Osa 4.

Pistokset jatkettu. Olen ollut reipas, antanut sekä ystäväni että mieheni pistää. Tänään pistin itse (!?!) Ajattelin, että se olisi kuin napanuoran tiukentamista näin alkusenttimetreille. Kuitenkin hätäilin pistoksessa, lähes meni pieleen. Mutta ei kuitenkaan. Osasin. Melkein. Ehkä huomenna olen parempi? Ehkä kykenen. Ehkä jaamme tämän mieheni kanssa. Ehkä jonain päivänä vihdoin kohtaamme. Olen niin sekaisin; itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Miksi sitä kutsutaan?

terapia.

Täällä syön puuroa. Laitoin siihen ensimmäisen kerran sitten vuosiin voisilmän. Yritin poiketa aamurutiineista. Puurosta tuli Pahaa. En voinut syödä sitä. On minullakin ongelma. Teenkö elämästäni joka asiassa ongelman? Haluanko ongelmia? Haluanko olla onneton? Haluanko olla lapseton?

Pelottaa. Mieheni ei pääsekään mukaan. Meillä on täys työ tällä viikolla saada pidettyä kalenteriaikatauluistamme loppuviikolle kiinni, joten suosittelin hänen jättämään terapiakäynnin väliin. Voisin itsekin jättää. Eikö saman asian ajaisi kuuma höyry saunassa ja lasillinen kuplivaa? Viikonloppuna kokeilin, nyt jo taas murehdin.

Viikonloppuna sain muutenkin ajateltavaa, iskun päin kasvoja. Nainen, jota en entuudestaan tuntenut, mutta tutustuin, kertoi avoimesti lapsettomuushoitokierteestään. Miten se päätyi onnellisesti. Miten lapsi täyttää jo pian kolme. Kerroin hieman omaa tarinaani ja kiitin tätä uskollisuudesta minua kohtaan. Hän totesi kylmästi: Sinä olet vielä niin nuori, että älä murehdi. En saanut sanotuksi, kuin "puolitoista vuotta on kiertoja takana, en enää tällä menolla ole kauaa nuori."

Ties tarkoittiko hyvää, mutta sanoi pahaa. Mutta teki rei´än sydämeeni. Ystävälleni tästä avauduttua hän totesi, "aika on puolellasi, usko pois."

Mutta kuinka kukaan tämän helvetin läpikäynyt voi toiselle edes todeta kylmän viileästi, että ei sinun aikasi vielä olekaan, koska olet liian nuori. Olen (olin?) nuori, koska olen aina halunnut perustaa perheen nuorena, saada lapsille pienet ikäerot ja olla energinen äiti, joka pystyy mihin vain! Pian varmasti koukkuselkää alkaa vihloa...

Miksi tässä elämässä pitäisi edetä tietyllä sabluunalla? Hyvähän se on, että olemme hakeutuneet hoitoihin "ajoissa" ja emme joudu taistelemaan aikaa vastaan, mutta omia voimiani vastaan kuin minkä ikäisenä tahansa.

Nyt menen valmistautumaan seksuaaliterapeutin vastaanotolle. En laita ripsiväriä, tänäänkään.

Arttu

En tiedä olenko elänyt jossain pimennossa, mutta nyt olen kuullut tämän. Se helpotti elämistäni. Jotenkin. Kun radiostakin kuuli tämän. Kun asia on puhuttavissa. Lapsettomuus.


http://www.youtube.com/watch?v=XiZ51JdzxQQ


Sanat:


Siinä naapurien puolelta, lasten äänet kaikuu. Tällä puolen vuosivuodelta, kasvaa hiljaisuus ja kaipuu. Kuin ankat Stenvallin taulusta, raitalakanoissa toinen valveilla. Kauanko jaksamme haaveilla kehtolaulusta?

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Meidän valikoivat katseemme, kaikkialla huomaa. Mainoskuvissa ja puistoissa kaunista luojan luomaa. Ehkä meidänki aika nyt ois? Tällä tutulla käytävällä ootellaan, sisään huoneeseen kohta kutsutaan. Onnen meille sois.

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.

Olen aina rakkaani puolella, joulupöydässä tahdon sua suojella niiden kysymyksiltä, jotka meitä satuttaa. 

Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.



Kiitos Arttu Wiskari. ♥

Antti Kaikkonen.

Lähes koko päivän ajan, näin sairaslomalla kun on aikaa, olen odottanut jonkun teistä blogisteista aloittavan keskustelua Kaikkosesta. 

Ote Iltasanomien verkkosivuilta:

Helsingin käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä tuomittu kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) pohtii tuomiosta valittamista hovioikeuteen.

- En pidä päätöstä oikeana. Harkitsen, tyydynkö tähän vai haluanko valittaa asiasta hovioikeuteen, Kaikkonen kirjoittaa blogissaan.

Kaikkonen kieltää olleensa "tietoisesti mitään rikosta tekemässä".

- Oma kuppi on kyllä jo aika täynnä tätä aihetta. Mielellään tämän jo jättäisi taakse.

Kaikkonen kirjoittaa oikeusprosessin olleen tuskallista aikaa. Kaikkosen ja hänen puolisonsa, veteraanikansanedustaja, Satu Taiveahonadoptioprosessi keskeytettiin oikeuskäsittelyn vuoksi.

- Onnettominta tässä on, että adoptioprosessimme keskeytettiin aivan kalkkiviivoilla. Tätä on mahdoton vieläkään hyväksyä.

Sosiaaliviranomaiset vaativat, että pariskunta kertoo Kaikkosen saamasta rikossyytteestä adoptiomaahan Etelä-Afrikkaan.

Ette keskustelua kukaan aloittaneet, joten minäpä toivon tämän vähän puhuttavan myös teitä. Tämä on suuri asia, niin suuren suuri asia meille. Ei sitä moni ulkopuolinen voi lapsettomuuden tiedostamattomasta maailmasta ymmärtääkään! Ymmärtääkseni Satu Taiveaho on toiminut lapsettomien yhdistys Simpukassa puheenjohtajana jo jonkin aikaa ja on ääneen kertonut koko kansalle Antin kanssa käymästään lapsettomuuden tuskaisesta tiestä. He antoivat osakseen kasvot lapsettomuudelle. Vain yksi pariskunta Suomessa, mutta ovat useiden ihmisten muistoissa muun muassa näistä keskusteluista. 

Pariskunta on menettänyt toivonsa ja uskonsa oman lapsen saamiseen, joten ovat hakeutuneet adoptioprosessiin, joka vedetään jäihin Kaikkosen luottamusaseman väärinkäytön hyväksi.


Itse en ole todellakaan sitä mieltä, että Kaikkonen olisi toiminut oikein tehdessään väärin, mutta joku tässä asiassa saa niskavillani pystyyn! Viedäänkö murhasta tuomitulta henkilöltä mahdollisuus isyyteen ensisijaisesti vankeuteen jouduttuaan? Tehdäänkö ihmisistä lapsettomia pelkästään tuomioiden vuoksi? Olen surun murtamana tästäkin uutisesta. En tiedä miksi, olenko todella ollut liian pitkään jo kotona sairastamassa ja tarvitsisin muunlaista verkostoa ympärilleni kuin Internetin ihmeellisen maailman.

Huomista omaa tuomiota odotellen,

Tuulen kuiskaus