Aamulla heräsin inhotavaan nipistelyyn alavatsassa ja kokeilin käsin ja voi luoja miten pomppasinkaan sängystä ylös! Tältä ei ole tuntunut sitten.. sitten viime pistosten! Viimeksi pistokset lopetettiin tähän päivään. Kun olin ensimmäisessä "väliultrassa" päätettiin tehdä keikaus ja homma loppu inseminaatioon, kun follikkeleita oli syntynyt gonalilla ainoastaan kaksi pientä.
Eli se tunne aamulla, kun sormenpäissäni tunsin pieniä kohoumia alavatsalla. Niiden täytyy olla munarakkuloitani! En voi uskoa sitä, mutta mitä muutakaan ne olisivat, kun en ole tuntenut moisia en ennen enkä jälkeen gonal pistoksien kuin nyt. Mutta siitä sain jotenkin energiaa ja selviydyin menemään yksin keskussairaalaan tuomiolle.
Taas mielessäni soi käytävällä istuessa Arttu Wiskarin ikuisesti kahdestaan.. Tässä tapauksessa tunsin oloni kyllä ikuisesti yksin mieheni ollessa työreissulla ja minä yksin tärisemässä käytävällä. Toisaalta, olin mielestäni reippaampi kuin olin odottanut käyttäytyväni. Ehkä olin varautunut niin pahaan, että sitä suojeli itseään kaikelta tekemällä muurin ympärilleen. Viereeni istahti nelissäkymmenissä oleva pariskunta. Nainen kutsuttiin sisään ja näin, miten mies jäi odottelemaan käytävälle täristen hänkin. Luki ikään kuin normaalin näköisenä lehteä, joka oli kuin elokuvista, väärinpäinkin. Hän odotteli varmaan inseminaatiota varten pesusta tulevia siittiöitään. Reppana. Teki mieli halata ja sanoa, että samassa paskassa kellutaan. Mutta se olisi ollut jotenkin varmaan väärin puuttutu toisten elämään. Mitä itse olisin ajatellut, jos joku olisi minua yrittänyt lohduttaa käytävällä, jossa paskaan meinaa hukkua? Yhden kerran sain pahimmoisella käynnilläni käteeni "Jeesus tuo uuden elämän"- kortin käteeni joltakin ohikulkijalta ja tuolloin teki mieli potkaista ohikulkenutta. Mikä se sellainen Jeesus on, josta hoilotetaan ja sitten laittaa meidät istumaan kerta toisensa jälkeen valkoiselle käytävälle kuulemaan, miten kaikki on mennyt huonosti.
No niin, jälleen lähdin paatostamaan. Ja itse asianihan oli pysyä lapsettomuudessa ;-)
Pääsin sisään ja lääkäri pyysi heti riisuutumaan, menin gynentuolille ja näin virtsarakkoni, näin miten hän pyöritteli tyhjää kohtuani ja näin, miten hän suuntasi kameran suoraan munasarjoihini. Ja siinä se tuli; oikealla puolella oli nähtävissä 9 munarakkulaa!!!!!!!!!!!
Mitä helvettiä!? Minullako?! En ollut uskoa korviani. Käyttäydyin tyynen rauhallisesti ja odotin, että vasen puoli on luultavasti alkanut hyperstimuloimaan ja ei tästä kuitenkaan tule mitään, kun lääkäri näytti minulle "ainakin neljä tai viisi" munarakkulaa, eli follikkelia kuvaruudulta. Lääkäri sanoi, että "Tämä on paras mahdollinen määrä, paremmin ei olisi voinut käydä"!
Kun ajatuksenjuoksultani pystyin kuuntelemaan jatkoa, sain tietää, että minulla ei ole viikon aikana muita ultatutkimuksia ennen perjantaita, jota alunperin suunniteltiin useallekkin päivälle. Huojennus. Tämä oli siis mennyt paremmin kuin hyvin. Näin pitkälle en ole vielä koskaan aikaisemmin päässyt! En voi vieläkään uskoa tätä kaikkea!
Sain jälleen uusia reseptejä ja kävin apteekista hakemassa uuden gonalin, koska edelliseni loppuu tänään kesken ja lisäksi aloitan tänään pistämään Orgalutran 0,25mg/0,5ml injektionestettä mahamakkaraan. Tästä lääkäri kutsui nimeä jarrupiikki. Eli gonalilla olisi loppuviikon tehtävänä kasvattaa munarakkuloitani, mutta ne eivät saisi vielä missään tapauksessa itsekseen irtoilla! Joten tämä on estolääke irtoamiselle ja perjantaina selviää, saammeko lauantaina pistää sitten irrotuspiikin. Se on ollut edellisissä inseminaatioissa ainakin hankalan oloinen lääke, kun ampulla on pitänyt rikkoa,yms. Ja nyt terveydenhoitaja- ystävänikään ei ole viikonloppuna paikkeilla sitä minulle pistämässä, joten taidan käydä pistättämässä sen vaikkapa terveyskeskuksessa tai ajasta riippuen sitten vaikka ensiavussa. Mitä enemmän tätä lasta on tekemässä porukkaa, sitä vahvemmin tunnen siinä onnistuvan ;) Eikö niin? Heh... Ensimmäistä kertaa tämä kaikki naurattaa! Olen toki varautunut siihenkin, että taas tullaan ryminällä alas heti pian pilvilinnastani, mutta tänään ainakin saan olla iloinen! Jo siitäkin, että olemme tälläkin hoitosuorituksella edenneet seuraavalle pysäkille. Jos ICSI joudutaan tehdä vielä kohdallani useasti, tiedetään sekin, että tämä lääkeannos on kasvatuksen kannalta ollut minulle suotuisa.
Nyt YRITÄN ajatella pelkästään positiivisesti. Alkaa toki jälleen pian kauhukuvat tuotaa tuloksia, mutta vielä ei ole sen aika.. Vaan puolentunnin päästä olen rohkea pistäessäni itse itseäni (NIINPÄ!) kahdella piikillä kummallekin puolelle napaa. Olen reipas. Olen uusi ihminen. Minä haluan tehdä uusia ihmisiä. Minä haluan antaa sisälläni kasvaa uuden elämän ja minä teen sen. Vielä jonain päivänä me kohtaamme.
Kiitos teille kaikille lukijoille! Olette uskomattomia ihmisiä, kun jaksatte tällaista soopaa lukea ja vieläpä kannustaakin! En olisi ikinä uskonut, miten tärkeä tällaisesta blogista on voinut tulla. Mutta voin ajatella että se on pelastanut minut niin monesti, että toivon tämän tarinani jakamalla pelastaa sinunkin ajatuksesi.
Yhdestä asiasta olemme varmasti kaikki lukijat samaa mieltä; yksikään lapsi joka maailmaan syntyy, ei ole vahinko tai hups- vaan jokainen on tänne tarkoitettu kulkemaan ja uutta polkua kasvaen eteenpäin tallaamaan. Aion kerätä rohkeuteni tässä uudessa työpaikassani kertomalla ensi viikolla työyhteisölleni jossa esimiehenä toimin, että koen tällaista elämänvaihetta mukanani. Kävi tässä hoitokierrossa miten ikinä, olen tarinan päättänyt nyt jakaa. Jos tämä ei tuota toivottua tulosta, tarvitsen työyhteisön ymmärrystä ja jos tämä tuottaa jonkin elämän ihmeellisimmistä ihmeellisimmän ihmeen, että sisälläni alkaisi kasvaa sydän, haluan heidän tietävän tarinani. Vaikka vain pintapuolisesti, mutta haluan sen jakaa, koska en kestä keneltäkään yhtäkään syrjäyttävää katsetta, ikävää kommenttia tai edesvastuutonta ajattelua, että olen nyt uuden työni aloittaessa heti hankkitumassa raskaaksi. Sen tiedän, että raskaaksi ei hankkiuduta eikä lapsia tehdä. (Vaikka mitä tässä meidänkin tapauksessamme tehdään.....) No nimenomaan, ehkä juuri me teemme niitä kun kello kädessä juoksen pitkin sairaaloita, apteekkeja ja pistoksia. Mutta mitä ne ihmiset "tekevät" jotka nautinnollisena rakkauden jakamisena omissa pienissä kotikoloissaan saavat kokea pienen ihmeen astumisen äidin kohtuun. Sitä en kutsuisi tekemiseksi, vaan nautinnoksi.
Nautinnollista viikkoa meille kaikille. Tässä vielä Jonna Tervomaan sanoittamana viikon ajatus:
Olen käynyt joessa kylpemässä
oranssissa teltassa lempimässä
tiedän miten vislataan
näin elävän Kekkosen
Tarkoitus on elää ja kerran kuolla
henkeen kaikki vetää ja sormet nuolla
tehdä jotain hyvää kun voi
oi, sehän menee kiertoon
Kuka riemun löytää, sen pitäköön
lipun salkoon nyt heti vetäköön
kumpi voittaa
historia vai tulevaisuus
Uusi ja uljas on aamu kun
parvekkeelta katselen
uudestisyntynyt maisema
sinne pian mä astelen
Minä toivon rumpujen pärinää
ikinälkäistä elämää
ja toivon koskien kohinaa
koko pitkää sinfoniaa
Kaupungissa käynyt oon eksymässä
muodon vuoksi anteeksi pyytämässä
ihastunut ihmiseen
ja nukahtanut viereen
Kuka riemun löytää, sen pitäköön
lipun salkoon nyt heti vetäköön
eläköön ei historia
vaan tulevaisuus
Minä toivon selkäni värinää
toivon rakkautta repivää
minä toivon kaaosta, kapinaa
ensiaskelten vapinaa
Minä toivon huomisen tulevan
toivon soihtujen korkeina palavan
toivon taivaan täydeltä satavan
koko pitkää sinfoniaa
4 kommenttia:
Mahtavia uutisia!
Mulle sanottiin että munarakkuloita sais olla max.2kpl, että edes kolmella ei olis hoitoa tehty...
Mutta ehkä teillä on nyt super mahdolisuus onnistua, pidän peukut pystyssä :)
Hei Katla!
Toivon totisesti niin! Mulla oli viimeksi gonalilla kasvanut 2 munarakkulaa, joten eivät vieneet punktioon saakka laisinkaan, vaan tähän hoidon puoliväliin lopetettiin koko homma ja ikäänkuin tänään olisin pistänyt irroituspiikin ja huomenna olisi ollut inseminaatio- tyylillä. Nyt ilmeisesti lääkeaine on sopiva..
Mitä teille kuuluu?
Meillä oli toukokuussa yksi "täydellinen" munarakkula mutta siittiöitä tulikin sitten vaan alle miljoona jonka vuoksi ei kyytiläistä tietenkääm saatu. Tarkotus oli kesäkuussa jatkaa inseminaatio putkea. Mut oon halunnu "lomailla" kesän, olla keskittymättä hoitoihin. On tehny hyvää keskittää ajatukset edes hetkeksi muualle. Lisäks tuntuu paljolta maksaa lähes tonni noista inseminaatiosta kun ei tiedä minkälainen siittiö saalis tulee, kaikki kun on kiinni siitä yhden purkin saaliista vaikka olisin neljä viikkoa itseäni lääkinnyt.
Niinpä me ollaankin koeputki jonossa, loppuvuodesta olis tarkotus eka hoito tehdä. Jännittää, mutta jos se ei tehoo nin sit en tiedä mite tehdä. Meilläkin jo yli 2 vuotta tyhjää toivoa takana. Huomaan kyllä että shoppailu holisti alkaa puhjeta kun taustalla tyhjä tunne jyllää... Mutta helpottaa kun ei koko ajan vauvojen ympäröimä ole, vaikka tuttava piirissa jo puolitusinaa on pienen nyytin kesän aikanakin jo saanut.
Pakko vaan uskoa että JOSKUS (!) meille onni suodaan! Ehkä se vaatii sen oikean ajan. Mua ainakin helpottaa kun saan avoimesti asiasta puhua, kerron kaikille meidän tilanteesta. Eipähän tule kukaan kysymään "ootko raskaana", tai "eikö teiänki pitäis" yms.
Oli pakko tulla kirjoittamaan sinulle kommentti, sillä luin tämän kaksi päivää sitten ja olet ollut paljon mielessäni, niin hyvillä mielin olen ollut puolestasi hyvistä uutisista! Peukut on pystyssä täälläkin, että tästä seuraa nyt vain hyvää jatkoa :)
Lähetä kommentti