Parempi päivä.

Tänään ajattelin pitää paremman päivän. Ihan näin vaikka itsenikin vuoksi.

Silmäni ovat tällä hetkellä lähes muurautuneet surusta toisiinsa, peilistä katsovaa henkilöä en ollut aamulla edes tunnistaa. Mutta nyt on se, parempi päivä.

Viikonloppu meni hupskeikkaa - täysissä tohinoissa. Ohjelmaa riitti useampien juhlien sekä isompien ostoksien äärellä. Omaa oloa ei kovin ehtinyt tarkkailla, kun sille ei antanut aikaa. Mutta todettakoon, että kiertopäivä ykkönen tuskin oli ykkönen. Päättäväisenä naisena kuitenkin haluan uskoa siihen, mutta pienet tuhrut, joita kahden päivän aikana koin, olivat ennemminkin ehkä huono vitsi kuin kiertopäivien alkuun lähtö.

Viikonlopun aikana puolukkapäivät siis olivat jo historiaa. Lauantaina aloitin kuitenkin kiertopäivä kolmosena anastrozol- lääkkeen. Eihän minulla ollut vaihtoehtoja, eikä ketään, kenen puoleen kääntyä viikonloppuaikaan. Mistä tiesin, teenkö oikein vai väärin?
Mutta näin päädyin. Hyvä niin. Eilen soitin Ava- klinikalle kysyäkseni tästä ja kannustava kätilö vastaanotosta sanoi minun tehneeni juuri oikein. Varmistin vielä ajanvaraukseni tämän kuun loppupuolelle. Ystävällinen vastaanottonainen vielä puhelun päätteeksi toivoi, että minulla olisi kaikki hyvin.
Voi, miten lohduton itku siitä alkoikaan. Mitä muutakaan voisin itse toivoa?


Päivä jatkui kuitenkin töissä. Kevyttä tahtia kohti iltaa. Suunnittelin, miten puran päätäni kuntoiluun illan aikana, mutta sainkin kutsun ystäväni luo iltateelle. Paransimme ja pahensimme maailmaa lähes NELJÄ tuntia! Se siitä pikavisiitistä. Vaikka näemme usein, ei aina avata suurimpia haavoja. Nyt ajattelisi, että ne saavat jälleen muhia laastarin alla seuraavat kerrat kun tapaamme. Jos näin isoista asioista puhuu aina kun tapaa toisen, katoaa elämästä se pieninkin ilo. Toivon ystävyydeltä kuitenkin myös huumoria ja spontaaneja ilon hetkiä.

Kotiin tulin siis vasta tällaisen päivän jälkeen illalla myöhään. Hain postin, kuten kuka tahansa ja mainoksen välistä pilkotti kirjekuori. Tarkemminkin kaksi. Toisen oli kirjoittanut tuttu käsiala kauakaa, toisen keskussairaala. Päätin jättää iloisemman kuoren seuraavaksi ja avasin keskussairaalan kirjeen.

Meidät on otettu tosissaan. Saimme ensimmäistä kertaa kutsun Gynp naistentautien poliklinikalle kuun viimeiselle päivälle. Eikö julkinen terveydenhuolto ollutkaan hylännyt meitä? Eikö tässä pitänyt ollakin  jokin "vuoden jonotusaika". Sitä en tiedä enää, mutta iloinen olen. Saisimmeko vihdoin vaatia lähetteen AVA- klinikalle ja pääsisimme "himpun" verran halvemmalla, (niin, lapsenteko voi olla kallista lystiä.. tälläkin hetkellä kustannuksemme ovat hiponeet jo tuhanteen euroon, vaikka olemme hoidoissa vasta alkutekijöissä.. toisille se lapsen"teko" on ilmaista, jopa vahingollista..) 

Sängynpohjalla päivää pohtiessani iski järkyttävä migreeni. Enää tähän päivää jäsennellessäni en yhtään ihmettele sitä. Tänään on parempi päivä. Parempaa päivää myös sinulle <3