annetaan suonensisäistä kivunlievitystä ja paikallispuudutus emättimen pohjaan. Yhdellä kerralla saadaan kerättyä keskimäärin 10 munasolua, mutta määrä vaihtelee yksilöllisesti.

Munasolujen keräyksen jälkeen naisen vointia seurataan klinikalla muutaman tunnin ajan. Samalla huolehditaan riittävästä kipulääkityksestä. Sairauslomaa kirjoitetaan yleensä munasolujen keräyspäivä ja kaksi seuraavaa päivää.

Ja kyllä. Annoin miehelleni anteeksi hänen kompastuksensa VIF- hoidoista. Toivottavasti tämä tekstini antaa jollekin tukea ja apua. Saan tältä blogilta itse niin paljon, että toivoisin tästä olevan hyötyä myös muille rinnalla kulkijoille. Emme ole yksin, vaikka niin voisi ajatellakin.