Pieni läheinen poika kysyi minulta kirkkain silmin tänään kesken ruokailun: "Milloin teille tulee samanlainen vauva, kuin äitin masussa on?"
Huokaisin ja vastasin "En tiedä."
Ihmettely jatkui "Miksi te ette * kanssa halua vauvaa?"
Kerroin, että "Voi miten haluaisimmekaan, mutta ehkä se tulee kun aika on."
Lapsen äiti lohdutti meitä kumpaakin sanomalla, että
"Eihän tämäkään vauva tullut aivan heti kuin sinä kerhossasi olisit puheissasi tahtonut."
Keskustelu jäi siihen. Keskustelu elää sisälläni niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Niin kauan, kunnes viimein kohtaamme.
Olen lomalla. Minun ei kuulunut lomani aikana uhrata tälle asialle ajatuksia, mutta en pääse itseäni pakoon. Miten olinkaan niin hölmö, että luulin taas olevani vahvempi jossakin muualla? Aamulla lähtiessäni ystäväni kanssa ulkoilemaan totesin hänelle, että "Täällä aion rentoutua ja olen onnellinen. Rauhassa. Mieleltänikin."
Ja siihen pyrin. En lupaa, mutta yritän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti