Olen poikki. En jaksa tätä. Olen kyllästynyt. Itkuinen ja täynnä sontaa. Tänään töissä naiset alkoivat puhua kahvitauolla lapsettomuudesta. Siitä, miten sekin on nykypäivänä lisääntynyt paljon. Niin, että ei voi tietää ketä se koskettaa. Pohtivat, miten keneltäkään ei voi kysellä, milloin tehdään lapsia. Niin. Ovat silti kysyneet. Ovat silti satuttaneet. Satuttivat silti keskustelullaan niin paljon.
Eilen illalla murruin siskoni eteisessä. Itkin, itkin ja itkin. Sain lohtuakin, mutta en voi olla hänen seurassaan kuin ei mitään. Hän on jo yli puolivälin raskaana ja onnellinen siitä, tottakai! Niinkuin kuuluukin! Hän on kärsinyt paljon raskautensa aikana ja minä en osaa häntä tukea. Miehelleni itken iltaisin, että miksi en osaa häntä tukea. Miksi itse olisin mielummin vaikka teho-osastolla raskaana, kuin tässä tilassa.
Miksi olen alkanut epäröimään koko ivf- hoitoa? Miksi en ole valmis kuulemaan, että ei sekään teille sovi? Että meille ei ole hoitokeinoa... Se pelottaa. Niin paljon, että olen valmis lopettamaan koko asian. Olenko ihan tollo?
Voi pienokaiseni, miten kaipaankaan sinua niin. Vaikka sinua ei edes ole, ei koskaan ole ollut edes pienen viivan vertaa. Silti kaipaan sinua niin. Tiedän, että olet siellä jossain, mutta hyvin kaukana. Et ole tulossa hetkeen kotiin, sillä syön ehkäisypillereitäkin nyt. Niin, sitäkin siihen ivf- hoitoon tarvitaan: säännöllistä kiertoa. Ympyrä on sulkeutunut.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
kp 30
Siitä sairaalareissusta. Piti kirjoittamani jo monta päivää sitten, mutta tämä elämä on muuttunut niin paljon viimeisen sanotaanko kahden viikon aikana, että en meinaa itsekään pysyä perässä! :) Mutta hyväntahtoisesti vain!
Tosiaan, kipuilin keskiviikkoiltana, että miksi en muistanut siirtää sairaalakäyntiä, koska tarpeeni vastaanotolle oli mennä vain jos minulla on kiertopäivä 2-5, jolloin voidaan ultraus tehdä uutta inseminaatiota varten. Terlut- tableteista viimeisimmän otin maanantaina, jolloin Yleensä uusi kierto on alkanut heti samana, jollei seuraavana päivänä. Näin ei tällä kertaa käynyt. Itseasiassa, ei ole käynyt vieläkään.
Lääkäri oli huisin mukava. Otti minut vastaan hyväntuulisena ja juttelimme hyvin rennoissa merkeissä. Kerroin, että mieheni ei ole mukana, koska on työreissulla ja ajattelin, että tuskin tällä reissulla mitään suurempaa tapahtuukaan, koska menkat eivät ole alkaneet vieläkään.
Ultraus tehtiin, again. Kysta se siellä vilkutti, again. PCO on paikallaan, again. Limakerrosta kuulemma oli nähtävillä, joten jollei menkat ala muutaman päivän sisällä voi todeta vain, että olen raskaana. Anteeksi mitä, hätkähdin? Niin lääkäri minulle sanoi.
Ultrauksen aikana kerroin, miten kulunut 1½ vuotta meitä on pompoteltu missä lääkärillä milloinkin saamatta keneltäkään oikeasti näin hyvää hoitoa. Lääkäri sanoi, että on ollut perhesuunnitteluneuvolan (ja mainitsi vieläpä nimenkin terveydenhoitajasta..) vika, että emme ole saaneet apua, vaikka olisimme sitä kipeästi tarvinneet. PCO on itsessään jo niin suuri syy, että lapsettomuus tulee ottaa heti sen toteamisen jälkeen vakavasti. Lisäksi vielä hitaasti liikkuvat, vähäiset miehen siittiöt, tuovat esiin jo toisen syyn.
Pukeuduin ja istuuduin alas. Sanoin, että rehellisesti olen kyllästynyt tähän tilanteeseen. Tämä on turhauttavaa ja kiertoni on sitä ja tätä, välillä ei kumpaakaan. Sanoin, että onko seuraaavaa inseminaatiota välttämätöntä tehdä? Mitä, jos se jätettäisiin pois ja siirryttäisiin sitten IVF hoitoihin, kunhan heidän hoitojononsa sen myöntävät. Lääkäri oli niin ihana, että teki mieli halata. Hän totesi kirkkain silmin: olin juuri tätä sinulle ehdottamassa, sillä tähän teidän kierteeseenne ja vakavaan lapsettomuuteen ei taida olla muuta läpimenoa.
Nyt siis tilanne on se, että odottelen kuukautisia. Kun ne alkavat, alan syömään ehkäisypillereitä. - Voi kyllä, tilanne jota en olisi ikimaailmassa halunnut enää kokea. Palaan takaisin ehkäisyn maailmaan. Mutta vain siksi aikaa, että voimme taata, että kuukautiseni alkavat oikeana päivänä aikataulujen mukaan, jotka laadimme.
Kerron lisää, kunhan saan omasta kropastani irti enemmän!
Tosiaan, kipuilin keskiviikkoiltana, että miksi en muistanut siirtää sairaalakäyntiä, koska tarpeeni vastaanotolle oli mennä vain jos minulla on kiertopäivä 2-5, jolloin voidaan ultraus tehdä uutta inseminaatiota varten. Terlut- tableteista viimeisimmän otin maanantaina, jolloin Yleensä uusi kierto on alkanut heti samana, jollei seuraavana päivänä. Näin ei tällä kertaa käynyt. Itseasiassa, ei ole käynyt vieläkään.
Lääkäri oli huisin mukava. Otti minut vastaan hyväntuulisena ja juttelimme hyvin rennoissa merkeissä. Kerroin, että mieheni ei ole mukana, koska on työreissulla ja ajattelin, että tuskin tällä reissulla mitään suurempaa tapahtuukaan, koska menkat eivät ole alkaneet vieläkään.
Ultraus tehtiin, again. Kysta se siellä vilkutti, again. PCO on paikallaan, again. Limakerrosta kuulemma oli nähtävillä, joten jollei menkat ala muutaman päivän sisällä voi todeta vain, että olen raskaana. Anteeksi mitä, hätkähdin? Niin lääkäri minulle sanoi.
Ultrauksen aikana kerroin, miten kulunut 1½ vuotta meitä on pompoteltu missä lääkärillä milloinkin saamatta keneltäkään oikeasti näin hyvää hoitoa. Lääkäri sanoi, että on ollut perhesuunnitteluneuvolan (ja mainitsi vieläpä nimenkin terveydenhoitajasta..) vika, että emme ole saaneet apua, vaikka olisimme sitä kipeästi tarvinneet. PCO on itsessään jo niin suuri syy, että lapsettomuus tulee ottaa heti sen toteamisen jälkeen vakavasti. Lisäksi vielä hitaasti liikkuvat, vähäiset miehen siittiöt, tuovat esiin jo toisen syyn.
Pukeuduin ja istuuduin alas. Sanoin, että rehellisesti olen kyllästynyt tähän tilanteeseen. Tämä on turhauttavaa ja kiertoni on sitä ja tätä, välillä ei kumpaakaan. Sanoin, että onko seuraaavaa inseminaatiota välttämätöntä tehdä? Mitä, jos se jätettäisiin pois ja siirryttäisiin sitten IVF hoitoihin, kunhan heidän hoitojononsa sen myöntävät. Lääkäri oli niin ihana, että teki mieli halata. Hän totesi kirkkain silmin: olin juuri tätä sinulle ehdottamassa, sillä tähän teidän kierteeseenne ja vakavaan lapsettomuuteen ei taida olla muuta läpimenoa.
Nyt siis tilanne on se, että odottelen kuukautisia. Kun ne alkavat, alan syömään ehkäisypillereitä. - Voi kyllä, tilanne jota en olisi ikimaailmassa halunnut enää kokea. Palaan takaisin ehkäisyn maailmaan. Mutta vain siksi aikaa, että voimme taata, että kuukautiseni alkavat oikeana päivänä aikataulujen mukaan, jotka laadimme.
Kerron lisää, kunhan saan omasta kropastani irti enemmän!
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Sitä ja tätä.
Elämämme on tällä hetkellä ihan täysin sitä ja tätä. Ja vielä vähän tuotakin. Kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ostimme uuden kodin! Kyllä, voi miten ihanan uuden kodin löysimmekään. Suoraan sieltä, mistä tahdoimme, juuri sellainen yksilö kuin halusimme. Nyt vain remonttihaalareita metsästämään.
Kovasti tapahtuu myös muualla. Olin sairaalassa eilen. Niin, eilen aamuna ja vasta nyt pääsen päivittämään kuulumisia teille. IVF on täällä. Kysta on edelleen täällä, mutta se ensimmäinen sana IVF! Pääsimme viimein oikeaan hoitoon, joka PCO + vähäiset siittiöt osuuteen kuuluu! Täältä tullaan toukokuu!
Kerron myöhemmin enemmän, mutta jälleen olen kiireinen. Sillä tällä hetkellä on hoidettava se tämä- kohta.
Ihanaa viikonloppua sinullekin! Olen onnellinen. Nyt olen.
Kovasti tapahtuu myös muualla. Olin sairaalassa eilen. Niin, eilen aamuna ja vasta nyt pääsen päivittämään kuulumisia teille. IVF on täällä. Kysta on edelleen täällä, mutta se ensimmäinen sana IVF! Pääsimme viimein oikeaan hoitoon, joka PCO + vähäiset siittiöt osuuteen kuuluu! Täältä tullaan toukokuu!
Kerron myöhemmin enemmän, mutta jälleen olen kiireinen. Sillä tällä hetkellä on hoidettava se tämä- kohta.
Ihanaa viikonloppua sinullekin! Olen onnellinen. Nyt olen.
torstai 14. maaliskuuta 2013
Sairaalaan.
Menen sairaalaan, poliaika kutsuu. En muistanut sitä perua eilen kaikessa suuressa touhun tuiskeessa. Kiertopäiväni ei ole nyt 2-5 kuten vastaanottovirkailija noin kuukausi sitten toivoi, että varaisin ajan sellaiselle päivälle. Ei ole ei, mutta jotain tolkkua tässä on oltava. Nyt menen Yksin polille. Yritän olla vahva. Vahvempi kuin koskaan. Ei minulla ole hävittävääkään. Kaiketi? Kirjoitan käynnistä sitten myöhemmin,
Vahvaa päivää sinulle!
Vahvaa päivää sinulle!
tiistai 12. maaliskuuta 2013
terapia.
Täällä syön puuroa. Laitoin siihen ensimmäisen kerran sitten vuosiin voisilmän. Yritin poiketa aamurutiineista. Puurosta tuli Pahaa. En voinut syödä sitä. On minullakin ongelma. Teenkö elämästäni joka asiassa ongelman? Haluanko ongelmia? Haluanko olla onneton? Haluanko olla lapseton?
Pelottaa. Mieheni ei pääsekään mukaan. Meillä on täys työ tällä viikolla saada pidettyä kalenteriaikatauluistamme loppuviikolle kiinni, joten suosittelin hänen jättämään terapiakäynnin väliin. Voisin itsekin jättää. Eikö saman asian ajaisi kuuma höyry saunassa ja lasillinen kuplivaa? Viikonloppuna kokeilin, nyt jo taas murehdin.
Viikonloppuna sain muutenkin ajateltavaa, iskun päin kasvoja. Nainen, jota en entuudestaan tuntenut, mutta tutustuin, kertoi avoimesti lapsettomuushoitokierteestään. Miten se päätyi onnellisesti. Miten lapsi täyttää jo pian kolme. Kerroin hieman omaa tarinaani ja kiitin tätä uskollisuudesta minua kohtaan. Hän totesi kylmästi: Sinä olet vielä niin nuori, että älä murehdi. En saanut sanotuksi, kuin "puolitoista vuotta on kiertoja takana, en enää tällä menolla ole kauaa nuori."
Ties tarkoittiko hyvää, mutta sanoi pahaa. Mutta teki rei´än sydämeeni. Ystävälleni tästä avauduttua hän totesi, "aika on puolellasi, usko pois."
Mutta kuinka kukaan tämän helvetin läpikäynyt voi toiselle edes todeta kylmän viileästi, että ei sinun aikasi vielä olekaan, koska olet liian nuori. Olen (olin?) nuori, koska olen aina halunnut perustaa perheen nuorena, saada lapsille pienet ikäerot ja olla energinen äiti, joka pystyy mihin vain! Pian varmasti koukkuselkää alkaa vihloa...
Miksi tässä elämässä pitäisi edetä tietyllä sabluunalla? Hyvähän se on, että olemme hakeutuneet hoitoihin "ajoissa" ja emme joudu taistelemaan aikaa vastaan, mutta omia voimiani vastaan kuin minkä ikäisenä tahansa.
Nyt menen valmistautumaan seksuaaliterapeutin vastaanotolle. En laita ripsiväriä, tänäänkään.
Pelottaa. Mieheni ei pääsekään mukaan. Meillä on täys työ tällä viikolla saada pidettyä kalenteriaikatauluistamme loppuviikolle kiinni, joten suosittelin hänen jättämään terapiakäynnin väliin. Voisin itsekin jättää. Eikö saman asian ajaisi kuuma höyry saunassa ja lasillinen kuplivaa? Viikonloppuna kokeilin, nyt jo taas murehdin.
Viikonloppuna sain muutenkin ajateltavaa, iskun päin kasvoja. Nainen, jota en entuudestaan tuntenut, mutta tutustuin, kertoi avoimesti lapsettomuushoitokierteestään. Miten se päätyi onnellisesti. Miten lapsi täyttää jo pian kolme. Kerroin hieman omaa tarinaani ja kiitin tätä uskollisuudesta minua kohtaan. Hän totesi kylmästi: Sinä olet vielä niin nuori, että älä murehdi. En saanut sanotuksi, kuin "puolitoista vuotta on kiertoja takana, en enää tällä menolla ole kauaa nuori."
Ties tarkoittiko hyvää, mutta sanoi pahaa. Mutta teki rei´än sydämeeni. Ystävälleni tästä avauduttua hän totesi, "aika on puolellasi, usko pois."
Mutta kuinka kukaan tämän helvetin läpikäynyt voi toiselle edes todeta kylmän viileästi, että ei sinun aikasi vielä olekaan, koska olet liian nuori. Olen (olin?) nuori, koska olen aina halunnut perustaa perheen nuorena, saada lapsille pienet ikäerot ja olla energinen äiti, joka pystyy mihin vain! Pian varmasti koukkuselkää alkaa vihloa...
Miksi tässä elämässä pitäisi edetä tietyllä sabluunalla? Hyvähän se on, että olemme hakeutuneet hoitoihin "ajoissa" ja emme joudu taistelemaan aikaa vastaan, mutta omia voimiani vastaan kuin minkä ikäisenä tahansa.
Nyt menen valmistautumaan seksuaaliterapeutin vastaanotolle. En laita ripsiväriä, tänäänkään.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Arttu
En tiedä olenko elänyt jossain pimennossa, mutta nyt olen kuullut tämän. Se helpotti elämistäni. Jotenkin. Kun radiostakin kuuli tämän. Kun asia on puhuttavissa. Lapsettomuus.
http://www.youtube.com/watch?v=XiZ51JdzxQQ
Sanat:
Siinä naapurien puolelta, lasten äänet kaikuu. Tällä puolen vuosivuodelta, kasvaa hiljaisuus ja kaipuu. Kuin ankat Stenvallin taulusta, raitalakanoissa toinen valveilla. Kauanko jaksamme haaveilla kehtolaulusta?
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Meidän valikoivat katseemme, kaikkialla huomaa. Mainoskuvissa ja puistoissa kaunista luojan luomaa. Ehkä meidänki aika nyt ois? Tällä tutulla käytävällä ootellaan, sisään huoneeseen kohta kutsutaan. Onnen meille sois.
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Olen aina rakkaani puolella, joulupöydässä tahdon sua suojella niiden kysymyksiltä, jotka meitä satuttaa.
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Kiitos Arttu Wiskari. ♥
http://www.youtube.com/watch?v=XiZ51JdzxQQ
Sanat:
Siinä naapurien puolelta, lasten äänet kaikuu. Tällä puolen vuosivuodelta, kasvaa hiljaisuus ja kaipuu. Kuin ankat Stenvallin taulusta, raitalakanoissa toinen valveilla. Kauanko jaksamme haaveilla kehtolaulusta?
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Meidän valikoivat katseemme, kaikkialla huomaa. Mainoskuvissa ja puistoissa kaunista luojan luomaa. Ehkä meidänki aika nyt ois? Tällä tutulla käytävällä ootellaan, sisään huoneeseen kohta kutsutaan. Onnen meille sois.
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Olen aina rakkaani puolella, joulupöydässä tahdon sua suojella niiden kysymyksiltä, jotka meitä satuttaa.
Kun me ollaan lähekkäin, itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan: olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.
Kiitos Arttu Wiskari. ♥
torstai 7. maaliskuuta 2013
Hengitän.
Olen täällä. Hengitän. Olen elossa. Varpaani liikkuvat. Pystyn niellä.
Mutta en jaksa tätä asiaa. Olen valmis luovuttamaan, - nytkö jo? Kun hoidot vasta aloitettiin ja kaikki on ikäänkuin nyt täysillä matkassa voin huokaista ja sanoa, että ei sittenkään kiitos.
Olisinko siihen valmis?
Viime viikolla lomallani sain aimoannostuksen iloa, urheilua ja hyviä säitä, auringonpaistetta ja erityisesti; isossa seurassa vallan muuta ajateltavaa kuin lapsettomuus. Sitä sanaakin on nyt niin vaikea sanoa. Sen haluaisi vain nielaista ja ohittaa.
Mutta nyt. Seksuaaliterapeutti joutui perumaan käyntimme tällä viikolla oman sairastumisensa vuoksi. En oikeastaan tiedä, olisiko siitä ollut järin hyötyäkään. Nyt en voi pahoin, en huuda, en oksenna, enkä itke itseäni uneen. Ajattelen muuta. Isoja asioita elämässä. Parisuhteen ylläpitoa, uutta kotia. Uusia haasteita.
Terapia siirtyi ensi viikolle. Ensi viikolle odotetaan myös alkavia kuukautisiani, jos terolut- tabletit ottavat toimiakseen. Jos jos ja jos. Teemme myös viralliset kauppakirjat uudesta kodistamme. Pregny- pistokset alkavat myös, jos kuukautiset alkavat.
Pääni hajoaa tähän. Vaivun mielummin tällä hetkellä koomaan kuin ajattelen lapsettomuuttani loppuelämän.
Miksi edes halusimme kodin suurelta plantaasilta? Miksi edes halusimme lisää huoneita asuntoomme? Miksi halusimme rauhaisan pihan ja mansikkamaan? Mitä niillä teemme, kun ei niihin ole täytettäkään. Kiinteistövälittäjä totesi, miten on jo kuulevinaan pienten jalkojen tepsuttelua huoneissa.
Paskat, sanon minä.
Mutta en jaksa tätä asiaa. Olen valmis luovuttamaan, - nytkö jo? Kun hoidot vasta aloitettiin ja kaikki on ikäänkuin nyt täysillä matkassa voin huokaista ja sanoa, että ei sittenkään kiitos.
Olisinko siihen valmis?
Viime viikolla lomallani sain aimoannostuksen iloa, urheilua ja hyviä säitä, auringonpaistetta ja erityisesti; isossa seurassa vallan muuta ajateltavaa kuin lapsettomuus. Sitä sanaakin on nyt niin vaikea sanoa. Sen haluaisi vain nielaista ja ohittaa.
Mutta nyt. Seksuaaliterapeutti joutui perumaan käyntimme tällä viikolla oman sairastumisensa vuoksi. En oikeastaan tiedä, olisiko siitä ollut järin hyötyäkään. Nyt en voi pahoin, en huuda, en oksenna, enkä itke itseäni uneen. Ajattelen muuta. Isoja asioita elämässä. Parisuhteen ylläpitoa, uutta kotia. Uusia haasteita.
Terapia siirtyi ensi viikolle. Ensi viikolle odotetaan myös alkavia kuukautisiani, jos terolut- tabletit ottavat toimiakseen. Jos jos ja jos. Teemme myös viralliset kauppakirjat uudesta kodistamme. Pregny- pistokset alkavat myös, jos kuukautiset alkavat.
Pääni hajoaa tähän. Vaivun mielummin tällä hetkellä koomaan kuin ajattelen lapsettomuuttani loppuelämän.
Miksi edes halusimme kodin suurelta plantaasilta? Miksi edes halusimme lisää huoneita asuntoomme? Miksi halusimme rauhaisan pihan ja mansikkamaan? Mitä niillä teemme, kun ei niihin ole täytettäkään. Kiinteistövälittäjä totesi, miten on jo kuulevinaan pienten jalkojen tepsuttelua huoneissa.
Paskat, sanon minä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)