keskiviikko 21. elokuuta 2013

Uutisia.

Kädet tärisevät ainavain. Olen itkunsekainen, herkkä, haavoittunut. Minun paras ystäväni sanoi äsken lyhyellä automatkalla näin;

"En ole raskaana. Mutta haluan, että tiedät. Teistä paljon oppineena ja polkuanne seuranneena olemme jättäneet ehkäisyn pois. Meillä ei ole mitään paineita tai ovistestejä, vain oma halu."

Kosketin hiljaa hänen olkapäätään ja sanoin, että "Tsemppiä!"

Samaan aikaan heidän alle 9kk vanha lapsensa huusi takapenkillä täyttä kurkkua iltaväsyään. Samaan aikaan mieleeni tulvi, miten huusin koko seuraavan yön kuin marjaiskarhu, kun hän kertoi odottavansa esikoistaan vuosi sitten keväällä. Miten tärisin ja oksensin, miten itkin ja raivosin. Miten en voinut uskoa elämän olevan niin epäreilua. Heillä oli tuolloin "yritystä" takanapäin alle 3kk. Ja voi miten pettynyt ystäväni olikaan tuolloin joka kuukausi; hän osti itselleen lohdutuslahjoja "aina" kun kuukautiset alkoivat; yhdenkin superkalliin takin muistan. Ja minä lohdutin. En itseäni, itseäni vain vähättelin, mutta häntä lohdutin.

Mitenköhän nyt tällä kertaa on; koko tilanne. Ystäväni kertoi, miten onkaan paljon miettinyt viime syksyä kun olin niin masentunut kaikesta, kuinka hänen onnellinen odotuksensa läheni loppuaan ja minä vain en jaksanut mitään muuta kuin hymyillä ja oksentaa. Hän sanoi vain, että "Olen vain miettinyt, mitä olisikaan tapahtunut, jos olisin menettänyt sinut." Jaksoin sanoa, että "Minä olisin menettänyt enemmän." Hän sanoi, että tokkopa noinkaan. Jatkoin "Ei minun elämässäni olisi tuolloin tuota ihanaa huutavaa poikaakaan." Olimme hiljaa.

En tiedä mitä ajattelen. Lopuksi hän totesi, että "En olisi halunnut nyt tätä sinulle kertoa, kun teillä on näin, mutta halusin, että tiedät."

Kiitin siitä (koska mitä olisin ajatellut, hänen kertoessaan 9päivän päästä olevansa raskaana, kun minun tikkuni näyttää negatiivista?! ...siis jos en edes olisi tiennyt heidän toivovan jo lisää lapsia oikeasti. Vaikkakin tiedän, että perhe haluaa paljon lapsia joka tapauksessa.)

Niin. Sitten muistelin hänelle minun ja mieheni suhteen alkua, jolloin leikittelimme parisuhteessamme ajatuksella kokonaisesta Melukylästä; ainakin seitsemästä lapsesta ja isosta tilasta jossa on lupa leikkiä ja touhuta aamusta iltaan. Aina. Hän totesi tyynen viileänä, "Onneksi aina ei tiedä miten tulee käymään."

Sitten alkoi itkettää. Kerroin hänelle, miksi olisin toivonut jaksavani kertoa työkavereilleni heti tällä viikolla hoidoistamme; jos joudun pitkälle sairaslomalle testin näytettyä negatiivista. Jos en selviä töihin enää ikinä, jos masennun ja löydän itseni psykiatriselta osastolta lasittuneen katseen takaa.
Mutta en ole saanut rohkeutta kertoa töissä. Toisaalta tekisi mieli olla yksin ja vain toivoa parasta.
















....ja pelätä pahinta.














Ja taas tuli radiosta Minä Toivon.



2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kosketrava postaus johon moni samassa tilassa painiva varmasti törmännyt!

Vain saman jossaim muodossa kokenut ymmärtää mitä lapsettomuus on ja miltä se tuntuu.
Vaikka kuinka toivoisi ystävän tukea romahduksen partaalla voi sen saaminen olla vaikeaa. Vai eikö muut uskalla sitä tukea antaa?!?
Mutta tuki olisi mun mielestä ihan vaan sitä että vaikka uskaltaa puhua rauskausyrityksistään mutta silti jättäis tollaset lahjomis löpinät pois ainakin suurempien hehkutusten saattelemana, koska ne vain satuttaa. Etenkin sitten kun se raskaus koittaa jo parin täyrityskerran jälkeen.
Minunkin yksi läheinen ihminen oli niin murtunut kun ei ensimisestä kierrosta tullut raskaaksi. No toisesta sitten tulikin. Ja tässä vaiheessa meillä oli yritystä yli vuosi.

On vaikeeta elää lapsettomuuden kanssa kun muut hehkuttaa onnea ymmärtämättä sitä toisen osapuolen surua. Lapsettomien pitäisi ioita kaikkien kanssa nutta kuka ymmärtää surua jota niin moni läpikäy.

Kovasti voimia sinne. Aina pitää toivoa parasta mutta ei niin paljon että tippuu liian korkeelta ja kovaa alas.
(Helppo sanoa, itse jännään kohta samassa tilassa kuin sinä, ainakin toivon)

Melinda kirjoitti...

Kovasti tsemppiä näille piinaaville päiville <3 jos jotain nyt jostain syystä menisi pieleen, muista että sulle on löydetty keino hedelmöittää munasolusi ja vielä miehesi siittiöillä! Jos tämä ensimmäinen ei tarraa kiinni tulee varmasti vastaan vielä sellainen joka tärppää. En tiedä lohduttaako tämä, mutta olen edelleen iloinen, että pääsitte ICSI:n näin nopeasti, ettei vuosia kulunut enempää odotellessa :) Olet vahva, positiivinen ja avoin nainen. Selviät tästä kahden viikon koetuksesta oli tulos mikä tahansa. Äläkä tämän perusteella luule, että epäilisin onnistumistanne. Yritän vain huojentaa tämän hetkistä oloasi jos vaan pystyn :)

Toisten raskausuutiset tekevät kovin kipeääomaa lasta odotellessa. Myöskin yritysuutiset, kun oma mieli ehtii lannistaa vaikka toisen raskautuminen ei olisivielä onnistunutkaan. Mä en ikimaailmassa olisi osannut kuvitella, että jollain muulla olisi samoja ongelmia onnistua kun minulla ja miehelläni. Siksi oletin aina, että tottakai muut onnistuisivat ennen meitä. Se oli todella lannistavaa ja negatiivisia tunteita herättävää.

Olen melko varma, että tutkiskelet oloasi ja kroppaasi joka sekunti. Se on piinaavaa, mutta jos sitä ei pysty unohtamaan, niin ehkä se pitää vaan hyväksyä. Koska se on normaalia.

Toivon, että saisit nyt keskittyä itseesi, etkä miettiä muiden ehkä mahdollisia uutisia. Tämä on teidän suuri hetkenne.

Vaikka välimatka on pitkä lähetän teille, erityisesti sinulle voimaa ja jaksamista - jopa palan sydämestäni jos se auttaisi positiiviseen lopputulokseen.

Megarutistus eli suuuuri halaus!