Pieni läheinen poika kysyi minulta kirkkain silmin tänään kesken ruokailun: "Milloin teille tulee samanlainen vauva, kuin äitin masussa on?"
Huokaisin ja vastasin "En tiedä."
Ihmettely jatkui "Miksi te ette * kanssa halua vauvaa?"
Kerroin, että "Voi miten haluaisimmekaan, mutta ehkä se tulee kun aika on."
Lapsen äiti lohdutti meitä kumpaakin sanomalla, että
"Eihän tämäkään vauva tullut aivan heti kuin sinä kerhossasi olisit puheissasi tahtonut."
Keskustelu jäi siihen. Keskustelu elää sisälläni niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Niin kauan, kunnes viimein kohtaamme.
Olen lomalla. Minun ei kuulunut lomani aikana uhrata tälle asialle ajatuksia, mutta en pääse itseäni pakoon. Miten olinkaan niin hölmö, että luulin taas olevani vahvempi jossakin muualla? Aamulla lähtiessäni ystäväni kanssa ulkoilemaan totesin hänelle, että "Täällä aion rentoutua ja olen onnellinen. Rauhassa. Mieleltänikin."
Ja siihen pyrin. En lupaa, mutta yritän.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. helmikuuta 2013
torstai 31. tammikuuta 2013
IVF
Tässä tunteeni. Tässä tämä päivämme. Tässä uusi perheemme sana. IVF.
Aamulla peilin edessä päätin, että tästä selvitään. Laitan itseni selviämään. Nyt en enää tiedä, olenko se ihminen joka jaksaa ja jolla on mahdollisuuksia.
Lähdimme yhdessä mieheni kanssa keskussairaalaan. Eksyimme ensin tietenkin, totta kai. Luonnollisesti synnytysosastolle. Jep. Ei sen enempää, eikä vähempää, kuin suoraan synnytysosastolle. Sieltä harovin ja anteeksipyytävin askelin siirryimme oikeaan osoitteeseen: Naistentautien poliklinikalle. Tympääntynyt vanhempi nainen otti meidät luukulla vastaan, viilasi pilkkua tietokannassaan olevista tiedoista ja uteli siviilisäätyämme. Oli kaikinpuolin rasittava. Myös mieheni oli. Hän esitti teräviä havaintoja paperin kierrätyksestä ja muusta yhtä turhasta. Olisin voinut huutaa.
Aika piti olla vartin yli. Aika, jolloin kutsuttiin sisään alkoi 25minuuttia myöhässä. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Kyllä, 25minuuttia myöhässä! Lääkäri ei kätellyt, käski istuutua ja ihmetyksekseni huoneessa oli myös joku toinen. En jaksanut keskittyä siihen, olin vakavana ja tärkeänä. Nyt on aikana päästää höyryt ulos.
"Lastako pitäisi saada, vaan ei kuulu?" Alkoi keskustelu. Kyllä, näin on näppylät. Ei kuulu, ei näy. Kerroin tilanteemme, niin perin juurin kun vain jaksoin ja jaksoin muistaa. Kaivoin esiin kansioni lapsettomuudesta, yritin olla vitsikäs ja heittää, että ollaan niin pitkällä näiden asioiden kanssa, että hyvä kun yksi kansio riittää. Ei vastausta. Ajattelin, että saakelin mulkku, mutta olin reipas ja hymyilin vain.
Keskustelimme syksyisestä käynnistä AVAlla, lääkkeistä jotka ovat tulleet sen myötä. Lääkkeistä, joita syön parasta aikaa ja varmasti jatkossakin, kunnes kuolema meidät erottaa. (Thyroxin) Mies istui hiljaa ja puri huultaan. Välillä uskaltauduin katsoa häneen, välillä täristen käännyin pois. Lääkäri kysyi mieheltä, mitä hänelle on tehty ja mitä jo tiedetään. Kävimme läpi mieheni sperma-analyysit, verinäytteet ja lapsuuden virtsaongelmat, jotka on hoidettu ympärileikkauksella.
Lääkäri totesi. "Niin, nämä siittiöluvut ovat aika pienet. Todennäköistä on, että PCO ja vähäiset siittiöt eivät tule kohtaamaan toisiaan lasten lukumäärässä koskaan". Näin meille todettiin. Todennäköistä. Sillä tavalla. Istuin vakavana, en tiedä mitä välillä ajattelin. Välillä ainakin muistelin mitä muumeissa tapahtui viimeksi nähtyäni. En kyennyt siihen hetkeen heittäytymiseen. En halunnut antaa kyyneleille virtaa.
Lääkäri kysyi, mitä olimme AVAlla suunnitelleet. Mistä minä muistaisin, ajattelin. Mutta vastasin kuitenkin, että Inseminaatiota ajateltiin oikaista, koska tilanteemme näyttää siltä, että ei näin saa odotettua tulosta. Lääkäri katsoi miestäni, joka oli yhtä pihalla kuin minäkin. Miettiköhän hän eilistä Pikku Kakkosta (Vai tässä tapauksessa ensimmäistä ykköstä..). Joka tapauksessa hän sai aikaansa suustaan sanat VIF- hoidon aloituksesta. Lääkäri korjasi tietenkin IVFksi tilanteen. Tämä hermostutti minua. Olisin voinut purra miestäni, niin paljon hermostutti. Miksi hän mokasi? Nyt meitä ei oteta todesta!,- ajattelin.
Mutta otettiin kuitenkin. Jollain tapaa. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, jossa riisuutumiseni aikana sain ymmärtää, että toinen huoneessa joka asiaan puuttuva henkilö oli sairaanhoitaja. Hoitaja ja lääkäri keskustelivat keskenään ikään kuin meidän ylitsemme hoitoon liittyviä asioita.
Riisuuduin, hävetti veritahra. Olihan kiertopäivä 4. Lääkäri ei tainnut alkuun muistaa sitä. Teki tutkimuksen ja mietti, oli hiljaa ja mietti. Pyysin saada hoitosuunnitelmasta arviointia tai edes jotakin ajatuksia. Lääkäri totesi, että ei ainakaan AVAn kanssa anna meidän tehdä rinnakkaishoitoa. Ei sellainen ole sallittua. Kiertelin kysymykseeni takaisin, jolloin lääkäri totesi minulle tehtävän munatorvien aukiolotutkimuksen ensi viikolla. Joo, ja näkyypä vasemmalla puolella munasarjoissani kystakin. (Munasarjakasvaimia esiintyy kaikenikäisillä naisilla, 85 % niistä on hyvänlaatuisia. Hedelmällisessä iässä munasarjaan voi helposti kehittyä ns. toiminnallisia kystia (nesterakkuloita), jotka häviävät itsestään. Toiminnallinen kysta kehittyy munarakkulasta, joka ei puhkeakaan vaan kerää nestettä ja kasvaa jopa 5–6 cm:n kokoiseksi, ennen kuin se yleensä seuraavan kuukautiskierron aikana häviää. Vastaavalla tavalla keltarauhanen ei aina surkastu kuukautisten alkaessa, vaan siitä voi muodostua kysta. Toiminnallisille kystille ei tarvitse tehdä mitään, ja ne on syytä erottaa varsinaisista kasvaimista. Pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus lisääntyy iän mukana, yli 50-vuotiailla naisilla lähes puolet munasarjakasvaimista on pahanlaatuisia.) Eikä hän sitäkään sen kummemmin avannut, vaikka pyysin tietää. Totesi vain, että kuukautisvuoto hieman häiritsee tutkimusta, mutta kaikki on PCO viittavuudeltaan kuten ajattelikin.
Hän tunnusteli tarkkaan myös rintani ja kerroin puolen vuoden sisään olleista valtavista rintakivuistani, joita olen saanut osakseni. Kun pukeuduin, totesi lääkäri yhtäkkiä tarvitsevansa tehdä miehelleni kivestutkimuksen.
Istuuduimme tämän jälkeen. Sain kyyneleiltäni kysyttyä, olisiko heillä tarjota meille terapiapalveluita. Olen niin rikki tästä. Voitteko kuvitella, lääkäri ei vastannut, vaan alkoi puhumaan sanelukoneeseen tähän asti tapahtuneita asioita. Hoitaja sanoi, että heillä on oma seksuaaliterapeutti, joka ottaa vastaan. Antoi yhteystiedot. (Joihin kotona tutustuessani huomasin saavan ajan vain hoitavan lääkärin kautta. Soitin polille ja kysyin tilannetta, johon kerrottiin kyllä terapeutin ottavan minuun ajasta yhteyttä tarkemmin. Kiitin ja huomautin, että päiväajat eivät ole työni vuoksi sopivia. Mutta ainahan voi yrittää.)
Seksuaaliterapeutti. Siinä ammatti, mietin. Jaksaisinkohan sellaista työtä itse? Tuskin. Vaikka monesta ehkä tämänhetkinen työnikin on liian kuormittavaa henkisesti, mutta itse koen sen enemmänkin antavana osapuolena tällä hetkellä.
Kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hoidot aloitetaan. Mihin asti ne kestää.
Hoidot aloitettiin kuulemma nyt. Jonossa olemme kuulemma nyt. Hoitoa saamme IVFänä puolenvuoden- vuoden sisään. Mutta niin, totuutta unohtaaksemme olemmehan nyt ymmärtäneet hoitojen olevan tauolla koko kesän ajan. Ja yhteyttähän voi ottaa aina viikolla 12-14. Hemmetti. On näillä ihmisillä ainakin hieno työ ja upeat puitteet, kun työaikakin asiakkaiden elämää isompiin ongelmiin voi olla vastata kaksi tuntia vuorokaudesta, viitenä päivänä viikossa.
Mutta ilmeisesti, lopputulos oli sana IVF.
Tämän jälkeen vielä saimme kuulla, että mieheni pitäisi käydä ottamassa verikokeet muun muassa klamydiasta. Niinpä niin, kun olivat sattumoisin "kadonneet" keskussairaalan sisällä nämä tulokset. Ei hyvä jysäys! Ymmärrän, että joskus jotkut asiat voivat matkalla toisesta rakennuksesta toiseen kadota, mutta samassa talossa! Onneksi ei kyseessä ollut vielä oma hedelmöitykseni, mutta sitä päivää kauhulla odottaen.
Huh. Nyt olen yöuneni ansainnut. Ainakin toivon unen tulevan. Tähän loppuun laitoin vielä pienen pätkän IVF- hoidoista.
IVF
Aamulla peilin edessä päätin, että tästä selvitään. Laitan itseni selviämään. Nyt en enää tiedä, olenko se ihminen joka jaksaa ja jolla on mahdollisuuksia.
Lähdimme yhdessä mieheni kanssa keskussairaalaan. Eksyimme ensin tietenkin, totta kai. Luonnollisesti synnytysosastolle. Jep. Ei sen enempää, eikä vähempää, kuin suoraan synnytysosastolle. Sieltä harovin ja anteeksipyytävin askelin siirryimme oikeaan osoitteeseen: Naistentautien poliklinikalle. Tympääntynyt vanhempi nainen otti meidät luukulla vastaan, viilasi pilkkua tietokannassaan olevista tiedoista ja uteli siviilisäätyämme. Oli kaikinpuolin rasittava. Myös mieheni oli. Hän esitti teräviä havaintoja paperin kierrätyksestä ja muusta yhtä turhasta. Olisin voinut huutaa.
Aika piti olla vartin yli. Aika, jolloin kutsuttiin sisään alkoi 25minuuttia myöhässä. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Kyllä, 25minuuttia myöhässä! Lääkäri ei kätellyt, käski istuutua ja ihmetyksekseni huoneessa oli myös joku toinen. En jaksanut keskittyä siihen, olin vakavana ja tärkeänä. Nyt on aikana päästää höyryt ulos.
"Lastako pitäisi saada, vaan ei kuulu?" Alkoi keskustelu. Kyllä, näin on näppylät. Ei kuulu, ei näy. Kerroin tilanteemme, niin perin juurin kun vain jaksoin ja jaksoin muistaa. Kaivoin esiin kansioni lapsettomuudesta, yritin olla vitsikäs ja heittää, että ollaan niin pitkällä näiden asioiden kanssa, että hyvä kun yksi kansio riittää. Ei vastausta. Ajattelin, että saakelin mulkku, mutta olin reipas ja hymyilin vain.
Keskustelimme syksyisestä käynnistä AVAlla, lääkkeistä jotka ovat tulleet sen myötä. Lääkkeistä, joita syön parasta aikaa ja varmasti jatkossakin, kunnes kuolema meidät erottaa. (Thyroxin) Mies istui hiljaa ja puri huultaan. Välillä uskaltauduin katsoa häneen, välillä täristen käännyin pois. Lääkäri kysyi mieheltä, mitä hänelle on tehty ja mitä jo tiedetään. Kävimme läpi mieheni sperma-analyysit, verinäytteet ja lapsuuden virtsaongelmat, jotka on hoidettu ympärileikkauksella.
Lääkäri totesi. "Niin, nämä siittiöluvut ovat aika pienet. Todennäköistä on, että PCO ja vähäiset siittiöt eivät tule kohtaamaan toisiaan lasten lukumäärässä koskaan". Näin meille todettiin. Todennäköistä. Sillä tavalla. Istuin vakavana, en tiedä mitä välillä ajattelin. Välillä ainakin muistelin mitä muumeissa tapahtui viimeksi nähtyäni. En kyennyt siihen hetkeen heittäytymiseen. En halunnut antaa kyyneleille virtaa.
Lääkäri kysyi, mitä olimme AVAlla suunnitelleet. Mistä minä muistaisin, ajattelin. Mutta vastasin kuitenkin, että Inseminaatiota ajateltiin oikaista, koska tilanteemme näyttää siltä, että ei näin saa odotettua tulosta. Lääkäri katsoi miestäni, joka oli yhtä pihalla kuin minäkin. Miettiköhän hän eilistä Pikku Kakkosta (Vai tässä tapauksessa ensimmäistä ykköstä..). Joka tapauksessa hän sai aikaansa suustaan sanat VIF- hoidon aloituksesta. Lääkäri korjasi tietenkin IVFksi tilanteen. Tämä hermostutti minua. Olisin voinut purra miestäni, niin paljon hermostutti. Miksi hän mokasi? Nyt meitä ei oteta todesta!,- ajattelin.
Mutta otettiin kuitenkin. Jollain tapaa. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, jossa riisuutumiseni aikana sain ymmärtää, että toinen huoneessa joka asiaan puuttuva henkilö oli sairaanhoitaja. Hoitaja ja lääkäri keskustelivat keskenään ikään kuin meidän ylitsemme hoitoon liittyviä asioita.
Riisuuduin, hävetti veritahra. Olihan kiertopäivä 4. Lääkäri ei tainnut alkuun muistaa sitä. Teki tutkimuksen ja mietti, oli hiljaa ja mietti. Pyysin saada hoitosuunnitelmasta arviointia tai edes jotakin ajatuksia. Lääkäri totesi, että ei ainakaan AVAn kanssa anna meidän tehdä rinnakkaishoitoa. Ei sellainen ole sallittua. Kiertelin kysymykseeni takaisin, jolloin lääkäri totesi minulle tehtävän munatorvien aukiolotutkimuksen ensi viikolla. Joo, ja näkyypä vasemmalla puolella munasarjoissani kystakin. (Munasarjakasvaimia esiintyy kaikenikäisillä naisilla, 85 % niistä on hyvänlaatuisia. Hedelmällisessä iässä munasarjaan voi helposti kehittyä ns. toiminnallisia kystia (nesterakkuloita), jotka häviävät itsestään. Toiminnallinen kysta kehittyy munarakkulasta, joka ei puhkeakaan vaan kerää nestettä ja kasvaa jopa 5–6 cm:n kokoiseksi, ennen kuin se yleensä seuraavan kuukautiskierron aikana häviää. Vastaavalla tavalla keltarauhanen ei aina surkastu kuukautisten alkaessa, vaan siitä voi muodostua kysta. Toiminnallisille kystille ei tarvitse tehdä mitään, ja ne on syytä erottaa varsinaisista kasvaimista. Pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus lisääntyy iän mukana, yli 50-vuotiailla naisilla lähes puolet munasarjakasvaimista on pahanlaatuisia.) Eikä hän sitäkään sen kummemmin avannut, vaikka pyysin tietää. Totesi vain, että kuukautisvuoto hieman häiritsee tutkimusta, mutta kaikki on PCO viittavuudeltaan kuten ajattelikin.
Hän tunnusteli tarkkaan myös rintani ja kerroin puolen vuoden sisään olleista valtavista rintakivuistani, joita olen saanut osakseni. Kun pukeuduin, totesi lääkäri yhtäkkiä tarvitsevansa tehdä miehelleni kivestutkimuksen.
Istuuduimme tämän jälkeen. Sain kyyneleiltäni kysyttyä, olisiko heillä tarjota meille terapiapalveluita. Olen niin rikki tästä. Voitteko kuvitella, lääkäri ei vastannut, vaan alkoi puhumaan sanelukoneeseen tähän asti tapahtuneita asioita. Hoitaja sanoi, että heillä on oma seksuaaliterapeutti, joka ottaa vastaan. Antoi yhteystiedot. (Joihin kotona tutustuessani huomasin saavan ajan vain hoitavan lääkärin kautta. Soitin polille ja kysyin tilannetta, johon kerrottiin kyllä terapeutin ottavan minuun ajasta yhteyttä tarkemmin. Kiitin ja huomautin, että päiväajat eivät ole työni vuoksi sopivia. Mutta ainahan voi yrittää.)
Seksuaaliterapeutti. Siinä ammatti, mietin. Jaksaisinkohan sellaista työtä itse? Tuskin. Vaikka monesta ehkä tämänhetkinen työnikin on liian kuormittavaa henkisesti, mutta itse koen sen enemmänkin antavana osapuolena tällä hetkellä.
Kysyin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hoidot aloitetaan. Mihin asti ne kestää.
Hoidot aloitettiin kuulemma nyt. Jonossa olemme kuulemma nyt. Hoitoa saamme IVFänä puolenvuoden- vuoden sisään. Mutta niin, totuutta unohtaaksemme olemmehan nyt ymmärtäneet hoitojen olevan tauolla koko kesän ajan. Ja yhteyttähän voi ottaa aina viikolla 12-14. Hemmetti. On näillä ihmisillä ainakin hieno työ ja upeat puitteet, kun työaikakin asiakkaiden elämää isompiin ongelmiin voi olla vastata kaksi tuntia vuorokaudesta, viitenä päivänä viikossa.
Mutta ilmeisesti, lopputulos oli sana IVF.
Tämän jälkeen vielä saimme kuulla, että mieheni pitäisi käydä ottamassa verikokeet muun muassa klamydiasta. Niinpä niin, kun olivat sattumoisin "kadonneet" keskussairaalan sisällä nämä tulokset. Ei hyvä jysäys! Ymmärrän, että joskus jotkut asiat voivat matkalla toisesta rakennuksesta toiseen kadota, mutta samassa talossa! Onneksi ei kyseessä ollut vielä oma hedelmöitykseni, mutta sitä päivää kauhulla odottaen.
Huh. Nyt olen yöuneni ansainnut. Ainakin toivon unen tulevan. Tähän loppuun laitoin vielä pienen pätkän IVF- hoidoista.
IVF
Koeputkihedelmöitys tehdään erityisen puhtaissa laboratorio-olosuhteissa asettamalla naiselta kerätyt munasolut ja miehen siemennesteestä erotellut siittiöt yhteiselle viljelymaljalle. Ennen munasolujen keräämistä nainen tarvitsee hormonihoitoa eli munasarjojen stimulaation. Munasolut kerätään ultraääniohjatussa toimenpiteessä munasarjojen munarakkuloista. Munasoluja ja siittiöitä viljellään laboratoriossa erityisessä kasvatuskaappissa, jonka lämpötila, kosteus ja kaasupitoisuus ovat tarkkaan vakioitu muistuttamaan naisen lisääntymiselimistön olosuhteita.
Hedelmöittymistä ja alkioiden kehitystä seurataan vaiheittain. Tavallisesti keskimäärin 70 % munasoluista hedelmöittyy normaalisti viljelymaljalla. Hedelmöittyneistä munasoluista noin 30–50 % kehittyy hyvälaatuisiksi alkioiksi. Näistä paras valitaan tuorealkionsiirtoon, jolloin alkio siirretään kohtuun 2–5 päivän kuluttua hedelmöityksestä. Jäljelle jääneet hyvälaatuiset alkiot pakastetaan myöhempiä pakastesalkionsiirtoja varten. Keskimäärin 30–40 % tuorealkionsiirroista johtaa kliiniseen raskauteen.
Normaalin kuukautiskierron aikana naisen munasarjoissa kypsyy ja irtoaa yksi munasolu, kun taas muut kasvun aloittaneet munarakkulat surkastuvat. Koeputkihedelmöitystä varten naiselle annetaan hormonihoitoa, jonka avulla saadaan useampi sillä hetkellä kehittymässä oleva munarakkula kasvamaan ja niiden sisältämät munasolut kypsymään hedelmöittymiskykyisiksi.
Hormonihoito suunnitellaan kullekin naiselle yksilöllisesti. Käytetystä hoitomuodosta riippuen se kestää 2–4 viikkoa. Hormonit annostellaan ihon alle pistämällä. Hoidon etenemistä seurataan ultraäänitutkimuksin ja joskus myös verinäytteestä tehtävien hormonimääritysten avulla. Hormonihoidon aikana voi elää normaalia elämää, käydä töissä ja harrastuksissa.
Munasolut kerätään munasarjan munarakkuloista. Toimenpide tehdään ohuella neulalla ultraääniohjauksessa emättimen kautta. Keräyksen yhteydessä naiselle annetaan suonensisäistä kivunlievitystä ja paikallispuudutus emättimen pohjaan. Yhdellä kerralla saadaan kerättyä keskimäärin 10 munasolua, mutta määrä vaihtelee yksilöllisesti.
Munasolujen keräyksen jälkeen naisen vointia seurataan klinikalla muutaman tunnin ajan. Samalla huolehditaan riittävästä kipulääkityksestä. Sairauslomaa kirjoitetaan yleensä munasolujen keräyspäivä ja kaksi seuraavaa päivää.
Ja kyllä. Annoin miehelleni anteeksi hänen kompastuksensa VIF- hoidoista. Toivottavasti tämä tekstini antaa jollekin tukea ja apua. Saan tältä blogilta itse niin paljon, että toivoisin tästä olevan hyötyä myös muille rinnalla kulkijoille. Emme ole yksin, vaikka niin voisi ajatellakin.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Väsymys, jääkausi ja ampiaispesä päässä.
Kuten otsikkoni kertoo, nyt ei ole hyvä olla.
Ensimmäistä kertaa viimeisen 18h sisään olen pystyssä tämän tekstin kirjoittamisen verran. Eilen koin päivällä jo kummallista väsymystä, kylmähorkkaa ja ampiaispesämäistä surinaa päässäni. Tunne oli niin kummallinen, että mietin tulevani hulluksi? Tunsin, kuinka huusin asioita, mutta en silti kuullut omaa ääntäni sen kummempana korkeutena.
Kotiin palatessani menin huilaamaan hetkeksi.. No, hetki muuttui viimeiseksi 18h ja viluhorkka jääkaudeksi pukiessani päälleni sukat, pitkät kalsarit, colleget, trikoopaidan, neuleen, toisen neuleen, villasukat, kolme peittoa ja toivoin * tuovan minulle myös hanskat. Tätä ei kotihoitajani muistanut toteuttaa, vaikka muuten hoitikin minua kuin kukkaa kämmenellä.
Kolmeen otteeseen olen kuumeenkin mitannut ja ihminen, jolle harvemmin kuume iskee, koki eilen tarkistaessaan tilannetta 38,89*c ruumiinlämmön. Olo oli kyllä hyvin sen mukainen.
Onneksi tämä nukkuminen auttaa. Ja sitä nyt sitten saa luvan ollakin, sen verran olen työhöni sitoutunut ja motivoitunut, että kovin pienestä en kotiin jäisi märehtimään.
Nyt koitan vain levätä ja olla. Kun jaksan paremmin, tutkin jälleen lisää AVA- klinikan sivuja.
Se siitä asiasta tällä kertaa. Nyt en jaksa murehtia huomista, kunhan jaksaisin vain liikkua keittiöön asti hakemaan mehua. Siitä on tämän päivän murheet tehty.
Kiitos lukijoilleni, teitä on tullut jo monta!
Ensimmäistä kertaa viimeisen 18h sisään olen pystyssä tämän tekstin kirjoittamisen verran. Eilen koin päivällä jo kummallista väsymystä, kylmähorkkaa ja ampiaispesämäistä surinaa päässäni. Tunne oli niin kummallinen, että mietin tulevani hulluksi? Tunsin, kuinka huusin asioita, mutta en silti kuullut omaa ääntäni sen kummempana korkeutena.
Kotiin palatessani menin huilaamaan hetkeksi.. No, hetki muuttui viimeiseksi 18h ja viluhorkka jääkaudeksi pukiessani päälleni sukat, pitkät kalsarit, colleget, trikoopaidan, neuleen, toisen neuleen, villasukat, kolme peittoa ja toivoin * tuovan minulle myös hanskat. Tätä ei kotihoitajani muistanut toteuttaa, vaikka muuten hoitikin minua kuin kukkaa kämmenellä.
Kolmeen otteeseen olen kuumeenkin mitannut ja ihminen, jolle harvemmin kuume iskee, koki eilen tarkistaessaan tilannetta 38,89*c ruumiinlämmön. Olo oli kyllä hyvin sen mukainen.
Onneksi tämä nukkuminen auttaa. Ja sitä nyt sitten saa luvan ollakin, sen verran olen työhöni sitoutunut ja motivoitunut, että kovin pienestä en kotiin jäisi märehtimään.
Nyt koitan vain levätä ja olla. Kun jaksan paremmin, tutkin jälleen lisää AVA- klinikan sivuja.
Se siitä asiasta tällä kertaa. Nyt en jaksa murehtia huomista, kunhan jaksaisin vain liikkua keittiöön asti hakemaan mehua. Siitä on tämän päivän murheet tehty.
Kiitos lukijoilleni, teitä on tullut jo monta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)