Tänään juhlissa.

Tänään, sunnuntaina.

Olimme pienen pojan juhlissa, johon koko suku kerääntyi onnittelemaan lapsen syntymäpäiväjuhlia. Oli mukava mennä tapaamaan pitkästä aikaa tuttuja kasvoja, mutta toisaalta tilanne on myös aina kovin työläs itseni kannalta. Tiesin jälleen, mitä oli odotettavissa. Perheen äiti on jälleen raskaana ja odotettu päivä on pian käsillä.

Kuitenkin tänään juhlittiin perheen vanhimman, mutta vielä kovin pienen, pojan syntymäpäiviä. Lahjoja oli vaikka millä mitalla; legoja, paitoja, pelejä, elokuvia, yms. Kaikki niin sopivaa ja somaa, kaikesta kovin riemuissaan.

Kun alkuhuuman ohi on päästy, lapset leikkivät toisaalla, keskittyy naisten rupattelu pöydän äärellä perheen äidin kasvaneeseen kumpuun. Käydään vointi läpi, synnytystoiveet, haaveet ja arjen pyörityksen haasteet joka kulmasta läpi. Äiti toteaa, että "Jätinkin äitiyspakkauksen tuohon katseltavaksenne, tulkaahan".
Kaikki siirtyvät ihastelemaan uuni tuoretta 2012 vuoden äityspakkausta. Kaikki on niin pientä, kaunista ja uutta toivoa täynnä. En pysty koskea vaatteisiin, en nyt. Olen kasannut itseni viime viikosta lujalla otteella pystyyn, olen nyt vahvempi kuin viime viikon. Nyt ei itketä, ajattelen. Siirryn etäämmälle katselemaan valokuvia ja näen paljon hymyileviä katseita kuvissa. Sitten se tulee, se kommentti, jota odotin jo kauhulla;
"Tulehan nyt katsomaan näitä ihastuttavia vaatteita?" Hymähdän.
"Ai, et tule. No, tulette sitten rauhassa, yhdessä * kanssa katselemaan vaatteet, kun muut olemme jyllänneet ne läpi."
Hymähdän jälleen.
"Niin, voitte rauhassa nähdä miten ihania nämä ovatkaan ja miettiä sitten sopivaa ajankohtaa teidän elämäänne. Ai mutta, eihän sellaista taida sopia ääneen sanoa. Itse en siitä pidä, että udellaan, että milloinkas"
Normaalisti kovin puhelias minäni on jälleen vain hymähdys tuulella.
"No, mutta; Milloinkas?"

Ja taisinkin nähdä sillä hetkellä tarpeen käydä vessassa. Siihen jäi vuoden 2012 äitiyspakkauksen tutkiminen osaltani. Kiitos ja riitti, hei.