maanantai 27. toukokuuta 2013

Kriisin keskellä.

En olisi ikinä uskonut joutuvani myöntämään, että parisuhteessamme on kriisi. Kriisi, joka on tullut nähtävästi jäädäkseen.
Lapsettomuus, muille lapsien suominen, onnellisuus toisten puolesta, asuntoasiat, remonttihässäkkä, ystävien loitominen, vanhempieni ero, siskoni kivulias ja raskas raskausaika ja kaikki tämä pitäisi yhdistää onnelliseen parisuhteeseen, niinpä se tärkeinkin onni alkaa rakoilla. Rakoilla viimeisiä rakojaan, että sen voi vielä puntata yhteen toisen laudan kanssa. Ettei raosta tule liian suuri ja hallitsematon, että jotain on vielä liimattavissa yhteen uudella ajatuksella.

Töitä olisi tehtävä, vaan mistä virtaa? Kuka voi neuvoa parisuhteessa, jossa jokainen on vain oman elämänsä herrana.

Pelkään tätä laulua. Pelkään kohdata tämänkin todellisuuden, että tämäkin asia, ainut mitä rakastan koko maailmassa;

Tuuli hiuksillaan
Hiekkaa varpaissaan
Silmin hehkuvin
Tyttö naapurin, öihin valkeisiin
Kanssas kauniit niin
Kesät kuljettiin

Enkä milloinkaan
Tullut kertomaan
Salaa iltaisin, meistä haaveilin
Siitä kuinka jäät, mun syliin kiihkeään
Kun aamu hämärtää

Joskus vieläkin, talviaamuisin
Mietin missä meet
Onko vastanneet
Vuodet unelmiis
Minkäläinen tie, sulle annettiin

Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
Ja jäljet häviää

Kuuman heinäkuun, yössä hehkuen
Sanoit pakahtuu, mun sydän janoinen
Pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan
Onnen saavuttaa.
Tyttö naapurin, silmin palavin, suuren maailmaan,
Käytkö vieläkin?
Kaikki aikanaan, kun turha riisutaan
Saitko rakastaa?

Ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
Ja jäljet häviää.
Niin ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää
Kun pihan poikki kuljet, ja jäljet häviää.

Juha Tapio - Ohikiitävfää

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minunkin pahin pelkoni on kaiken keskellä unelma parisuhteenikin kaatuisi, lapsettomuuteen. Tähän asti on kuljettu melko tasaista tietä kun arjessa on tapahtunut niin paljon. Mutta mitäs sitten kun koulut on käyty ja eletään VAIN arkea josta puuttuu se kauan toivottu yhteinen lapsi.
Välillä tuntuu että en vain uskalla myöntää että kriisi on jo alkanut, se on hiipinyt hiljaa elämään ja koska siitä vaietaan niin se saattaa pahimmillaan repiä kahtia.
Koittakaa päästä jonnekkin keskustelemaan niin että saisitte parisuhteenne kuntoon. Voisi ajatella että lapsettomuus jo itsessään on niin karu kohtalo että ei ole sen arvoista että parisuhdekkin siihen kaatuisi. Toisaalta olen itsekkin joskus miettiny miten helppoa olisi "karata" parisuhteesta niin että ei tarvitsisi koko ajan elää sen faktan kanssa että ei tule raskaaksi. Mutta toisaalta eijän se ongelma välttämättä katoa miestä vaihtamalla. Joten siitä sattaisi tulla vain loputon oravanpyörä...
Kovasti voimia <3
-Katla

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko vaihtaa fontin tähän blogiisi...todella hankalaa ja hidasta lukea tätä nykyistä!