Osa 5. Ja viimeinen.

Kuten otsikkokin sen kertoo, oli tarinamme tältä erää tässä. En jaksa uskoa muuhun. Maailmani romahti eilen.

Minun piti aamulla mennä klo 9 aikaan lääkärin vastaanotolle. Mieheni on ollut kovin vaikea päästä käynneille mukaan, koska tekee reissuhommia. Lääkäri viime viikolla, kun olimme hoidon suunnittelukäynnillä, totesi että ei mieheni eiliselle käynnille tarvitse tulla. Että se on vain rutiinitarkastus pistosten alkamisen jälkeen.

Niinpä niin. Mieheni ei siis ollut mukana, vaan olin yksin. Yksin kuulemassa että tyhjää täynnä. En jaksa uskoa muuhun, nyt se on minusta otettu pois, eikä annettu. Aikaisemminhan olemme olleet yhdessä inseminaatiohoidossa, josta lääkäri totesi minulle, että ei tästä taida teille apua olla, kun miehen siittiöt ovat vähäiset ja minun munarakkulani olemattomat. Tehtiin silloin päätöis ivf tai icsi- hoidoista. Nyt kello on käännetty toisinpäin. Vaikka totuushan on, että aikaa kuluu jatkuvasti.

Istuuduin jälleen lääkärin tutkittavaksi. Olin toiveita täynnä. Se alkoi murentua. Lääkäri sanoi "oho" ja tuloksena oli, että hän oli yllättynyt gonal- lääkkeen nopeasta vaikutuksesta minulle. Hänen mukaansa lääke oli tehonnut kahteen munarakkulaan hyvin. (Olivat läpimitaltaan n. 17-18mm) Ja muut, ne "noin 40.. Olivatkin edelleen PCO:n tapaan pieniä, kivikkoisia kummajaisia. Niin, ne eivät olleet kasvaneet. Niin, emme saaneet kasvatettua kuin kaksi. Lääkäri ei suostunut kasvattamaan enempää, hänen mukaansa olisi sellainen riski, että nämä kaksi tekisivät jotain tuhoja (?) siellä jos muita vielä kasvatettaisiin. Nyt olisi tartuttava aseisiin. Tamperetta konsultoitiin, ei mitään. Tampere vastasi, että eivät ota vastaan vain kahden rakkulan vuoksi. Rakkuloita olisi tullut kasvaa ainakin 10-16, jotta siitä olisi hyötyä. Että olisi toivoa. Näinpä olenkin sitten eilen epätoivossani, ikäänkuin lohdutuspalkinnoksi jaettuna, pistänyt itseeni irrotuspiikki Pregnylin. Tällä piikillä on nyt siis "valettu vielä toivoa" meille, että voisimme jaksaa odottaa elo-syyskuuhun. Inseminaatio on siis huomenna. Miten nämä asiat voivatkaan muuttaa muotoaan näin nopeasti. Kyllästyttää. Tympäisee. Enää en karju ja huuda. Mutta poikki olen. Tästä kaikesta.


Eli siispä. Tänään ei toimenpiteitä. Huomenaamuna siemenet sairaalaan ja itse menen perässä. Kunhan siemenet on pesty. Niihin en usko lainkaan. Tulokset ovat olleet niin surkeita aikaisemminkin.

Seuraava ivf/ icsi- kierto voidaan tehdä elokuussa. Katsos, aina on oltava kuukauden kiertoväli pistosten jäkeen. On pistoshoito, "peruskierto", pistoshoito, "peruskierto" (Siksi lainausmerkeissä, että eihän minulla ole mitään ns. peruskiertoa olemassakaan.. sairastanhan pco:ta!) Ja nyt kun on heinäkuun polit kiinni, emme pääse koska pistoshoidot tehtiin toukokuussa, ei voi tehdä kesäkuussa, heinäkuun laitos on kiinni ja sitten onkin jo elokuu.

Mitä tähän pitäisi sanoa??!!

Osa 4.

Pistokset jatkettu. Olen ollut reipas, antanut sekä ystäväni että mieheni pistää. Tänään pistin itse (!?!) Ajattelin, että se olisi kuin napanuoran tiukentamista näin alkusenttimetreille. Kuitenkin hätäilin pistoksessa, lähes meni pieleen. Mutta ei kuitenkaan. Osasin. Melkein. Ehkä huomenna olen parempi? Ehkä kykenen. Ehkä jaamme tämän mieheni kanssa. Ehkä jonain päivänä vihdoin kohtaamme. Olen niin sekaisin; itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Miksi sitä kutsutaan?

Osa 3.

Vasen, oikea, vasen.

Siinä tämän hetkinen. Pistoksien puolet. Niitä vuoroitellaan puolelta toiselle, että olisi tasapeli kummallekin puolelle vatsamakkaraa. Peli-iloa toivotan minä! :-)

Ensimmäisillä panoksilla siis mennään. Oireita ei juuri ole ollut, mutta tänään näppäili hieman vatsan seutua..

Mieheni on rautainen pistosten laittaja, olen hänestä ylpeä!

Nimimerkki "Itse silmät kiinni kun toinen pistää"

ps. Lääkehän ei maksanut n. 200€ vaan 284,75€ kelakorvausten jälkeen! Eli Kelan lääkekaton ylitystä odotellessa.. tänä vuonna se on kuulemma 670€.

Osa 2.

Lääkärikäynti.

45minuuttia myöhässä.

Odotellaan käytävällä.

Kurkkua ahdistaa.

Itkettää.

Mieheni ajatukset ovat kuun ja taivaan välillä.

Hän kyselee typeriä.

Meidän vuoronumeromme.


Ystävällinen lääkäri. "Hei". Ja tuttu käden puristus. Kurkkuani ahdistaa. Itkettää ihan hurjasti. Ultrataan. Munarakkuloita nähtävissä 1, 2, 3, ...tuttua pco- potilaalle jatkaa lääkäri 4, 5, 6, 7, ...ymmärräthän, että hyperstimulaation riski voi olla valtava. Tiedätkös mikä se on 8, 9, 10, 11, 12.. Ainakin 12 munarakkulaa nähtävissä. Okei. Tehdään niin, että aloitamme nyt pistoshoidot ja saat tästä lukujärjestyksen. Oletko ok?

Itkettää. Saan hymyn ja nyökkäyksen. Mieheni ei puhu mitään. Puristaa vain kädestäni. Silmissäni sumenee. Taisin olla hetken taju kankaalla, kunnes sain itseni kasattua. Ei tässä mitään.

Saan kysyttyä mieltämme ahdistaneen kysymyksen. Voiko ivf:n sijasta tehdä ICSI:n? Mieheni stressi hermostuttaa meitä kumpaakin ja pelkäämme, että vähäisetkin siittiöt ovat nyt surkastuneet tai surkastumaisillaan tästä prosessista. Lääkäri on ystävällinen. Toteaa vain, että se on hyvin mahdollista. Sitä ei voida tietää ennenkuin itse päivänä, kun punktio tehdään ja siemenneste analysoidaan ja pestään. Usein kuulemma joka tapauksessa puoliin munarakkuloista tehdään ICSI ja puoleen IVF. 50/50. Se on mahdollista. Mutta kuulemma enemmän mahdollisuuksia on IVF:llä, jolloin munarakkula saa itse päästää siemeneen sisäänsä, eikä kukaan ihminen sitä riekaloi. Munarakkulat eivät kuulemma siitä pidä. Kaikki on kuitenkin mahdollista.

Munasarjastimulaatio. Sillä nimikkeellä lukujärjestys annettiin. Suunniteltu punktioviikko 20.
Ja no niin. Pistospäivä alkaa tänään. Muistathan, että pistos tulee antaa ihon alle vatsamakkaraan joka päivä samaan aikaan. Ymmärthän? Taas kurkkuani ahdistaa, mutta nyökkään. Pistoksen nimi on GONAL. Sairaanhoitaja näytti pistoksen, otat makkarastasi näin kiinni ja pistät näin. Kas näin. Hyvä ja sitten muista, että et vedä verta piikkiin, se menee muuten rikki. Ainiin, tiedäthän että tämä lääke maksaa noin 200€. Tarvitset niitä ehkä myös toisen. Onnea matkaan.

Se alkaa tänään. Apua, tänään! Lääke on vielä kaupassa. Ehkä uskalla mennä hakemaan sen. Mieheni meni töihin. Yhtä ymmällään hänkin.

Viimeinen lääkärin lause kummittelee päässäni; "Tämä teidän lapsettomuutenne on niin selkeä, että se päättyy ihan varmasti hyvin. En voi luvata mitään, mutta toivotaan kaikki yhdessä."

Hienoa, että jollekin tämä on selkeä paketti. Kuvittelin sairaala jalkojeni alla poistuessa rakennuksesta, että miltä tuntuisi työskennellä siellä muutaman vuoden kuluttua. Voisin olla vertaistukiolkapää. Sellaiseksi minusta olisi. Siinä minulle tulevaisuuden haaveammatti. Hah. Kuka pieni lapsi haaveilisi kiharatukkaisena nappisilmänä olevansa isona lapsettomuushoitojen vertaistukitäti? - Niinpä.

Vappu taitaa mennä tänään moppia heiluttaessa ja energiaa purkaessa. Ehkä viimein vaihdan verhot. Jotain muutosta arkeen, kun ei muuten ole ;-)


Asia kerrallaan. Vappuiloa sinulle!