sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Arttu

En tiedä olenko elänyt jossain pimennossa, mutta nyt olen kuullut tämän. Se helpotti elämistäni. Jotenkin. Kun radiostakin kuuli tämän. Kun asia on puhuttavissa. Lapsettomuus.


http://www.youtube.com/watch?v=XiZ51JdzxQQ


Sanat:


Siinä naapurien puolelta, lasten äänet kaikuu. Tällä puolen vuosivuodelta, kasvaa hiljaisuus ja kaipuu. Kuin ankat Stenvallin taulusta, raitalakanoissa toinen valveilla. Kauanko jaksamme haaveilla kehtolaulusta?

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Meidän valikoivat katseemme, kaikkialla huomaa. Mainoskuvissa ja puistoissa kaunista luojan luomaa. Ehkä meidänki aika nyt ois? Tällä tutulla käytävällä ootellaan, sisään huoneeseen kohta kutsutaan. Onnen meille sois.

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Olen aina rakkaani puolella, joulupöydässä tahdon sua suojella niiden kysymyksiltä, jotka meitä satuttaa. 

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.




Kiitos Arttu Wiskari. 



2 kommenttia:

tyttöankka kirjoitti...

Minuakin tuo laulu koskettaa kovasti. Koko eilisillan sitä myös sattumalta kuuntelin.

Jään seuraamaan kuulumisiasi. :)

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Hei tyttöankka! Kiitos viestistäsi, on kiva tietää, keitä blogiani lukee. Ja lukeeko ylipäätään.
Wiskarin kappale on soinut koko päivän päässäni ja uskon sen tuovan huomiseen seksuaaliterapeutin vastaanotolle energiaa. Toivon niin.