Tyhjyys
Tätä tekstiä ei ole helppo kirjoittaa. En edes tiedä, miten sen aloittaisin tai muotoilisin.
Tämä ilta on ollut aika tunnepitoinen edes sun takas.
Rakkaimpiin ystäviini lukeutuva henkilö vietti tänään aikaa kanssani. Odotin iltaa kovasti ja olisin toivonut tapaamista jo paljon aikaisemmin, kuin tänään. Syy siihen on yksinkertaisesti ystävän ikävä. On ollut niin kovin ikävä niitä hetkiä, jolloin saan jutella ihmisen kanssa kasvotusten, joka jaksaa pysyä rinnalla ja vierellä aina.
Nyt kuitenkin tilanne nähtävästi on kääntynyt toisinpäin. En enää ole sama aurinkoinen itseni, jonka kanssa olen oppinut elämään tämän elämän maanpäällä. Olen muuttunut vuodessa sisäänpäin kääntyneeksi, yksinäisyyteen pyrkiväksi olennoksi, jota en itsekään enää tunne. Tunnemyllerrykseni valtaa jokaikistä päivääni. Aivan jokaikistä hetkeä ja olotilaani. Ei ole aikaa ja paikkaa, jossa olisin vanha oma itseni. Minulla tuntuu olevan kaksi roolia: on työminä, josta suoriudun päivittäin kunniakkaasti ja pidän itselläni korkean tason onnistuneena työntekijänä, ja itkuminä.
Keskustelimme ja...
Nyt en tiedä enää, onko minulla tivis ystävyyssuhde. Sitä ei voi tietää, ennenkuin sen näkee ajanmyötä. En haluaisi olla näin paha ihminen, mikä minusta on tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti