Eilen kirjoittaessani kaveriperheen vierailusta meillä olin jokseenkin hieman järkyttynyt, mutta samalla myös hölmistynyt. Luulin, että näen jopa unta?

Ajattelin, että voin jatkaa illan kulun tapahtumia, koska juttu jäi kesken.
Kun jäimme kolmisin, miesten uppoutuessa tietokoneen maailmaan, kysyi perheen äiti minulta että
"No, koskas teille?" Vapisevin sormin ja tärisevällä äänellä vastasin "Ei kukaan ole ainakaan vielä antanut lupaa"
Äiti jatkoi:
"Ai, etkö sä tykkää lapsista?"
Minä:
"Kyllä tykkään.." (Siihen mennessä olin ollut ainoa aikuinen, joka istui lattialla koko lapsen vierailun ajan leikittäen ja laulattaen tyttöä..)
Äiti jatkoi:
"Etkö sä sitten halua lapsia?"
Siinä vaiheessa kirpaisi ja lujaa. Jostain tuolta se tuli ja annoin mennä. Yritin olla reipas, kasasin itseni siinä tilanteessa, omassa olohuoneessani.
"Mulla on sellainen sairaus, että se ei ole vain niin ja näin. Mielellänihän me jo oltais vanhempia, mutta sitä ei nähtävästi tahdota meille suoda."
Äiti:
"Ahaa (silmät suurina, ei kuitenkaan pahoillaan olevina) no voi että, mikä sairaus?"
Minä:
"PCO, se on sellainen monirakkulaoireyhtymä, joka ainakin toistaiseksi on nähtävästi hidastanut lapsen saamista.."
Äiti:
"Oho."
Ja juttu jatkui jo syntyneen lapsen tutin syömisestä.. .


Että sellaista meidän olohuoneessa eilen. Siitä sitten viime yön unetkin koostuivat. Mahtavaa!