Kuume on edelleen paikoillan, nyt hiljalleen kuitenkin helpottamaan päin. Taisi kuitenkin olla kohtalon ivaa tämäkin paska kuitenkin, sillä huvikseni sain aikaiseksi vessareissulla ovulaatiotikkuun kaksi viivaa Voi paska. Olispa se tietysti ollutkin, että juuri silloin kun sellaista läheisyyttä vähiten kaipaat, niin tärähtää niin täydelliset viivat mittariin. Eli illaksi on tiedossa dosetillinen buranaa ja koko päivänä en täältä pedin pohjalta nouse silläkään uhalla, vaikka olo alkaisi olla helpompi!
Näin täällä tänään. Viimeiset 30h olen maannut raatona samassa asennossa ja katsomo.fi sekä yleareena.fi ovat olleet kovassa suosiossa, kunhan olen silmiäni välillä jaksanut raottaa. Äsken (erehdyin?) katsomaan eilisen ohjelman 11 tapaa jättää nainen. - Kyllä vain. Ja aiheena oli simsalabim: lapsettomuuden mukanaan tuoma ero! Mies oli kummempia selityksiä selittelemättä jättänyt naisen kertomalla kommentikseen vain, että "haluan naisen, joka voi tuoda minulle biologisia lapsia".
Katso, jos uskallat.
http://www.katsomo.fi/?progId=147247
Olemme meidän parisuhteessamme puhuneet useaan otteeseen tästäkin puolesta. Olemme suhteellisen nuoria aikuisia, mutta tämä PCOn olemassa olo on kulkenut mukanamme lähes koko parisuhteemme ajan. Sain tietää siitä, kun olimme seurustelleet vajaan vuoden. Tuolloin sitä oli rikki, niin perkeleen rikki huutaen ja itkien sitä tuskaa. Mies ei kuitenkaan ymmärtänyt, eikä tahtonutkaan ymmärtää tilanteen vakavuutta, koska emme olleet vielä valmiita ryhtymään yhdessä vanhemmiksi. Kumpikin olemme eroperheen lapsia, joten halusimme taata sekä itsellemme, että toisillemme sen lupauksen, että kun niin suuriin päätöksiin lähdetään, olemme yhdessä ikuisesti. Silloin vielä tutustuimme haparoivin askelin toisiimme.
Nyt kuitenkin tuosta kaikesta on kulunut jo 4,5 vuotta aikaa. Muistan kuitenkin ensimmäisen diagnoosipäiväni paremmin kuin mitään menneisyydestäni. Silloin jo ajattelin, että elämästäni voi tämän myötä kadota pohja. Pidin kuitenkin itseni pinnalla. Jollen itseni vuoksi, niin parisuhteeni. Ymmärsin pian, että mieheni on minulle kaikki kaikessa ja en häntä halua koskaan menettää. Enkä näin ollen myös painostaa.
Oikea aika kuitenkin tuli viime syksynä kalenterissamme vastaan. Niinpä niin, se kuuluisa oikea aika. Laskin kalenterista, että vaikka lapsi saisi alkunsa meidä rakkaudestamme toisiimme heti, olisin silti mahdollisesti kyennyt valmistumaan ammttiini ajallaan ja kaikki olisi täydellistä. Mikä olisikaan parempi lahja ammattiin valmistuneelle.
Tietä alettiin kuitenkin raivaamaan mahdollisimman nopeasti; sillä kun jätin ehkäisyn pois, mukana tulivat valtavat vatsakivut, kuukautiset eivät alkaneet ja kroppani alkoi takkuilemaan. Tunne oli tuttu; näin oli tapahtunut kropassani jo silloin, kun olin vasta teini-tyttö. Tämän vuoksi sain siunauksen äidiltäni käyttää ehkäisypillereitä. Pillerit tulivat mukaan elämääni jo ollessani 14 vuotias. Ne joko pelastivat minut, tai tuhosivat minut. Sitä en tiedä. Kumpi olisi ollut pahempi; käyttää niitä ja olla tarkkna kuin kello ilman kipuja vai kärsiä kivuista ja epäsäännöllisyydestä pahimman murrosiän mutkissa.
Olemme mieheni kanssa puhuneet, niin paljon puhuneet, että miten lapsettomuus hajottaa parisuhdettamme. Se on keskeisin puheenaihe perheessämme. Kyllä, minä puhun meistä perheenä, vaikka emme ole naimisissa ja meillä ei ole lapsia. Ensimmäistä en mene takuuseen tapahtuuko koskaan ja toisesta on vain syvä toivo tuolla jossain. Joten miksi emme olisi silloin perhe. Minä ja hän.
Puhumme ja joskus osaltani puhuminen johtaa riitaan, mutta silti ilma on tällä hetkellä puhdas. Puhtaampi, kuin aikoihin. Tiedämme, mitä toinen ajattelee. Ja asioihin ei tarvita sanoja. Olemme kuitenkin päättäneet olla luovuttamatta. Olemme päättäneet olla ikuisesti yhdessä. Eikä siihen tarvita vielä suunnitelmia adoptiosta tai sijaisvanhemmuudesta, ei vielä. Siihen olemme vielä liian kypsymättömiä. Nyt on vain vielä haave.
HENTO KUISKAUS
(Suvi Teräsniska)
säv: Petri Somer san : Lasse Wikman
Tahtoisin sen tunnustaa
kukaan ei oo yhtä tärkeä
tätä yötä kun kanssasi kuljen
uskalla en liikahtaa
enkä lumousta särkeä
kaiken muun tästä huoneesta suljen
Iho muistaa jokaisen kosketuksen
mieli noiden sanojen merkityksen
sydän viimein ymmärtää kaipauksen
ja niistä jokainen tahtoo lisää
”Hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää
syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu”
Pimeys yön sakenee
tulet lähemmäksi minua
väkevämmin kuin ikinä elän
pelkoni pois pakenee
riittää kun vain katson sinua
silloin menneelle voin kääntää selän
Iho muistaa jokaisen kosketuksen
mieli noiden sanojen merkityksen
sydän viimein ymmärtää kaipauksen
ja niistä jokainen tahtoo lisää
”Hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää
syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti