lauantai 17. elokuuta 2013

Tähdenlento ☆

Näin eilen tähdenlennon. Se on kaunis tarina meidän tähdestämme. Haluan kertoa tarinan kun minulla on riittävästi aikaa sille. Minä kannan mukanani pientä alkiota. ♥

3 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Kirjoittelin eilen näköjään anonyymisti edelliseen postaukseesti. Ei ole pakko vastata mutta kiinnostaisi että minkä ikäinen pariskunta olette ja onko teillä pitkä matka jo takana? Itselläni yritystä takana 2,5 vuotta ja nyt ollaan sitten päästy polille, ensi viikon perjantaina saan sitten tietää enemmän taas.

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Hei Mira,

Olemme 25 vuotias pariskunta ja lapsettomuushoidoissa olemme olleet virallisesti mukana viime vuoden keväästä saakka, eli noin 1,5vuotta. Yritystä alla on ollut ensin luomusti, sitten clomifenien, teroluttien, metformenien, thyroxien, ovulaatiotestien, greippimehun, jalat ylhäälle asennon, primolutien, gonalin, pregnylin, foolihappojen, raskausvitamiinien, inseminaation ja nyt tämän ICSI:n avulla yli kaksi vuotta. Itselläni on PCO tausta ja miehelläni heikot siittiöt.

Tervetuloa mukaani. Suosittelen lukemaan myös aikaisempia tekstejäni, niin pääset paremmin perille kaikesta. Tämä oli ensimmäinen ICSI:mme.

Mira kirjoitti...

Eilen vietin illan koneella ja luin suurimman osan blogistasi. Ollaan samanikäisiä kuin te. Mulla ei ole lähipiirissä ketään samasta ongelmasta kärsivää, joten on kovin lohdullista lukea tätä mutta myös samalla niin koskettavaa että ilman itkuja siihen en pystynyt. lapsia putoilee lähipiiriin koko ajan. Minullakin on omat rakkaat kummilapset <3 meillä ei nyt toistaiseksi ole mitään hälyyttävää löytynyt. Takana vasta verikokeet, ultra ja sperma analyysi, mutta tosiaan alussa vasta hoitojen kanssa ollaan tai oikeastaan tutkimusten. Terolut kuureja olen vedellyt mutta ei niistä ollut mitään hyötyä ja harvoin kiinni saatu ovulaatiokin hävisi kuurin aikana kokonaan, ainakaan tikkuun en sitä kiinni saanut :o

Myötätuulia <3