keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Soitto.

Viimein sain perjantaina aikaiseksi tehdä elämäni vaikeimman soiton. Työmatkallani, ajaessa, siihen päädyin pystyväni.

Ja ilokseni Tampereen AVA- klinikalta vastasi iloisen kuuloinen vastaanottovirkailija, joka hymyili puhuessaan. Oli helppo puhua, kuin mistä tahansa arkipäivän asiasta. Jo se, että sain puhua ulkopuolisen ammattilaisen kanssa teki niin hyvää, niin mitä sitten voisin saada terapiasta. Se ei jää nähtäväksi, sillä siihen tällä hetkellä aion pyrkiä. Raha ei saa olla esteenä, nyt on kyse omasta romahtamisestani. 

Ei kommentteja: