Kävin ystävieni kanssa tänään katsomassa kyseisen elokuvan. En tiedä olinko sellaisessa mielentilassa, vai mikä vikana oli, mutta nauroin. Voi että, miten nauroin elokuvassa. Ehkä nauroin pankkoon, ehkä nauroin pankosta. En tiedä, mutta hauska se mielestäni oli. Armi osasi roolinsa. Niin epäuskottava, mutta niin luonnollinen elokuva. Kerrankin Suomessa onnistuttiin. Joku onnistui. Joku sai elämältä hyvän opetuksen.
Se, miksi kirjoitan tätä täällä on kuitenkin elokuvan herättelevä kohtaus. Lapsettomuus taitaa todella nousta ihmiskunnan tietoisuuteen median välityksellä.
Elokuvan miehellä, jota esitti Aku Hirviniemi, oli sairaus. Se tuli ikäänkuin kahdessa sivulauseessa esiin. Miehen ex- aviopuoliso kertoi, että mies ei voi saada lapsia. Mies häpesi tilannetta ja siitä ei olisi halunnut puhua. Uusi tyttöystävä olisi kovin halunnut lapsia. Hän jopa kuvitteli olevansa raskaana. Toivoi sitä niin kovin. Niin kovin, että ei halunnut auttaa sohvan kantamisessa, koska ajatteli jo mahdollista pientä taimea, jota kantoi mukanaan. Ja tämän jälkeen sai tietää, että mies ei voi saada lapsia. Olivat yrittäneet jo monta vuotta. Mutta sitä ei tule.
Tämä herätti omat tunteeni pinnalle. Ihmiset, joiden kanssa elokuvissa olin, eivät tiedä omasta ongelmastani. Näin ollen en voinut elokuvan jälkeen tilanteesta tullutta ahdistusta purkaa kenellekään. Halusin jakaa sen siksi heti tänään teille.
Nyt se ei enää ahdista. Oikeastaan olen tyytyväinen. Lapsettomuus sai ratkiriemukkaan hauskassa elokuvassa roolin. Rooli oli niin pienen suuri, että se sai lähes pääroolin. Olen kiitollinen siitä.
Nyt vuoto on ohi. Näin kauan se kesti. Lapsemme on jälleen valunut vessanpönttöön. Ehkä ensi kuussa se ei valu? Ehkä ensi kuussa saan haavan sormeeni ja siitä vuotaa se veri, jonka ei tarvitse vuotaa pönttöön. En tiedä jaksanko sanoa, että toivon niin. Mutta jaksan sanoa, että haluaisin niin.
Hyvää yötä.
2 kommenttia:
Hei Tuulen kuiskaus! Vaeltelin pitkästä aikaa blogista blogiin ja törmäsin tänne. Olenpa iloinen, kun löysin blogisi! Kiitos kaikista teksteistä, joita olet tänne kirjoittanut. Itkin ja nauroin, kun luin niitä.
Tuo olikin hyvin sanottu, haluamisesta ja toivomisesta. Toivomisesta tulee helposti epätoivoista, mutta haluamista voi varmaan jatkaa vuodesta toiseen.
Hei Maija,
Onpas kiva että blogini löytää uusia lukijoita! Kovasti kaipaan itsekin vertaistukea ja tänne on helppo kertoa se kaikki, mikä muuten jää puhumatta ja tulee väkisin vain tukehdutettua jotenkin kurkusta alas.
On iloinen asia kuulla, että olet saanut teksteistäni jotain irti ja vieläpä tunteista suurimmat. Tervetuloa joukkoon! Kerro ihmeessä oma tarinasi täällä tai pysy mukana. Tähän elämään sopii uusia ihmisiä, jotka lapsettomuudesta ovat valmiita kuulemaan "niitä oikeita arjen asioita" ts. sitä mitä tämä elämä tuottaa päivästä toiseen.
Pysytään kuulolla! <3
Lähetä kommentti