maanantai 30. syyskuuta 2013

Viikonloppu ja maanantai.

Voi mikä viikonloppu; itkua, naurua, kouluttautumista, kouliintumista, tarinoita lapsettomuudesta, syväjäätä, hiljentymistä, nauruhepulikohtauksia, elämän arvojen tulkitsemista ja paljon muuta. Siitä oli hyvä, mutta rankka viikonloppu tehty. Siihen sisältyi myös matkaa noi n800km. Mutta se oli sen arvoista. Olen vain ihan poikki.

Taas se on tullut; syväväsymys.

Niin se tuli hiljaa hiipimällä viimeksikin, juuri tässä vaiheessa. Kun siirto oli tehty, siitä 6 päivää myöhemmin mieheni löysi minut kesken siivojen nukkumasta olohuoneen sohvalta, joka oli keskellä huonetta. Ihan siksi, että pölyt eivät kiinnostaneet minua. Josta yleensä olen neuroottinen. Olen myös neuroottinen työntekijä, pakkaaja, siivooja, kauppaostossuunnittelija, ruoanlaittaja ja nykyisin myös remontoija. Mutta en nyt. Remontti kiinnosti vain kuvaamisen verran, enkä tehnyt tikkua ristiin työstääkseni siellä tänään jotakin.

Ja erityisesti olen uskollinen ystävien ja läheisten keskuudesta nauttija. Nyt olen vetäytynyt kuoreen. En jaksanut kuin tervehtiä tänään lähimpiäni, vaikka maailmasta rohkeimman ihmisen suurin teko on tapahtunut eilen ja minun olisi pitänyt jaksaa olla onnellinen ja mennä mukaan tähän rohkeuteen. Ei tänään, pyysin. Hän ymmärsi. Tietenkin ymmärsi. Olen kuoleman väsynyt.

Nyt on pakko tehdä töitä pari lausetta ja sitten puolivalmis einesruoka pimpahtaa uunista maailman parhaalle miehelle.


Olen heikko nyt. Myönnän sen. Jos tänään joku kopauttaisi, varmaan särkyisin. Mutta ei itketä.

Ja lugesteronit. Ne ovat ällöttäviä edelleen. Suorastaan oksettavia. Mutta se lopputulos. Siitä näin unta viikonloppuna; vauva huusi unessani lohduttomasti ja minä vain hymyilin. Voi toki johtua siitäkin, että viikonlopun sain nukkua pieni vauva kainalossani kaksi yötä. Voi miten onnekas olenkaan. Ja se ei satuttanut minua lainkaan. Minua satutti vain pienen vauvan lohduton itku pimeällä autolla matkatessa. Silloin pysähdyin. Ikinä ei ole niin kiire, etteikö vauvan tarvitsema syli olisi kaikkein tärkeintä.

2 kommenttia:

Feeniks kirjoitti...

Taidetaan aika samoissa piinapäivissä mennä, toivottavasti kummallekin tulee positiivinen kierto.
Ja ne luget on oikeasti ällöjä

Melinda kirjoitti...

Luget on liimaa! :-D sillä ajatuksella niitä jaksoi tunkea sinne. Vaikka olishan se helpompaa jos ne ei valuis ulos :P Hyvä, että lepäät jos väsyttää. Megatsempit sinne taas, yritä pysyä positiivisena <3