IUI

Klo 05:30 soi kello. Nyt on se aika.
Meitä väsytti kumpaakin älyttömästi, koska eilen valvoimme typerän elokuvan parissa aivan liian myöhälle. Oli aika laittaa ajatuksia narikkaan. Siinä ainakin onnistuimme.

Klo 06:00 pärähti kello jälleen, olimme täysin aikataulussa. Juuri silloin saimme viimeisetkin siemenet purkkiin.

Klo 06:30 lähdimme kotipihasta sairaalaan, onneksi ei ole pitkä matka. Odottelimme käytävällä labran aukeamista.

Klo. 07:00 jätimme siemenet pesulaan.

Tulimme kotiin ja aloitin klo 07:30 soittamisen naistentaudeille. Puolen tunnin aikana soitin noin 40 kertaa. Se on ainut aika päivässä, jolloin lapsettomuuspoli tulisi saada kiinni. Vain vastaaja vastasi, johon ei voinut edes viestiä jättää.

Epätietoisuus iski, mihin aikaan meidän tulisi Arttu Wiskaria lainatakseni olla tutulla käytävällä oottelemaan..

Niin. No menimme kuitenkin klo 08:30 aikaan polille. Jonotimme kärsivällisesti. Jopa hassuttelimme jonossa. Ilmoittautumisjono oli pitkä ja joku harjoittelija luukulla näytti olevan. Kyselin, onko sperma mahdollisesti jo valmista. Ei tietoa. Onko pitkä aika meidän vuoroomme? - Ei tietoa. Eli istumaan.
Istuimme 45minuuttia aulassa kärsivällisesti. Sitten tuli vuoromme.

Jälleen UUSI lääkäri otti vastaan. Totesi, että nyt on huono päivä. On kiirettä ja hän päivystää yksin, mikä meidän asia on? Huoh. Meinasin räjähtää. Sitten sairaanhoitaja sanoi, että menen hakemaan sperman, nyt on inseminaatio.

Inseminaatio tehtiin. Kyselin turhia ja typeriä, tympäisi kauheasti. Sattuikin kovasti. Siittiöitä oli tällä kertaa huonommin kuin viimeksi, mutta osittain myös viitearvojen sisäpuolella, eli mahdollisuuksia on. (Kuitenkin uskon vakaasti, että tänään tulee laittaa peitto heilumaan..) Vatsani oli ja on edelleen kipeä. Inseminaation jälkeen lääkäri totesi, että voisin makoilla tässä nyt seuraavat 10minuuttia. Koska jättivät meidät huoneeseen kaksin, päätin, että en päästä mitään sisältäni putoamaan liian aikaisin; makoilin gynekologin tuolissa lähes 30min :D

Lääkäri totesi siittiöistä, että niitä oli myös hyvin eteenpäin tulleita ja jonkin verran matkan varrella kuolleita, mutta pesun ne kestivät hyvin! Eli yritän jaksaa toivoa, vaikka totesinkin, että soittelen parin viikon päästä, miten lääkityksiä tehdään ja jatketaan tästedespäin, kun negatiivisen tuloksen jälleen saan. Eli 22.5.2013. Sinne asti tulisi nyt toivoa, että kuukautiseni eivät tällä kertaa alkaisi. Tai no, onko sekään hyvä, koska jos ne alkavat, on kierrostani jotain rippeitä olemassa, jollei raskaus alkanut tänäänKään.

Voi mikä päivä. Sitten tulimme kotiin, lösähdin kirjaimellisesti sohvalle ja en edes itkenyt. Nyt luulisin, että itkut ovat sivussa hetkeksi. Sen verran turvonneet luomeni ovat viime päivien saldosta. Mieheni lähdettyä töihin, lähdin kaupungille. Ostin tulevalle kummitytölle ristiäislahjan. Pyörittelin bodyja ja ajattelin, että josko ostaisin itsellenikin muistoksi tästä päivästä yhden. Ennen olisin tehnyt niin, tällä kertaa en missään nimessä tehnyt niin. Lähdin kultaisen sädekehän saattelemana kaupasta vain tytölle osa lahjasta mukanani. Sitten ostin uuden muumilautasen, sen olin ansainnut ITSElleni.

Aurinkoista loppuviikkoa sinulle, eiköhän aurinko tännekin risukasaan ala pian paistamaan!

Osa 5. Ja viimeinen.

Kuten otsikkokin sen kertoo, oli tarinamme tältä erää tässä. En jaksa uskoa muuhun. Maailmani romahti eilen.

Minun piti aamulla mennä klo 9 aikaan lääkärin vastaanotolle. Mieheni on ollut kovin vaikea päästä käynneille mukaan, koska tekee reissuhommia. Lääkäri viime viikolla, kun olimme hoidon suunnittelukäynnillä, totesi että ei mieheni eiliselle käynnille tarvitse tulla. Että se on vain rutiinitarkastus pistosten alkamisen jälkeen.

Niinpä niin. Mieheni ei siis ollut mukana, vaan olin yksin. Yksin kuulemassa että tyhjää täynnä. En jaksa uskoa muuhun, nyt se on minusta otettu pois, eikä annettu. Aikaisemminhan olemme olleet yhdessä inseminaatiohoidossa, josta lääkäri totesi minulle, että ei tästä taida teille apua olla, kun miehen siittiöt ovat vähäiset ja minun munarakkulani olemattomat. Tehtiin silloin päätöis ivf tai icsi- hoidoista. Nyt kello on käännetty toisinpäin. Vaikka totuushan on, että aikaa kuluu jatkuvasti.

Istuuduin jälleen lääkärin tutkittavaksi. Olin toiveita täynnä. Se alkoi murentua. Lääkäri sanoi "oho" ja tuloksena oli, että hän oli yllättynyt gonal- lääkkeen nopeasta vaikutuksesta minulle. Hänen mukaansa lääke oli tehonnut kahteen munarakkulaan hyvin. (Olivat läpimitaltaan n. 17-18mm) Ja muut, ne "noin 40.. Olivatkin edelleen PCO:n tapaan pieniä, kivikkoisia kummajaisia. Niin, ne eivät olleet kasvaneet. Niin, emme saaneet kasvatettua kuin kaksi. Lääkäri ei suostunut kasvattamaan enempää, hänen mukaansa olisi sellainen riski, että nämä kaksi tekisivät jotain tuhoja (?) siellä jos muita vielä kasvatettaisiin. Nyt olisi tartuttava aseisiin. Tamperetta konsultoitiin, ei mitään. Tampere vastasi, että eivät ota vastaan vain kahden rakkulan vuoksi. Rakkuloita olisi tullut kasvaa ainakin 10-16, jotta siitä olisi hyötyä. Että olisi toivoa. Näinpä olenkin sitten eilen epätoivossani, ikäänkuin lohdutuspalkinnoksi jaettuna, pistänyt itseeni irrotuspiikki Pregnylin. Tällä piikillä on nyt siis "valettu vielä toivoa" meille, että voisimme jaksaa odottaa elo-syyskuuhun. Inseminaatio on siis huomenna. Miten nämä asiat voivatkaan muuttaa muotoaan näin nopeasti. Kyllästyttää. Tympäisee. Enää en karju ja huuda. Mutta poikki olen. Tästä kaikesta.


Eli siispä. Tänään ei toimenpiteitä. Huomenaamuna siemenet sairaalaan ja itse menen perässä. Kunhan siemenet on pesty. Niihin en usko lainkaan. Tulokset ovat olleet niin surkeita aikaisemminkin.

Seuraava ivf/ icsi- kierto voidaan tehdä elokuussa. Katsos, aina on oltava kuukauden kiertoväli pistosten jäkeen. On pistoshoito, "peruskierto", pistoshoito, "peruskierto" (Siksi lainausmerkeissä, että eihän minulla ole mitään ns. peruskiertoa olemassakaan.. sairastanhan pco:ta!) Ja nyt kun on heinäkuun polit kiinni, emme pääse koska pistoshoidot tehtiin toukokuussa, ei voi tehdä kesäkuussa, heinäkuun laitos on kiinni ja sitten onkin jo elokuu.

Mitä tähän pitäisi sanoa??!!